Ero sivun ”Sergei Djagilev” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 2: Rivi 2:
{{Mir Iskusstva}}
{{Mir Iskusstva}}
{{Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde}}
{{Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde}}
'''Sergei (Serge) Pavlovitš Djagilev''' ({{k-ru|Серге́й Па́влович Дя́гилев}}); ([[31. maaliskuuta]] <small>([[Juliaaninen kalenteri|J]]: 19. maaliskuuta)</small> [[1872]] Selištšin kylä, [[Tšudovon piiri]], [[Novgorodin kuvernementti|Novgorodin kuvernementti,]] (nyk. [[Novgorodin alue]]), [[Venäjän keisarikunta]] – [[19. elokuuta]] [[1929]] [[Venetsia]], [[Italia]]) oli venäläinen [[Taidekritiikki|taidekriitikko]], [[baletti]]-[[Impressaari|impressaari,]] lähinnä Länsi-Euroopassa toimineen Venäläisen baletin eli ''[[Ballets russes]]in'' perustaja ja [[Mir iskusstva]]n johtohahmo.
'''Sergei (Serge) Pavlovitš Djagilev''' ({{k-ru|Серге́й Па́влович Дя́гилев}}); ([[31. maaliskuuta]] <small>([[Juliaaninen kalenteri|J]]: 19. maaliskuuta)</small> [[1872]] Selištšin kylä, [[Tšudovon piiri]], [[Novgorodin kuvernementti|Novgorodin kuvernementti,]] (nyk. [[Novgorodin alue]]), [[Venäjän keisarikunta]] – [[19. elokuuta]] [[1929]] [[Venetsia]], [[Italian kuningaskunta (1861–1946)|Italian kuningaskunta]]) oli venäläinen taidetuottaja, [[Taidekritiikki|taidekriitikko]] ja [[baletti]]-[[Impressaari|impressaari,]] Venäläisen baletin eli ''[[Ballets russes]]in'' perustaja ja [[Mir iskusstva]]n johtohahmo.


Hänen balettiryhmästään nousi useita merkittäviä [[tanssija|tanssijoita]] ja [[koreografia|koreografeja]]. Vaikka Djagilev ei ollut balettitanssija eikä koreografi, hänen vaikutuksensa baletin 1900-luvun kehitykselle on merkittävä.
Hänen balettiryhmästään nousi useita merkittäviä [[tanssija|tanssijoita]] ja [[koreografia|koreografeja]]. Vaikka Djagilev ei ollut balettitanssija eikä koreografi, hänen vaikutuksensa baletin 1900-luvun kehitykselle on merkittävä.
Rivi 60: Rivi 60:
Djagilev tilasi balettimusiikkia säveltäjiltä kuten [[Nikolai Tšerepnin]] (''Narcisse et Echo'', 1911, koreografia Mihail Fokin), [[Claude Debussy]] (''Jeux'', 1913, koreografia [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinski)]], [[Maurice Ravel]] (''Daphnis et Chloë'', 1912, koreografia [[Mihail Fokin]]), [[Erik Satie]] (''Parade'', 1917, koreografia [[Léonide Massine]]), [[Richard Strauss]] (''Josephs-Legende'', 1914, koreografia Mihail Fokin), [[Sergei Prokofjev]] (''Tuhlaajapoika'', 1929, koreografia [[George Balanchine]]) [[Ottorino Respighi]] (''La Boutique Fantastique'', 1918, koreografia Léonide Massine), [[Francis Poulenc]] (''Les Biches'', 1923, koreografia [[Bronislava Nižinska]]) ja näiden lisäksi monelta muultakin säveltäjältä. Ensimmäisen [[Koreografia|koreografinsa]] [[Mihail Fokin|Mihail Fokinin]] seuraajina Djagilev nosti esiin myös useita muita uusia koreografilupauksia kuten [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinskin]], [[Léonide Massine|Léonide Massinen]], [[Bronislava Nižinska|Bronislava Nižinskan]] ja [[George Balanchine|George Balanchinen]].
Djagilev tilasi balettimusiikkia säveltäjiltä kuten [[Nikolai Tšerepnin]] (''Narcisse et Echo'', 1911, koreografia Mihail Fokin), [[Claude Debussy]] (''Jeux'', 1913, koreografia [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinski)]], [[Maurice Ravel]] (''Daphnis et Chloë'', 1912, koreografia [[Mihail Fokin]]), [[Erik Satie]] (''Parade'', 1917, koreografia [[Léonide Massine]]), [[Richard Strauss]] (''Josephs-Legende'', 1914, koreografia Mihail Fokin), [[Sergei Prokofjev]] (''Tuhlaajapoika'', 1929, koreografia [[George Balanchine]]) [[Ottorino Respighi]] (''La Boutique Fantastique'', 1918, koreografia Léonide Massine), [[Francis Poulenc]] (''Les Biches'', 1923, koreografia [[Bronislava Nižinska]]) ja näiden lisäksi monelta muultakin säveltäjältä. Ensimmäisen [[Koreografia|koreografinsa]] [[Mihail Fokin|Mihail Fokinin]] seuraajina Djagilev nosti esiin myös useita muita uusia koreografilupauksia kuten [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinskin]], [[Léonide Massine|Léonide Massinen]], [[Bronislava Nižinska|Bronislava Nižinskan]] ja [[George Balanchine|George Balanchinen]].


