Pinnekjött

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Norjalainen pinnekjött-annos perunoiden ja lanttusoseen kera

Pinnekjött (norj. pinnekjøtt), ”tikkuliha”, on norjalainen perinteinen jouluruoka.[1] Ruoka valmistetaan lampaan kyljestä, jonka osat höyrytetään koivutikkujen (joista ruokalaji on saanut nimensä) tai metalliritilän päällä. Ruoka tarjoillaan usein lanttusoseen ja keitettyjen perunoiden kanssa.

Lampaan kyljet säilötään suolanesteeseen pariksi viikoksi, tai ne voidaan myös kuivasuolata. Tämän jälkeen ne kuivataan 6–8 viikon ajan tai pidempäänkin. Kylkiosat voidaan haluttaessa myös savustaa. Näin säilöttynä lihat pysyivät elintarvikekelpoisina aitassa pitkään.

Kypsää pinnekjöttiä

Päivää ennen valmistusta kylki leikataan pitkin kylkiluita ja lihat upotetaan kylmään veteen yön yli. Liotetut kylkiosat höyrytetään kattilassa koivutikkujen (tai metalliritilän) päällä, noin 3–4 tuntia, kunnes liha on mureaa. Koivu ei tartuta makua lihaan. Nykyisin lihan esikypsytys tapahtuu teollisesti.

Alkuperä ja merkitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokalaji on kotoisin Vestlandetista, mutta sen suosio kasvaa myös muualla. Jouluaattona noin 31 % norjalaisista syö pinnekjøttiä. 82 % sanoo syövänsä ruokaa perinteen vuoksi.[2]

  1. Anne Paljakka: Sika meillä ja muualla. Helsingin Sanomat, 25. marraskuuta 2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 29.12.2008.
  2. Dampet pinnekjøtt - god norsk tradisjon! DatabaseSør. Viitattu 29.12.2008. (norjaksi)