Hyppää sisältöön
Media

Virastojen toimipaikkaverkoston muutosten valmistelusta

oikeusministeriö
Julkaisuajankohta 9.9.2024 15.52
Tiedote

Julkisuudessa on ollut keskustelua oikeusministeriön alaisten virastojen toimipaikkojen vähentämistä koskevasta valmistelusta. Kyse on hallitusohjelmakirjauksesta, jonka mukaan valtion tilaohjelmaa tehostetaan merkittävästi.

Oikeusministeriö valmistelee hallitusohjelman ja kevään kehyspäätöksen säästötavoitteiden mukaisesti tuottavuusohjelmaa ja on osana tätä työtä pyytänyt hallinnonalansa virastoja arvioimaan keinoja muun muassa tilatehokkuuden parantamiseksi.

Ulosottolaitos on tehnyt ministeriölle ehdotuksen siitä, miten toimipaikkaverkostoa olisi tarkoituksenmukaista karsia säästöjen saamiseksi. Kesällä oikeusministeriöön toimitettu toimipaikkaverkon kehittämissuunnitelma on virkavalmistelussa ja tullaan esittelemään oikeusministerille. Jos ministeri päättää, että asiaa on syytä arvioida tarkemmin, valmistelu tapahtuu tavanomaisessa avoimessa menettelyssä. Siinä tapauksessa oikeusministeriön ehdotuksesta järjestetään lausuntokierros, jossa kuullaan muun muassa asianomaisia kuntia ja henkilöstöryhmien edustajia. Ulosotolla on 64 toimipaikkaa, joista säädetään oikeusministeriön asetuksella Ulosottolaitoksen toimipaikoista ja niiden tehtävistä.

Tuomioistuinvirasto on osana tuottavuusohjelman valmistelua esittänyt alustavia ajatuksia tuomioistuinlaitoksen istuntopaikkaverkoston kehittämisestä. Tältä osin oikeusministeriössä ei ole käynnissä virkavalmistelua.

Myös oikeusapu- ja edunvalvontasektorin toimipaikkaverkoston kehittämismahdollisuuksia tullaan arvioimaan osana tuottavuusohjelman toimeenpanoa. Mahdolliset ehdotukset toimipaikkaverkoston muutoksiksi laaditaan ensi vuoden alussa toimintansa aloittavassa Oikeuspalveluvirastossa.

Lisätietoja:
kansliapäällikön sijainen, osastopäällikkö Antti Leinonen, p. 0295 150 264, [email protected]

Sivun alkuun