Venäläisen baletin taiteellisena johtajana toimi taidemaalari [[Léon Bakst]]. Yhdessä Djagilevin kanssa hän kehitti yhä monimuotoisempia baletteja, joissa oli paljon myös show-osioita, joiden tarkoituksena oli vedota tavalliseen yleisöön, eikä sofistikoituun aristokratiaan. Balettiyleisö ei enää koostunut pelkistä taiteenalan asiantuntijoista ja ''balettomaaneista''. Varsinkin alkuaikojen ohjelmistolle tyypillisten eksoottisten piirteitten ansiosta Venäläisellä baletilla oli vaikutusta myös [[fauvismi]]n sekä [[art deco]] -tyylisuunnan syntyyn. Myöhemmissä teoksissa käsiteltiin baletille uusia sekä moderneja aiheita. [[George Balanchine|George Balanchinen]] ''Apollo'' aloitti uuden ''neoklassismiksi'' kutsutun balettisuuntauksen. Uutta oli myös teosten [[Yhtenäistaideteos|kokonaistaiteellinen]] ilme, jossa niin musiikki, liikekieli kuin visuaalinenkin ilme oli suunniteltu aiheenmukaisiksi ja palvelemaan samaa päämäärää. ''Ballet Russesin'' lavastajina ja pukusuunnittelijoina toimi monia huomattavia ajan [[Avantgarde|avantgardea]] edustaneita taiteilijoita, kuten [[Aleksandr Benois]], [[Nikolai Roerich]], [[Natalja Gontšarova|Natalja Gontsarova]], [[Mihail Larionov|Mihail Larionov,]] [[Pablo Picasso]], [[Juan Gris]], [[Georges Braque]], [[Henri Matisse]], [[André Derain]], [[Giorgio de Chirico]] ja [[Georges Rouault|Georges Roualt]]. Kuvataiteen kulloinkin muodissa olleet virtaukset otettiin heti myös balettipuvustuksen ja -lavastuksen käyttöön. ''Paradessa'' oli [[Kubismi|kubistinen]] lavastus sekä puvut ja ''[[Le Train Bleu|Le Train Bleun]]'' uima-asut olivat [[Coco Chanel]]in suunnittelemia. Myös kirjailija [[Jean Cocteau]]lla oli kiinteä yhteys seurueeseen.
Venäläisen baletin taiteellisena johtajana toimi taidemaalari [[Léon Bakst]]. Yhdessä Djagilevin kanssa hän kehitti yhä monimuotoisempia baletteja, joissa oli paljon myös show-osioita, joiden tarkoituksena oli vedota tavalliseen yleisöön, eikä sofistikoituun aristokratiaan. Balettiyleisö ei enää koostunut pelkistä taiteenalan asiantuntijoista ja ''balettomaaneista''. Varsinkin alkuaikojen ohjelmistolle tyypillisten eksoottisten piirteitten ansiosta Venäläisellä baletilla oli vaikutusta myös [[fauvismi]]n sekä [[art deco]] -tyylisuunnan syntyyn. Myöhemmissä teoksissa käsiteltiin baletille uusia sekä moderneja aiheita. [[George Balanchine|George Balanchinen]] ''Apollo'' aloitti uuden ''neoklassismiksi'' kutsutun balettisuuntauksen. Uutta oli myös teosten [[Yhtenäistaideteos|kokonaistaiteellinen]] ilme, jossa niin musiikki, liikekieli kuin visuaalinenkin ilme oli suunniteltu aiheenmukaisiksi ja palvelemaan samaa päämäärää. ''Ballet Russesin'' lavastajina ja pukusuunnittelijoina toimi monia huomattavia ajan [[Avantgarde|avantgardea]] edustaneita taiteilijoita, kuten [[Aleksandr Benois]], [[Nikolai Roerich]], [[Natalja Gontšarova|Natalja Gontsarova]], [[Mihail Larionov|Mihail Larionov,]] [[Pablo Picasso]], [[Juan Gris]], [[Georges Braque]], [[Henri Matisse]], [[André Derain]], [[Giorgio de Chirico]] ja [[Georges Rouault|Georges Roualt]]. Kuvataiteen kulloinkin muodissa olleet virtaukset otettiin heti myös balettipuvustuksen ja -lavastuksen käyttöön. ''Paradessa'' oli [[Kubismi|kubistinen]] lavastus sekä puvut ja ''Le Train Bleun'' uima-asut olivat [[Coco Chanel]]in suunnittelemia. Myös kirjailija [[Jean Cocteau]]lla oli kiinteä yhteys seurueeseen.


Djagilevin kanssa yhteistyötä tehneistä säveltäjistä ehkä kaikkein mainittavin oli [[Igor Stravinsky|Igor Stravinski]]. Djagilev oli kuullut eräitä Stravinskin teoksia, kiinnostui niistä ja pyysi tätä sovittamaan Venäläiselle baletille eräitä [[Frédéric Chopin]]in teoksia. Vuonna 1910 hän tilasi Stravinskiltä ensimmäisen teoksen ''[[Tulilintu (baletti)|Tulilintu]]'', ja tätä seurasivat ''[[Petruška]]'' (1911) ja ''[[Kevätuhri]]'' (1913, kor. [[Vatslav Nižinski]]). Sekä Stravinski että Djagilev työskentelivät yhdessä myös balettien ''Pulcinella'' (1920) ja ''Les Noces'' (1923) luomiseksi. [[George Balanchine|George Balanchinen]] ja Stravinskin välille kehittyi merkittävä yhteistyö- ja ystävyyssuhde, joka jatkui vielä ''Ballets russesin'' jälkeenkin.
Djagilevin kanssa yhteistyötä tehneistä säveltäjistä ehkä kaikkein mainittavin oli [[Igor Stravinsky|Igor Stravinski]]. Djagilev oli kuullut eräitä Stravinskin teoksia, kiinnostui niistä ja pyysi tätä sovittamaan Venäläiselle baletille eräitä [[Frédéric Chopin]]in teoksia. Vuonna 1910 hän tilasi Stravinskiltä ensimmäisen teoksen ''[[Tulilintu (baletti)|Tulilintu]]'', ja tätä seurasivat ''[[Petruška]]'' (1911) ja ''[[Kevätuhri]]'' (1913, koroegrafia [[Vatslav Nižinski]]). Sekä Stravinski että Djagilev työskentelivät yhdessä myös balettien ''Pulcinella'' (1920) ja ''Les Noces'' (1923) luomiseksi. [[George Balanchine|George Balanchinen]] ja Stravinskin välille kehittyi merkittävä yhteistyö- ja ystävyyssuhde, joka jatkui vielä ''Ballets russesin'' jälkeenkin.


[[Venäjän vallankumous|Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen]] jälkeen Djagilev jäi pysyvästi ulkomaille. Neuvostohallitus ei sallinut hänen paluutaan takaisin ja teki hänestä esimerkin porvarillisesta rappiosta. [[Neuvostoliitto|Neuvostoliiton]] taidehistoria ei häntä juuri maininnut, ja hän pysyi yli 60 vuotta tavallisten venäläisten tietämättömissä.
[[Venäjän vallankumous|Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen]] jälkeen Djagilev jäi pysyvästi ulkomaille. Neuvostohallitus ei saanut häntä houkuteltua takaisin ja teki hänestä sen jälkeen esimerkin porvarillisesta rappiosta. [[Neuvostoliitto|Neuvostoliittolainen]] taidehistoria ei häntä maininnut, ja hän pysyi yli 60 vuotta tavallisten venäläisten tietämättömissä.


Djagilev työsti [[Pjotr Tšaikovski]]n teoksen [[Prinsessa Ruusunen]] (opus 66, baletti) [[Lontoo]]seen vuonna 1921 nimellä ''The Sleeping Princess'' (koreografia [[Marius Petipa]] ja [[Bronislava Nižinska]]). Yleisö otti esityksen vastaan myönteisesti, mutta taloudellista menestystä siitä ei tullut. Lontoon tuotannon esiintyjissä oliva mukana myös legendaariset balleriinat [[Olga Spessivtseva]] ja Ljubov Jegorova (1880-1972). Viimeisinä toimintavuosinaan Venäläistä balettia pidettiin liian ”intellektuellina” ja ”taiteellisena”. Toisaalta seuruetta repivät sisäiset ristiriidat sekä vaivasivat ainaiset rahavaikeudet.
Djagilev työsti [[Pjotr Tšaikovski]]n teoksen [[Prinsessa Ruusunen]] (opus 66, baletti) [[Lontoo]]seen vuonna 1921 nimellä ''The Sleeping Princess'' (koreografia [[Marius Petipa]] ja [[Bronislava Nižinska]]). Yleisö otti esityksen vastaan myönteisesti, mutta taloudellista menestystä siitä ei tullut. Lontoon tuotannon esiintyjissä olivat mukana myös legendaariset balleriinat [[Olga Spessivtseva]] ja Ljubov Jegorova (1880-1972). Viimeisinä toimintavuosinaan Venäläistä balettia pidettiin liian ”intellektuellina” ja ”taiteellisena”. Toisaalta seuruetta repivät sisäiset ristiriidat sekä vaivasivat ainaiset rahavaikeudet.


