Latveria

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tohtori Doomin hallitseman Latverian sijainti Euroopassa.

Latveria on kuvitteellinen valtio Marvel-universumissa. Se on sijoitettu Unkarin, Serbian ja Romanian väliin. Sen rajanaapureihin kuuluu myös kuvitteellinen Symkaria. Latverian pääkaupunki on Doomstadt, joka sijaitsee Kline-joen pohjoisosassa. Latverian asukaslukumäärä on noin 500 000 (karkea arvio).

Latveriaa hallitsee Victor von Doom, alias Tohtori Doom. Von Doom on onnistunut pitämään maansa erossa kansainvälisistä selkkauksista ja taloudellisilta katastrofeilta. Vaikka hänet on syrjäytetty useita kertoja, von Doom on aina onnistunut palaamaan valtaistuimelle ja palauttamaan maansa talouden ennalleen.

Latverian asukkaat koostuvat eri Euroopan kansalaisuuksista ja romaneista. Von Doom on erityisen kiinnostunut kansalaistensa hyvinvoinnista eikä maassa esiinny miltei lainkaan rasismia.

Von Doomin luomien teknologisten keksintöjen avulla Latveria on onnistunut pitämään maansa suhteellisen saasteettomana. Von Doomin kehittämien aseiden ja joukkojen vuoksi Latveriaa pidetään supervaltana. Latveriassa ei kuitenkaan ole supervoimaisia henkilöitä, ainoastaan von Doomin luomat robottipoliisit, joiden ansiosta rikosten määrä on miltei nollassa.

  • Hallitusmuoto: Diktatuuri
  • Kielet: saksa, unkari, latveria (pohjautuu Unkariin), romani, esperanto
  • Etniset ryhmät: Eri Euroopan kansalaisuuksia, romaneja
  • Valuutta: Latverian frangi
  • Juhlapyhät: Doomin päivä (jota juhlitaan milloin tahansa Tohtori Doom sen julistaa), Joulu, Uusivuosi
  • Lentokentät: Maassa on vain yksi lentokenttä, Doomsport Doomstadtin lähellä. Sen ulko- ja sisämaanlennot ovat hyvin rajoitettuja.
  • Vuoden 2005 elokuvassa Fantastic Four, Latveria mainitaan Victor Von Doomin entisenä kotimaana. Lisäksi naamion, jonka hän laittaa kasvoilleen ryhtyessään Tohtori Doomiksi, mainitaan olevan lahja Latverian kansalta. Doomin kehon jähmetyttyä taistelussa Ihmenelosia vastaan, hänet toimitetaan laivalla takaisin Latveriaan.
  • Elokuvan jatko-osassa Fantastic Four: Hopeasurffari, Hopeasurffari lentelee Latverian yllä ja tulee vahingossa herättäneeksi Doomin. Koska elokuvassa Doom on pelkkä tavallinen kansalainen, maan pääkaupungin nimi on muutettu muotoon "Hassenstadt".