Ruotsi sai tiistaina uuden ulkoministerin, kun Maria Malmer Stenegard otti aiemman ulkoministerin Tobias Billströmin paikan.
Stenegard toimi aiemmin Ruotsin maahanmuuttoministerinä.
Ulkoministerin paikka vapautui, kun Billström ilmoitti viime viikon keskiviikkona jättävänsä pestinsä ja jättäytyvänsä samalla pois politiikasta.
Billströmin seuraaja ei ollut tuolloin vielä tiedossa, sillä ilmoitus tuli yllättäen.
Aftonbladetin mukaan 43-vuotiasta Stenegardia on kutsuttu Ruotsin pääministeri Ulf Kristerssonin kruununprinsessaksi. Hänen on spekuloitu jonain päivänä nousevan maltillisen kokoomuksen johtajaksi.
Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan Stenergard sanoo odottavansa innolla Nato-yhteistyötä Ruotsin pohjoisten naapurimaiden kanssa.
Hän toteaa SVT:n mukaan myös, että on tärkeää, että Ruotsi antaa täyden tukensa Ukrainalle.
”Ukrainan tukeminen pysyy tulevina vuosina ulkopolitiikan päätehtävänä. Meidän on jatkettava Venäjän vastaisia pakotteita ja pyrittävä siihen, että ukrainalaiset ottavat askelia kohti EU-jäsenyyttä”, Stenegard totesi tiedotustilaisuudessa tiistaina.