Viimeiset esiintymiskaudet Pariisissa ja Lontoossa 1929 olivat kuitenkin menestyksekkäitä. Djagilevin kuoleman jälkeen seurue hajosi. Monet Djagilevin Venäläisen baletin jäsenet olivat nuoria ja he levittivät ''Ballets russesin'' perintöä ympäri maailmaa jatkaessaan uraansa muualla. Heidän mukanaan syntyi vahva tanssitraditio etenkin [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], jossa vaikutti [[George Balanchine]] sekä Britteinsaarille, jossa vaikuttivat tanssijattaret [[Ninette de Valois]] sekä [[Marie Rambert]]. Seurueen viimeisestä miestanssijatähdestä [[Serge Lifar]]ista tuli [[Pariisin ooppera|Pariisin oopperan baletin]] pitkäaikainen johtaja.
Viimeiset esiintymiskaudet Pariisissa ja Lontoossa 1929 olivat kuitenkin menestyksekkäitä. Djagilevin kuoleman jälkeen seurue hajosi. Monet Djagilevin Venäläisen baletin jäsenet olivat nuoria ja he levittivät ''Ballets russesin'' perintöä ympäri maailmaa jatkaessaan uraansa muualla. Heidän mukanaan syntyi vahva tanssitraditio etenkin [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], jossa vaikutti [[George Balanchine]] sekä Britteinsaarille, jossa vaikuttivat tanssijattaret [[Ninette de Valois|Ninette de Valois,]] [[Marie Rambert]] sekä tanssija Anton Dolin. Seurueen viimeisestä miestanssijatähdestä [[Serge Lifar]]ista tuli [[Pariisin ooppera|Pariisin oopperan baletin]] pitkäaikainen johtaja.
[[Tiedosto:Nijinsky (1890-1950) photographed at Krasnoe Selo, summer 1907.jpg|thumb|left|223x223px|[[Vatslav Nižinski]] (1890–1950) [[Kraassela|Krasnoje Selossa]] vuonna 1907.]]
[[Tiedosto:Nijinsky (1890-1950) photographed at Krasnoe Selo, summer 1907.jpg|thumb|left|223x223px|[[Vatslav Nižinski]] (1890–1950) [[Kraassela|Krasnoje Selossa]] vuonna 1907.]]
[[Tiedosto:Вацлав Нижинский и Сергей Дягилев в Ницце.jpg|vasen|pienoiskuva|[[Vatslav Nižinski]] ja Sergei Djagilev vuonna 1911]]
[[Tiedosto:Вацлав Нижинский и Сергей Дягилев в Ницце.jpg|vasen|pienoiskuva|[[Vatslav Nižinski]] ja Sergei Djagilev vuonna 1911]]
Rivi 74: Rivi 74:


==Yksityiselämä==
==Yksityiselämä==
Djagilev solmi elämänsä aikana useita [[homoseksuaalisuus|homoseksuaalisia]] suhteita. Eräs heistä oli Boris Kochno (1904-1990), joka toimi Djagilevin yksityissihteerinä vuodesta 1921 lähtien aina tämän kuolemaan saakka. Suhteiden joukkoon kuului myös Djagilevin isänpuoleinen serkku Dmitri 'Dima' Vladimirovitš Filosofov (1872-1940) sekä neljä Venäläisen baletin miestanssijaa: [[Vatslav Nižinski]], [[Léonide Massine]], englantilaissyntyinen Anton Dolin (1904-1983) ja [[Serge Lifar]]. Hänellä oli myös läheinen platoninen suhde Misia Sertin ja tanssija [[Tamara Karsavina|Tamara Karsavinan]] kanssa. Molempien naisten kanssa Djagilev sanoi voivansa vaikka avioitua.
Djagilev solmi elämänsä aikana useita [[homoseksuaalisuus|homoseksuaalisia]] suhteita. Eräs heistä oli Boris Kochno (1904-1990), joka toimi Djagilevin yksityissihteerinä ja käsikirjoitti useita baletteja vuodesta 1921 lähtien aina tämän kuolemaan saakka. Suhteiden joukkoon kuului myös Djagilevin isänpuoleinen serkku Dmitri 'Dima' Vladimirovitš Filosofov (1872-1940) sekä neljä Venäläisen baletin miestanssijaa: [[Vatslav Nižinski]], [[Léonide Massine]], englantilaissyntyinen Anton Dolin (1904-1983) ja [[Serge Lifar]]. Hänellä oli myös läheinen platoninen suhde pianisti ja taidesponsori Misia Sertin (Maria Zofia Olga Zenajda Godebska, 1872–1950) ja tanssija [[Tamara Karsavina|Tamara Karsavinan]] kanssa. Molempien naisten kanssa Djagilev sanoi voivansa vaikka avioitua.


Elämänsä ehkä suurimman takaiskun Djagilev koki vuonna 1913, kun [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinskin]] avioitumisen myötä heidän suhteensa päättyi. Tanssija sai lähteä Venäläisestä baletista. Vaikka Nižinski palasi esiintymään seurueeseen lyhyesti myöhemmin, miesten välinen suhde ei enää palannut entiselleen. He tapasivat viimeisen kerran, kun Nižinski oli jo sairastunut [[Skitsofrenia|skitsofreniaan]] eikä enää tunnistanut entistä rakastajaansa.<ref name=":2" />
Elämänsä ehkä suurimman takaiskun Djagilev koki vuonna 1913, kun [[Vatslav Nižinski|Vatslav Nižinskin]] avioitumisen myötä heidän suhteensa päättyi. Tanssija sai lähteä Venäläisestä baletista. Vaikka Nižinski palasi esiintymään seurueeseen lyhyesti myöhemmin, miesten välinen suhde ei enää palannut entiselleen. He tapasivat viimeisen kerran, kun Nižinski oli jo sairastunut [[Skitsofrenia|skitsofreniaan]] eikä enää tunnistanut entistä rakastajaansa.<ref name=":2" />


