Uutiset
Komissio on tänään julkaissut energiaunionin tilaa koskevan vuoden 2024 katsauksen, jossa kuvataan, miten EU on selviytynyt energiapoliittisen ympäristön ennennäkemättömistä haasteista tämän komission toimikauden aikana.
Maanviljelyssä yleistyvät hiiliviljelymenetelmät voivat lisätä viljelijöiden satoja ja parantaa tuottavuutta. Samalla maatalouden päästöt vähenevät.
”Tulevaisuudessa meillä on vain yksi talous, ja se on kiertotalous”, arvioi EU-ilmastolähettiläs Timo Huhtamäki. Hän on jopa kuullut olevansa Euroopan ensimmäinen ilmastolähettiläs, joka keskittyy kiertotalouteen.
Ajankohtaista
Poimintoja
Euroopan unionin toimielimet ja virastot tarjoavat kiinnostavia työmahdollisuuksia asiantuntijoille ja ammattilaisille. EU on monipuolinen, haastava ja palkitseva työympäristö sinulle, joka haluat osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön ja rakentaa kansainvälistä uraa.
Vaikuta EU:n lainsäädäntöön osallistumalla julkisiin kuulemisiin, osallistu lakiehdotuksen tekemiseen eurooppalaisen kansalaisaloitteen kautta ja ota kantaa Euroopan tulevaisuuteen!
EU rahoittaa hankkeita ja ohjelmia, jotka perustuvat yhdessä asetettuihin poliittisiin tavoitteisiin. EU-tuella toteutetaan esimerkiksi ympäristöön, tutkimukseen, aluekehitykseen ja sosiaaliasioihin liittyviä hankkeita. Tutustu suomalaisiin EU-rahoitusta saaneisiin hankkeisiin.