1)

Onko tuomioistuimen toimivallasta sekä tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta siviili- ja kauppaoikeuden alalla annetun asetuksen (EU) N:o 1215/2012 (1) 62 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan ja SEUT 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä sille, että luonnollisen henkilön kotipaikan käsite johdetaan kansallisen oikeuden säännöksistä, joiden mukaan sen valtion kansalaisten, jossa asiaa käsittelevä tuomioistuin sijaitsee, vakituinen osoite on aina tässä valtiossa eikä sitä voida siirtää muuhun paikkaan unionin alueella?

2)

Onko asetuksen (EU) N:o 1215/2012 5 artiklan 1 kohtaa, luettuna yhdessä SEUT 18 artiklan ensimmäisen kohdan ja SEUT 21 artiklan kanssa, tulkittava siten, että siinä sallitaan kansallisen oikeuden säännökset ja kansallinen oikeuskäytäntö, joiden mukaan kansallinen tuomioistuin ei voi kieltäytyä antamasta maksamismääräystä sellaista velallista vastaan, joka on tuomioistuinvaltion kansalainen ja jonka osalta voidaan perustellusti olettaa, että kyseisellä tuomioistuimella ei ole kansainvälistä toimivaltaa, koska velallisen kotipaikka on todennäköisesti toisessa unionin jäsenvaltiossa, mikä ilmenee velallisen toimivaltaiselle viranomaiselle tekemästä ilmoituksesta, jonka mukaan hänellä on rekisteröity osoite tässä toisessa valtiossa? Onko tällaisessa tapauksessa merkitystä sillä, koska tämä ilmoitus tehtiin?

3)

Jos asiaa käsittelevän tuomioistuimen kansainvälinen toimivalta perustuu muuhun kuin asetuksen (EU) N:o 1215/2012 5 artiklan 1 kohtaan, onko SEUT 18 artiklan ensimmäistä kohtaa, luettuna yhdessä perusoikeuskirjan 47 artiklan toisen kohdan kanssa, tulkittava siten, että se on esteenä kansallisen oikeuden säännöksille ja kansalliselle oikeuskäytännölle, joiden mukaan on niin, että vaikka maksamismääräyksen antaminen on sallittua vain sellaista luonnollista henkilöä vastaan, jonka asuinpaikka on tuomioistuinvaltiossa, sitä, että velallinen, joka on tämän valtion kansalainen, on asettunut asumaan toiseen valtioon, ei voida todeta pelkästään sillä perusteella, että hän on ilmoittanut ensin mainitulle valtiolle rekisteröidyn osoitteensa (”ajantasaisen” osoitteensa), joka on toisessa unionin valtiossa, kun velallinen ei voi osoittaa, että hän on muuttanut kokonaan viimeksi mainittuun valtioon eikä hänellä ole mitään osoitetta tuomioistuinvaltion alueella? Onko tässä tapauksessa merkitystä sillä, koska ajantasainen osoite ilmoitettiin?

4)

Jos kolmannen ennakkoratkaisukysymyksen ensimmäiseen alakysymykseen vastataan siten, että maksamismääräyksen antaminen on sallittua, onko silloin asetuksen (EU) N:o 1215/2012 4 artiklan 1 kohdan, luettuna yhdessä oikeudenkäynti- ja muiden kuin oikeudenkäyntiin liittyvien asiakirjojen tiedoksiannosta jäsenvaltioissa siviili- tai kauppaoikeudellisissa asioissa 25.11.2020 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2020/1784 (2) 22 artiklan 1 ja 2 kohdan kanssa, sellaisena kuin sitä on tulkittu tuomiossa C-325/11, Alder (3), ja luettuna yhdessä unionin oikeuden tehokasta soveltamista kansallista menettelyllistä itsemääräämisoikeutta käytettäessä koskevan periaatteen kanssa, mukaan sallittua, että silloin, kun sellaisen valtion kansallinen tuomioistuin, jonka kansalaiset eivät voi luopua tämän valtion alueella rekisteröidystä osoitteestaan ja siirtää sitä toiseen valtioon, käsittelee maksamismääräyksen antamista koskevaa hakemusta menettelyssä, johon velallinen ei osallistu, se pyytää asetuksen (EU) 2020/1784 7 artiklan nojalla sen valtion viranomaisilta, jossa velallisella on rekisteröity osoite, tietoja tämän siellä olevasta osoitteesta ja sen rekisteröintipäivästä, jotta velallisen tosiasiallinen asuinpaikka voidaan selvittää ennen lopullisen ratkaisun antamista asiassa?