Djagilev tunnettiin vaativana ja tarpeen tullen tiukkanakin [[Impressaari|impressaarina]]. Eräät naistanssijat, esimerkiksi [[Ninette de Valois|Ninette de Valois,]] joka ei ollut mikään herkkä kukkanen, kertoivat pelänneensä häntä ja jopa pelänneensä katsoa häntä silmiin. [[George Balanchine]]n mukaan Djagilevilla oli aina harjoituksissa mukanaan kävelykeppi, jota hän paukutti vihaisesti, kun oli tyytymätön näkemäänsä. Muut tanssijat sanoivat hänen ampuvan heidät alas yhdellä katseella tai kylmällä kommentilla.
Djagilev tunnettiin vaativana ja tarpeen tullen tiukkanakin [[Impressaari|impressaarina]]. Eräät naistanssijat, esimerkiksi [[Ninette de Valois|Ninette de Valois,]] joka ei ollut mikään kaino kukkanen, kertoivat pelänneensä häntä ja jopa pelänneensä katsoa häntä silmiin. [[George Balanchine]]n mukaan Djagilevilla oli aina harjoituksissa mukanaan kävelykeppi, jota hän paukutti vihaisesti lattiaan, kun oli tyytymätön näkemäänsä. Muut tanssijat sanoivat hänen ampuvan heidät alas yhdellä katseellaan tai hyisellä kommentillaan.
[[Tiedosto:Boris Kochno.jpg|pienoiskuva|252x252px|Boris Jevgenevitš Kochno (1904-1990)]]
[[Tiedosto:Boris Kochno.jpg|pienoiskuva|252x252px|Boris Jevgenevitš Kochno (1904-1990)]]
Monet tanssijat, kuten [[Alicia Markova]], [[Tamara Karsavina]], [[Serge Lifar]] ja Lidija Sokolova, muistavat Djagilevia hellyydellä, ankarana mutta eräänlaisena isähahmona, joka asetti tanssijoiden edun aina oman etunsa edelle. Serge Lifar totesi: "Djagilev kuoli kaksi palttoota päällään, mutta ei killinkiäkään pankkitilillään". Elämänsä loppupuolella käytti varojaan runsaasti harvinaisten kirjojen kokoelmaansa mutta hänen ennen niin hienot pukunsa olivat jo kuluneita hihan- ja lahkeensuista.<ref name=":6" />
Monet tanssijat, kuten [[Alicia Markova]], [[Tamara Karsavina]], [[Serge Lifar]] ja Lidija Sokolova, muistavat Djagilevia hellyydellä, ankarana mutta eräänlaisena isähahmona, joka asetti tanssijoiden edun aina oman etunsa edelle. Serge Lifar totesi: "Djagilev kuoli kaksi palttoota päällään, mutta ei killinkiäkään pankkitilillään". Elämänsä loppupuolella käytti varojaan runsaasti harvinaisten kirjojen kokoelmaansa, mutta hänen ennen niin hienot mittatilauspukunsa olivat jo kuluneita hihan- ja lahkeensuista.<ref name=":6" />


Koko elämänsä Djagilev pelkäsi kuolevansa hukkumalla ja vältti matkustamista veneellä.<ref name=":1">Molloy, Mark (1.4.2017). ''"Who was Sergei Diaghilev? What you need to know about the trailblazer, visionary and ballet pioneer".'' The Telegraph. Telegraph.co. https://www.telegraph.co.uk/technology/0/sergei-diaghilev-trailblazer-visionary-ballet-pioneer/
Koko elämänsä Djagilev pelkäsi kuolevansa hukkumalla ja vältti matkustamista veneellä.<ref name=":1">Molloy, Mark (1.4.2017). ''"Who was Sergei Diaghilev? What you need to know about the trailblazer, visionary and ballet pioneer".'' The Telegraph. Telegraph.co. https://www.telegraph.co.uk/technology/0/sergei-diaghilev-trailblazer-visionary-ballet-pioneer/
Rivi 86: Rivi 86:
Arkistoitu 12.1.2022. https://ghostarchive.org/archive/J7OnT
Arkistoitu 12.1.2022. https://ghostarchive.org/archive/J7OnT


Haettu 1.5.2023.</ref> Sergei Djagilev kuoli 57-vuotiaana diabetekseen<ref name=":1" /> 19. elokuuta 1929 [[Venetsia]]ssa, jonne hän oli matkustanut vastoin lääkärin ohjeita. Hänet on haudattu Venetsian alueella sijaitsevalle Isola di San Michelen saarelle, jonka hautausmaan ortodoksisessa osassa lepäävät myös [[Igor Stravinsky]]<ref name=":1" />, [[Joseph Brodsky]] ja [[Ezra Pound]].
Haettu 1.5.2023.</ref> Sergei Djagilev kuoli 57-vuotiaana diabetekseen<ref name=":1" /> 19. elokuuta 1929 [[Venetsia]]ssa, jonne hän oli matkustanut vastoin lääkärin ohjeita. Hänet on haudattu Venetsian alueella sijaitsevalle Isola di San Michelen saarelle, jonka hautausmaan ortodoksisessa osassa lepäävät myös [[Igor Stravinsky|Igor Stravinsky,]]<ref name=":1" /> [[Joseph Brodsky]] ja [[Ezra Pound]].
[[Tiedosto:Dyagilev SP.jpg|vasen|pienoiskuva|Sergei Djagilev vuonna 1910]]
[[Tiedosto:Dyagilev SP.jpg|vasen|pienoiskuva|Sergei Djagilev vuonna 1910]]


Rivi 96: Rivi 96:
* [[George Balanchine]]
* [[George Balanchine]]
* [[Lincoln Kirstein]]
* [[Lincoln Kirstein]]
[[Tiedosto:Anton Dolin.jpg|pienoiskuva|194x194px|Anton Dolin (Sydney Francis Patrick Healey-Kay, 1904-1983), ''The Prodigal Son'', Ballets Russes, Australia kiertue, 1939]]
[[Tiedosto:Anton Dolin.jpg|pienoiskuva|194x194px|Anton Dolin (Sydney Francis Patrick Healey-Kay, 1904-1983), ''Tuhlaajapoika'', Ballets Russes, Australian kiertue, 1939]]


==Lähteet==
==Lähteet==

Versio 2. toukokuuta 2023 kello 12.30

Valentin Serov, Sergei Djagilev, 1909.
Mir iskusstva
Taiteen maailma 1898–1924
Boris Kustodijev, Mir iskusstvan taiteilijat ryhmäkuvassa, 1916–1920.
Boris Kustodijev,
Mir iskusstvan taiteilijat ryhmäkuvassa, 1916–1920.
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

Sergei (Serge) Pavlovitš Djagilev (ven. Серге́й Па́влович Дя́гилев); (31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Selištšin kylä, Tšudovon piiri, Novgorodin kuvernementti, (nyk. Novgorodin alue), Venäjän keisarikunta – 19. elokuuta 1929 Venetsia, Italian kuningaskunta) oli venäläinen taidetuottaja, taidekriitikko ja baletti-impressaari, Venäläisen baletin eli Ballets russesin perustaja ja Mir iskusstvan johtohahmo.

Hänen balettiryhmästään nousi useita merkittäviä tanssijoita ja koreografeja. Vaikka Djagilev ei ollut balettitanssija eikä koreografi, hänen vaikutuksensa baletin 1900-luvun kehitykselle on merkittävä.

Suku, koulutus

Sergei Djagilev syntyi varakkaaseen aatelisperheeseen. Hänen vanhempansa olivat eversti Pavel Pavlovitš Djagilev, äiti kuoli muutama kuukausi Sergein syntymän jälkeen oletettavasti sepsikseen eli lapsivuodekuumeeseen. Isän veli Ivan Pavlovitš Djagilev oli filantrooppi ja musiikkipiirin perustaja. Djagilevin perhe omisti vodkatehtaan Bikbardissa ja useita tislaamoita Permin alueella. He rakennuttivat kirkon Nikolajevskin ja Kamsko-Berezovskin luostariin.[1]

Pavel Djagilevillä oli Pietarissa suuri talo Furštatškaja-kadulla. Vähän ennen Sergein syntymää hänen isänpuoleinen tätinsä, Maria Koribut-Kubitovitš jäi leskeksi ja muutti veljensä luo kolmen lapsensa kanssa. Vanhemman sisaren, filantrooppi ja feministi Anna Pavlona Djagileva Filosofovan (1837-1912) kanssa hän muodosti perheen, jossa he kasvattivat lapset yhdessä. Vuonna 1873 Sergein isä tapasi insinöörintytär Jelena Valerianovna Panajevan ja meni naimisiin hänen kanssaan vuonna 1874. Äitipuoli Jelena Valerianovna Djagileva kasvatti Sergein omana lapsenaan ja tästä tuli yksi hänen lähimmistä ihmisistään loppuelämäkseen.[1]

