Jae Yu - Tietojenkäsittelytiede

Opiskelualana tietojenkäsittelytiede
Zhejiang University, Kiina,
valmistunut vuonna 2022

”Unelmani on tehdä ympärilläni olevien ihmisten elämästä helpompaa ja mukavampaa. Applen kehittäjätyökalut auttavat siinä.”

Jae Yun into ratkaista tosielämän ongelmia appeja luomalla sai alkunsa kalliista tavasta: polkupyörien kadottamisesta. Jae opiskelee tietojen­käsittelytiedettä Zhejiang Universityssä. Oltuaan koko pitkän päivän luennoilla Jaella ja hänen koulukavereillaan oli vaikeuksia muistaa polkupyöriensä sijainti.

Niinpä hän loi iOS-apin nimeltään Find My Bike auttaakseen itseään ja muita opiskelijoita löytämään pyöränsä, eli monille ainoan kulkuneuvonsa.

Maailman muuttaminen koodauksen avulla on ollut Jaen pyrkimys yläkoulusta lähtien, jolloin hän osallistui tiedeleirille. Siellä hän suunnitteli ja ohjelmoi lämpötilaa sääteleviä verhoja kasvitieteelliseen puutarhaan. Niillä säädeltiin auringonvalolle altistumista ja saatiin kasvit kukoistamaan.

”Niistä ajoista lähtien appien kehittäminen Swiftillä on ollut tärkein harrastukseni. Valmistumisen jälkeisenä kesänä käytin päiväni öitä myöten opettelemalla iOS-ohjelmointia MacBook Prolla.”

Nykyään uusista teknologioista innostunut Jae kuuluu kampuksen iOS-klubiin. Hän käyttää iPadia ja Apple Penciliä prototyyppien ja käyttäjäkokemuksen suunnitteluun, Muistiinpanoja suunnitelmien jakamiseen tiimien kanssa ja AirDropia tiedostojen saumattomaan ja turvalliseen siirtoon Apple-laitteidensa välillä seuraavaa, jo meneillään olevaa projektiaan varten.

”Pyrin analysoimaan musiikkiin liittyviä inhimillisiä tunteita”, Jae kertoo uudesta apistaan, joka tarjoaa unettomuudesta kärsiville potilaille rauhoittavaa tai ärsykkeitä estävää musiikkia heidän aivoaaltojaan mukaillen.

”Voin olla todella ylpeä roolistani tässä työssä, joka edistää ohjelmointia ja myönteistä muutosta. Pidän sitä erittäin lupaavana.”

KAIKKI TARINAT

Oppilaille työkalut menestykseen kaikilla tasoilla.

Selaa kaikkia menestystarinoita

Apple ja korkeakoulu­opiskelijat

Katso, miten nykypäivän opiskelijat muuttavat maailmaa Applen avulla.

Lisätietoja