Permissä sijaitseva Djagilevin talo oli paikallinen kulttuurikeskus, ja Djagilevit järjestivät musiikki-illan joka toinen torstai, Modest Mussorgski oli yksi vakiovieraista. Sergei Djagilev sävelsi ensimmäisen romanssinsa 15-vuotiaana.[2]

Valmistuttuaan Permin lukiosta vuonna 1890 Sergei Djagilev palasi Pietariin opiskelemaan perinteen mukaisesti oikeustiedettä keisarillisessa Pietarin yliopistossa. Opintojensa loppuvaiheessa hän opiskeli myös keisarillisessa Pietarin musiikkikonservatoriossa laulua ja musiikkia. Yliopistosta valmistuttuaan hän antautui unelmalleen sävellystyöstä. Hänen opettajansa Nikolai Rimski-Korsakov sanoi, että hänellä ei ole lainkaan musikaalisia lahjoja. Hän otti myös yksityisiä musiikkitunteja Nikolai Rimski-Korsakovilta. Valmistumiseen meni kuusi vuotta tavallisen neljän sijasta. Oman tunnustuksensa mukaan Djagilev käytti opiskeluvuosiaan "katsoakseni ympärilleni" ja löytääkseen todelliset kiinnostuksen kohteensa elämässään, Leo Tolstoin hänelle antaman ohjeen mukaisesti. Seitsemän kuukautta valmistumisensa jälkeen hän avasi ensimmäisen tekemänsä taidenäyttelyn vuonna 1897.[3][2]

Uran alku Pietarissa, 1897-1905

Mir iskusstva

Djagilev liittyi taiteilijaryhmä Mir Iskusstvan (ven. Mир иску́сства, 'Taiteen maailma') jäseneksi, niin kuin monet aikalaisensa, kuten Aleksandr Benois, kirjailija Walter Fjodorovitš Nouvel (1871-1949), Konstantin Somov, isänpuoleinen serkku Dmitri 'Dima' Vladimirovitš Filosofov (1872-1940) ja Léon Bakst. Benois auttoi Djagilevia tuntemaan paremmin sekä venäläistä että länsimaista taidetta. Kahden vuoden ajan hän seurasi uutta intohimoaan ja matkusteli paljon opintojensa vuoksi. Hänestä tuli yksi ryhmän arvostetuimmista taiteentuntijoista.[2]

1890-luvun lopulla Dagilev teki useita taidenäyttelyitä, joiden tarkoituksena oli esitellä nykytaiteilijoita paikalliselle yleisölle ja myöhemmin myös eurooppalaisille. Brittiläisten ja saksalaisten akvarellimaalausten näyttelystä vuonna 1897 Keisarillinen taiteen edistämisyhdistyksen tiloissa Pietarissa tuli valtava menestys, jonka Djagilev saavutti myös vuonna 1898 venäläisten ja suomalaisten taiteilijoiden Mir iskusstvan nimissä järjestetyssä näyttelyssä Stieglitzin taide- ja teollisuusakatemiassa Pietarissa, jossa oli mukana töitä muun muassa Mihail Vrubelilta, Valentin Serovilta ja Isaac Levitanilta sekä Djagilevin Suomen suurruhtinaskunnasta valitsemia taiteilijoita kuten Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eero Järnefelt, Pekka Halonen, Ville Vallgren, Väinö Blomstedt ja Magnus Enckell. [4][5][6] Vuonna 1898 hän teki myös nuorten venäläisten maalareiden näyttelyn Saksaan. Vaikka nuorella taiteentuntijalla ei ollut näyttelyiden kustannuksiin omaa pääomaa, hän onnistui saamaan suojelun ja taloudellisen tuen keisarillisen hovin jäseniltä ja ylimmältä aatelistolta kuten suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitšilta (1847-1909) ja myöhemmin jopa keisari Nikolai II:lta.[7]

Vuoden 1898 venäläis-suomalainen näyttely oli Aleksandr Benoisin ja Djagilevin samana vuonna perustaman Mir iskusstva -ryhmän ensimmäinen hanke. Ryhmään kuuluivat myös Konstantin Somov, Dmitri Filosofov, Léon Bakst ja kuvataiteilija Eugene Lansere. Bolšoi-teatterin johtajan Savva Ivanovitš Mamontovin sekä ruhtinatar Marija Teniševan taloudellisella tuella ryhmä perusti myös vuonna 1898 Mir iskusstva (Мир иску́сства, 'Taiteen maailma') -aikakauslehden. Lehden tarkoitus oli edistää modernia taidetta, tehdä tunnetuksi länsimaisen taiteen ajankohtaisia virtauksia ja kohdistaa huomionsa myös venäläisiin taiteilijoihin, jotka ryhmän mielestä osoittivat erinomaista luovuutta ja omaperäisyyttä. Lehti ilmestyi kuusi vuotta ja teki merkittävän työn venäläisen taiteen, kuten myös venäläisten mielen kehittämiseksi.[8]

Léon Bakst, Sergei Pavlovitš Djagilev lastenhoitajansa eli 'njanjansa' kanssa, 1906.

Diaghilev loi taiteellisena johtajana lehden tyylin ja suunnitteli julkaisun, kirjoitti kriittisiä esseitä ja julkaisi vuonna 1904 monografian Dmitri Levitzkistä. Aleksandr Benois muistaa hänet Mir iskusstvan jäsenenä, joka oli vähiten kiinnostunut filosofiasta ja kirjallisuudesta sekä paljasti usein suuria aukkoja klassikoiden tuntemuksessa.[8]

Keisarilliset teatterit ja baletti

Djagilev ryhtyi vuonna 1899 ruhtinas Sergei Mihailovitš Volkonskin (1860-1937) avustajaksi, kun tämä oli saanut johdettavakseen kaikki Keisarilliset teatterit. Vuonna 1900 Djagilevista tuli teattereiden vuosikirjan toimittaja, ja hän tarjosi parhaalle ystävälleen, taidemaalari Léon Bakstille puvustussuunnittelua näytelmään "Markiisittaren sydän" (ransk. Le Cœur de la Marquise), ja toiselle ystävälleen Alexandre Benois’lle hän antoi tilaisuuden tuottaa Sergei Tanejevin oopperan Cupidon kosto.[8][9] Päätoimittajana hän uudisti julkaisun ja muunsi sen täysimittaiseksi ylelliseksi aikakauslehdeksi, joka sisälsi kriittisiä esseitä, tuotantojen ennakkomainoksia, artikkeleita taiteilijoista ja paljon kuvia. Djagilev jopa vaihtoi julkaisun painatuspaperin. Hän kutsui monia Mir iskusstvan jäsentovereita työskentelemään lehden parissa, suunnittelemaan fontteja ja luomaan kuvituksia. Hän osoitti olevansa myös menestyvä promoottori etsimällä sponsoreita, mainostajia ja uusia jakelukanavia. Benois muisteli että lehden menestys meni Sergein päähän ja hyvin pian tämä ajatteli olevansa "ainoa, jota ilman ei voida tehdä mitään".[9][8]

Samaan aikaan Djagilev aloitti vierailut Keisarillisen baletin harjoituksissa. Hänen dandymäinen ulkomuotonsa ja harmaa hiustupsu otsalla hämmästytti balleriinoja, jotka antoivat hänelle lempinimen "Chinchilla". Hän oli erityisen kiinnostunut nuoresta Mathilde Krzesinskasta, jota imarteli jo ennestään kuuluisan taiteentuntijan huomio. Vaikka he riitelivät myöhemmin ja katkaisivat väliaikaisesti yhteyden, toisiinsa ystävyys kesti koko elämän.[9]

Djagilev toi Mir iskusstvan jäsenet mukaanaan Keisarillisiin teattereihin. Apollinari Vasnetsov, Aleksandr Benois, Léon Bakst, Valentin Serov, graafikko Eugene Lansere (Jevgeni Jevgenjevitš Lanceray, 1875-1946) ja muut nykytaiteilijat alkoivat työstää lavasteita ja pukuja. Vuonna 1900 ruhtinas Sergei Volkonski valtuutti Djagilevin lavastamaan Léo Delibesin baletin Sylvia, joka oli Benoisin suosikki. Molemmat yhteistyökumppanit laativat yksityiskohtaisen tuotantosuunnitelman, joka hämmästytti Keisarillisten teattereiden vakiohenkilökuntaa. Yhä suurempien ja toistuvien mielipide-erojen jälkeen Djagilev kieltäytyi jatkamasta Keisarillisten teattereiden vuosijulkaisun toimittamista ja ruhtinas Volkonski erotti hänet vuonna 1901. Skandaali kuitenkin tuhosi myös Volkonskin uran, viikkoa myöhemmin myös hänet erotettiin. Siihen mennessä jopa keisari Nikolai II tuli entisen rakastajattarensa Krzesinskan suostuttelemana Djagilevin puolelle. Sergei Djagilev ei ollut pitänyt virkamiesurasta, joten hän lähti ulkomaille ja uppoutui muihin suunnitelmiinsa.[10][6]

Taidenäyttelyt ja Pariisi

Djagilev teki, kokosi, valmisti ja tuotti vuonna 1905 Pietariin Taurian palatsiin 1700-1800 -lukujen venäläisten muotokuvien näyttelyn, jossa oli esillä yli 4 000 maalausta, jotka oli kerätty 450 omistajalta. Djagilev matkusti itse ympäri Venäjää hankkimaan muotokuvia ja kirjoitti 2 300 maalauksen teosluettelon taiteilijoista, niiden malleista sekä muita asiaan liittyviä tietoja. Benoisin suunnittelema näyttely oli uutta luova esimerkki taiteen synteesistä ja teki kävijöihin suuren vaikutuksen. Maalaukset ryhmiteltiin ja niihin liitettiin tekstitietoa, ja näyttelytilat sisustettiin eri tavoin muotokuvien merkityksen korostamiseksi sekä niiden tehon moninkertaistamiseksi. Näyttely oli valtava menestys ja nosti Djagilevin taiteen ja yhteiskunnan eliitin huipulle.[11][2]

Intohimonaan venäläisen taiteen edistäminen ulkomailla Djagilev järjesti vuonna 1906 Pariisin Salon d'Automnessa "Venäläisen taiteen ja kuvanveiston kaksi vuosisataa" -näyttelyn. Se sisälsi 750 teosta 103 tekijältä moderneista taiteilijoista vanhoihin ikoneihin. Näyttelyn suunnitteli Léon Bakst, ja se käsitti 12 huonetta Grand Palais'ssa. Se oli myös valtava menestys ja monella tapaa tasoitti tietä Ballets russes'n tulevalle menestykselle. Ranskan kyllästi pian läpeensä à la russe -muoti.[11] Djagileville tarjottiin Ranskan Kunnialegioonan -palkintoa, mutta hän kieltäytyi Bakstin hyväksi.[9]

Vuonna 1907 Djagilev järjesti Pariisissa viisi venäläisen musiikin konserttia, ja seuraavana vuonna hän järjesti Opéra Garnier'ssa Modest Musorgskin ainoan valmistuneen oopperan Boris Godunovin esityksen, jonka tähtenä oli Fjodor Šaljapin.[2][11][4]

Ura ulkomailla: Venäläinen baletti – Ballets russes – Djagilevin baletti, 1909-1929

Ballets russes syntyi vuonna 1909, kun Djagilev Modest Musorgskin Boris Godunov -oopperan ja konserttien menestyksen Pariisissa vuosina 1907-1908 kannustamana halusi viedä venäläistä balettia Pariisiin. Ensimmäistä Saison Russeä varten hän kokosi ryhmän eturivin venäläisiä tanssijoita, kuten Tamara Karsavinan, Vatslav Nižinskin, Vera Karallin, Mihail Mordkinin ja myös kuuluisan Anna Pavlovan, esittämään ohjelmistoa, jonka perustan loivat nuoren koreografin Mihail Fokinin uudistukselliset pienoisbaletit. Ensimmäinen esitys 19. toukokuuta 1909 oli heti sensaatiomainen menestys.

Menestyksekäs kiertue sai jatkoa heti vuonna 1910, ja Ballets russes jatkoi toimintaansa aina Djagilevin kuolemaan vuoteen 1929 saakka. Keisarin suojeleman Keisarillisen balettiteatterin jähmeä byrokratia ja pysähtynyt taiteellinen kehitys sai nuoret venäläistaiteilijat hakemaan uusia mahdollisuuksia lännestä ja liittymään seurueeseen.

Mihail Fokinin teoksia Venäläisen baletin ohjelmistossa olivat muun muassa Les Sylphides (säv. Frédéric Chopin), Tulilintu (säv. Igor Stravinski), Šeheradzade (säv. Nikolai Rimski-Korsakov), Ruusu-unelma ja Petruška (säv. Igor Stravinski).

Djagilev tilasi balettimusiikkia säveltäjiltä kuten Nikolai Tšerepnin (Narcisse et Echo, 1911, koreografia Mihail Fokin), Claude Debussy (Jeux, 1913, koreografia Vatslav Nižinski), Maurice Ravel (Daphnis et Chloë, 1912, koreografia Mihail Fokin), Erik Satie (Parade, 1917, koreografia Léonide Massine), Richard Strauss (Josephs-Legende, 1914, koreografia Mihail Fokin), Sergei Prokofjev (Tuhlaajapoika, 1929, koreografia George Balanchine) Ottorino Respighi (La Boutique Fantastique, 1918, koreografia Léonide Massine), Francis Poulenc (Les Biches, 1923, koreografia Bronislava Nižinska) ja näiden lisäksi monelta muultakin säveltäjältä. Ensimmäisen koreografinsa Mihail Fokinin seuraajina Djagilev nosti esiin myös useita muita uusia koreografilupauksia kuten Vatslav Nižinskin, Léonide Massinen, Bronislava Nižinskan ja George Balanchinen.

Venäläisen baletin taiteellisena johtajana toimi taidemaalari Léon Bakst. Yhdessä Djagilevin kanssa hän kehitti yhä monimuotoisempia baletteja, joissa oli paljon myös show-osioita, joiden tarkoituksena oli vedota tavalliseen yleisöön, eikä sofistikoituun aristokratiaan. Balettiyleisö ei enää koostunut pelkistä taiteenalan asiantuntijoista ja balettomaaneista. Varsinkin alkuaikojen ohjelmistolle tyypillisten eksoottisten piirteitten ansiosta Venäläisellä baletilla oli vaikutusta myös fauvismin sekä art deco -tyylisuunnan syntyyn. Myöhemmissä teoksissa käsiteltiin baletille uusia sekä moderneja aiheita. George Balanchinen Apollo aloitti uuden neoklassismiksi kutsutun balettisuuntauksen. Uutta oli myös teosten kokonaistaiteellinen ilme, jossa niin musiikki, liikekieli kuin visuaalinenkin ilme oli suunniteltu aiheenmukaisiksi ja palvelemaan samaa päämäärää. Ballet Russesin lavastajina ja pukusuunnittelijoina toimi monia huomattavia ajan avantgardea edustaneita taiteilijoita, kuten Aleksandr Benois, Nikolai Roerich, Natalja Gontsarova, Mihail Larionov, Pablo Picasso, Juan Gris, Georges Braque, Henri Matisse, André Derain, Giorgio de Chirico ja Georges Roualt. Kuvataiteen kulloinkin muodissa olleet virtaukset otettiin heti myös balettipuvustuksen ja -lavastuksen käyttöön. Paradessa oli kubistinen lavastus sekä puvut ja Le Train Bleun uima-asut olivat Coco Chanelin suunnittelemia. Myös kirjailija Jean Cocteaulla oli kiinteä yhteys seurueeseen.

Djagilevin kanssa yhteistyötä tehneistä säveltäjistä ehkä kaikkein mainittavin oli Igor Stravinski. Djagilev oli kuullut eräitä Stravinskin teoksia, kiinnostui niistä ja pyysi tätä sovittamaan Venäläiselle baletille eräitä Frédéric Chopinin teoksia. Vuonna 1910 hän tilasi Stravinskiltä ensimmäisen teoksen Tulilintu, ja tätä seurasivat Petruška (1911) ja Kevätuhri (1913, koroegrafia Vatslav Nižinski). Sekä Stravinski että Djagilev työskentelivät yhdessä myös balettien Pulcinella (1920) ja Les Noces (1923) luomiseksi. George Balanchinen ja Stravinskin välille kehittyi merkittävä yhteistyö- ja ystävyyssuhde, joka jatkui vielä Ballets russesin jälkeenkin.

Venäjän vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Djagilev jäi pysyvästi ulkomaille. Neuvostohallitus ei saanut häntä houkuteltua takaisin ja teki hänestä sen jälkeen esimerkin porvarillisesta rappiosta. Neuvostoliittolainen taidehistoria ei häntä maininnut, ja hän pysyi yli 60 vuotta tavallisten venäläisten tietämättömissä.

Djagilev työsti Pjotr Tšaikovskin teoksen Prinsessa Ruusunen (opus 66, baletti) Lontooseen vuonna 1921 nimellä The Sleeping Princess (koreografia Marius Petipa ja Bronislava Nižinska). Yleisö otti esityksen vastaan myönteisesti, mutta taloudellista menestystä siitä ei tullut. Lontoon tuotannon esiintyjissä olivat mukana myös legendaariset balleriinat Olga Spessivtseva ja Ljubov Jegorova (1880-1972). Viimeisinä toimintavuosinaan Venäläistä balettia pidettiin liian ”intellektuellina” ja ”taiteellisena”. Toisaalta seuruetta repivät sisäiset ristiriidat sekä vaivasivat ainaiset rahavaikeudet.

Viimeiset esiintymiskaudet Pariisissa ja Lontoossa 1929 olivat kuitenkin menestyksekkäitä. Djagilevin kuoleman jälkeen seurue hajosi. Monet Djagilevin Venäläisen baletin jäsenet olivat nuoria ja he levittivät Ballets russesin perintöä ympäri maailmaa jatkaessaan uraansa muualla. Heidän mukanaan syntyi vahva tanssitraditio etenkin Yhdysvaltoihin, jossa vaikutti George Balanchine sekä Britteinsaarille, jossa vaikuttivat tanssijattaret Ninette de Valois, Marie Rambert sekä tanssija Anton Dolin. Seurueen viimeisestä miestanssijatähdestä Serge Lifarista tuli Pariisin oopperan baletin pitkäaikainen johtaja.

Vatslav Nižinski (1890–1950) Krasnoje Selossa vuonna 1907.
Vatslav Nižinski ja Sergei Djagilev vuonna 1911
Dmitri 'Dima' Vladimirovitš Filosofov (1872-1940)

Yksityiselämä

Djagilev solmi elämänsä aikana useita homoseksuaalisia suhteita. Eräs heistä oli Boris Kochno (1904-1990), joka toimi Djagilevin yksityissihteerinä ja käsikirjoitti useita baletteja vuodesta 1921 lähtien aina tämän kuolemaan saakka. Suhteiden joukkoon kuului myös Djagilevin isänpuoleinen serkku Dmitri 'Dima' Vladimirovitš Filosofov (1872-1940) sekä neljä Venäläisen baletin miestanssijaa: Vatslav Nižinski, Léonide Massine, englantilaissyntyinen Anton Dolin (1904-1983) ja Serge Lifar. Hänellä oli myös läheinen platoninen suhde pianisti ja taidesponsori Misia Sertin (Maria Zofia Olga Zenajda Godebska, 1872–1950) ja tanssija Tamara Karsavinan kanssa. Molempien naisten kanssa Djagilev sanoi voivansa vaikka avioitua.

Elämänsä ehkä suurimman takaiskun Djagilev koki vuonna 1913, kun Vatslav Nižinskin avioitumisen myötä heidän suhteensa päättyi. Tanssija sai lähteä Venäläisestä baletista. Vaikka Nižinski palasi esiintymään seurueeseen lyhyesti myöhemmin, miesten välinen suhde ei enää palannut entiselleen. He tapasivat viimeisen kerran, kun Nižinski oli jo sairastunut skitsofreniaan eikä enää tunnistanut entistä rakastajaansa.[2]

Djagilev tunnettiin vaativana ja tarpeen tullen tiukkanakin impressaarina. Eräät naistanssijat, esimerkiksi Ninette de Valois, joka ei ollut mikään kaino kukkanen, kertoivat pelänneensä häntä ja jopa pelänneensä katsoa häntä silmiin. George Balanchinen mukaan Djagilevilla oli aina harjoituksissa mukanaan kävelykeppi, jota hän paukutti vihaisesti lattiaan, kun oli tyytymätön näkemäänsä. Muut tanssijat sanoivat hänen ampuvan heidät alas yhdellä katseellaan tai hyisellä kommentillaan.

Boris Jevgenevitš Kochno (1904-1990)

Monet tanssijat, kuten Alicia Markova, Tamara Karsavina, Serge Lifar ja Lidija Sokolova, muistavat Djagilevia hellyydellä, ankarana mutta eräänlaisena isähahmona, joka asetti tanssijoiden edun aina oman etunsa edelle. Serge Lifar totesi: "Djagilev kuoli kaksi palttoota päällään, mutta ei killinkiäkään pankkitilillään". Elämänsä loppupuolella käytti varojaan runsaasti harvinaisten kirjojen kokoelmaansa, mutta hänen ennen niin hienot mittatilauspukunsa olivat jo kuluneita hihan- ja lahkeensuista.[9]

Koko elämänsä Djagilev pelkäsi kuolevansa hukkumalla ja vältti matkustamista veneellä.[12] Sergei Djagilev kuoli 57-vuotiaana diabetekseen[12] 19. elokuuta 1929 Venetsiassa, jonne hän oli matkustanut vastoin lääkärin ohjeita. Hänet on haudattu Venetsian alueella sijaitsevalle Isola di San Michelen saarelle, jonka hautausmaan ortodoksisessa osassa lepäävät myös Igor Stravinsky,[12] Joseph Brodsky ja Ezra Pound.

Sergei Djagilev vuonna 1910

Taiteessa

  • Vuonna 1948 valmistui brittiläinen elokuva Punaiset kengät, joka kuvaa Venäläisen baletin elämää ja toimintaa. Elokuvan roolihenkilö Boris Lermontovin esikuva on Sergei Djagilev.[13]
  • Vuonna 1972 Maurice Béjart loi koreografian Pjotr Tšaikovskin ja Pierre Henryn musiikkiin, ja siten syntyi teos Nijinski, clown de Dieu ('Nižinski, Jumalan klovni'), joka sai ensi-iltansa Brysselissä 20. vuosisadan baletin (Ballet du XXme Siècle) esittämänä vuonna 1972. Teos kertoo Sergei Djagilevin ja Vatslav Nižinskin välisestä suhteesta.

Katso myös

Anton Dolin (Sydney Francis Patrick Healey-Kay, 1904-1983), Tuhlaajapoika, Ballets Russes, Australian kiertue, 1939

Lähteet

 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.

Viitteet

  1. ↑ a b Схейен, Ш.: Сергей Дягилев. "Русские сезоны" навсегда. Москва: Азбука-Аттикус, 2014. / Scheyen, C.: Sergei Diaghilev. "Venäjän vuodenajat" ikuisesti. Moskova: Azbuka-Atticus, 2014. ISBN 978-5-389-12875-0
  2. ↑ a b c d e f Scheijen, Sjeng: Diaghilev: A Life. London: Profile Books, 2009. ISBN 978-0-19-975149-5
  3. ↑ Malivanova, N. (31.1.2013). "Юрфак как эпизод и "маленький отдых"" [Oikeustiede elämänvaiheena ja pienenä lomana] (ru). Pravo.ru https://pravo.ru/review/view/81386/ Haettu 1.5.2023.
  4. ↑ a b Varakina, G. V.: "Сергей Дягилев: "Мир искусства" и художественные выставки" [Sergei Djagilev: “Mir iskusstva” ja taidenäyttelyt] (pdf-dokumentti). Вопросы культурологии. Moskova, 2008, (12): 28–33. https://www.elibrary.ru/item.asp?id=12839458
  5. ↑ Petrova, Jevgenia (päätoim.): Mir Iskusstva – taiteen maailma, s. 6, 11. Näyttelyluettelo Helsinki 1998, Pietari 1999. Pietari – Helsinki: Suomen taiteen museo Ateneum, Valtion venäläinen museo, 1998. ISBN 951-53-1818-1
  6. ↑ a b Levasev, E. : Venäläisen musiikin historia. (ru) Nide 10В. 1890-1917. Kirja 1 (eu). Vol. 1. Slaavilaisen kulttuurin kielet, 2011, ss. 36–54. ISBN 978-5-9551-0508-6 https://books.google.fi/books?id=99Q5DwAAQBAJ&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2+%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA+%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85+%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9+%D0%BF%D1%80%D0%B8+%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&pg=PA54&redir_esc=y#v=snippet&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2%20%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA%20%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85%20%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9%20%D0%BF%D1%80%D0%B8%20%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&f=false
  7. ↑ Melnik, N. D. : "В "зеркале" прессы: подготовка и проведение С. П. Дягилевым первого "Русского сезона" (1906)" ["Lehdistön "peilissä": S. P. Djagilev valmistaa ja ohjaa ensimmäisen venäläisen kauden" (1906)]. Novosibirskin valtionyliopiston aikakausjulkaisu (ru), 2020,19 (6): ss. 48–58. doi:10.25205/1818-7919-2020-19-6-48-58.
  8. ↑ a b c d Benois, Aleksandr: Мои воспоминания [Muistelmani] (ru). Moskova: Nauka (Tiede), 1980. s. 345. ISBN 978-5-517-95473-2 https://books.google.fi/books?id=YYkHAwAAQBAJ&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2+%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA+%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85+%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9+%D0%BF%D1%80%D0%B8+%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&pg=PA345&redir_esc=y#v=snippet&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2%20%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA%20%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85%20%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9%20%D0%BF%D1%80%D0%B8%20%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&f=false
  9. ↑ a b c d e Lifar, Serge: Serge Diaghilev. Read Books, 2013. ISBN 978-1-4465-4694-9
  10. ↑ Verveyko, G.: Матильда Кшесинская – прима Императорского балета. Документальная повесть-роман о русском балете рубежа XIX-XX веков. / Verveiko, G. : Matilda Ksesinskaja on Keisarillisen baletin primaballeriina. Dokumentaarinen tarina-romaani venäläisestä baletista 1800-1900-luvun vaihteessa (ru). Izdatelskije Reshenija, 2020. ISBN 978-5-4496-8997-9
  11. ↑ a b c Luchkin, A. V.: "Ретроспективные выставки в Санкт-Петербурге: историзм мышления на рубеже XIX – XX вв" [Retrospektiiviset näyttelyt Pietarissa: ajattelun historismi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa]. Museologian kysymyksiä (ru), 2013. ss. 31–40 https://books.google.fi/books?id=bcGbDwAAQBAJ&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2+%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA+%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85+%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9+%D0%BF%D1%80%D0%B8+%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&pg=PT562&redir_esc=y#v=onepage&q=%D0%B4%D1%8F%D0%B3%D0%B8%D0%BB%D0%B5%D0%B2%20%C2%AB%D1%87%D0%B8%D0%BD%D0%BE%D0%B2%D0%BD%D0%B8%D0%BA%20%D0%BE%D1%81%D0%BE%D0%B1%D1%8B%D1%85%20%D0%BF%D0%BE%D1%80%D1%83%D1%87%D0%B5%D0%BD%D0%B8%D0%B9%20%D0%BF%D1%80%D0%B8%20%D0%B4%D0%B8%D1%80%D0%B5%D0%BA%D1%86%D0%B8%D0%B8%C2%BB&f=false
  12. ↑ a b c Molloy, Mark (1.4.2017). "Who was Sergei Diaghilev? What you need to know about the trailblazer, visionary and ballet pioneer". The Telegraph. Telegraph.co. https://www.telegraph.co.uk/technology/0/sergei-diaghilev-trailblazer-visionary-ballet-pioneer/ Arkistoitu 12.1.2022. https://ghostarchive.org/archive/J7OnT Haettu 1.5.2023.
  13. ↑ Macaulay, Alastair: Love and Dance: Two Obsessions, One Classic Film The New York Times. 29.8.2008. Viitattu 27.5.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sergei_Djagilev&oldid=21506063”