CERV-tapahtumakalenteri
24.9. EU-rahoitusohjelmien infotilaisuus Helsingissä Musiikkitalolla klo 8.30 – tilaisuus paikan päällä osana Uudenmaan kulttuurifoorumia
CERV sekä muita rahoitusrahoitusvaihtoehtoja esitellään infotilaisuudessa Musiikkitalolla osana EU-rahoitusohjelmien kuntakiertuetta. Kerromme rahoitusohjelmista erityisesti järjestötoimijoille, kunnille, alueille, viranomaisille, oppilaitoksille, säätiöille ja muille rahoituksesta kiinnostuneille.
Tilaisuus pidetään Musiikkitalon Camerata-salissa tiistaina 24.9. Puheenvuorot alkavat klo 8.30 ja klo 8.00 on kahvia tarjolla.
Tilaisuus on osa Uudenmaan kulttuurifoorumia. Ilmoittaudu mukaan tästä molempiin tapahtumiin. Saliin mahtuu rajoitettu määrä osallistujia, joten varaa paikkasi nopeasti! Rahoitusohjelmien infotilaisuudessa ei valitettavasti ole etäosallistumismahdollisuutta. Lue tästä lisää Uudenmaan kulttuurifoorumista.
Rahoitusmahdollisuuksista ovat kertomassa sisäministeriön, oikeusministeriön ja Suomen akatemian asiantuntijoita. Esitysten jälkeen on mahdollisuus tutustua rahoitusohjelmiin minimessuilla ja keskustella asiantuntijoiden kanssa.
Tilaisuus on myös hyvä mahdollisuus löytää kumppaneita omille hankkeille.
Ohjelma:
8.00 Kahvitarjoilu
8.30 Avaussanat (5 min)
8.35 CERV-ohjelma / oikeusministeriö (20 min)
8.55 Erasmus+, Euroopan solidaarisuusjoukot, Luova Eurooppa / Opetushallitus (20 min)
9.15 Horisontti Eurooppa, 2. klusteri / Suomen Akatemia (20 min)
9.35 AMIF / sisäministeriö (20 min)
9.55 Kysymyksiä & loppusanat (5 min)
10-11 Minimessut orkesterilämpiössä
Oikeusministeriö: Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot –ohjelma (CERV) edistää ja suojelee EU:n yhteisiä arvoja ja oikeuksia. Rahoitusohjelmalla pyritään tukemaan erityisesti paikallisella, alueellisella ja kansallisella tasolla toimivia kansalaisjärjestöjä EU-jäsenmaissa. Rahoitusta voivat hakea lisäksi hausta riippuen myös kunnat, viranomaiset, yliopistot ja tutkimuslaitokset.
Opetushallitus: Erasmus+, Euroopan solidaarisuusjoukot, Luova Eurooppa –rahoitusohjelmat tarjoavat laajasti mahdollisuuksia kunnille, oppilaitoksille, järjestöille, ruohonjuuritason toimijoille sekä organisaatioille, jotka toimivat koulutuksen, nuorisoalan, urheilun, kulttuurin ja yhteiskunnallisen aktiivisuuden parissa. Lue tästä lisää Opetushallituksen rahoitusohjelmista.
Suomen Akatemia: Horisontti-ohjelman Yhteiskunta, ihmiset ja kulttuuri -klusteri on tutkimus- ja innovaatiorahoitusta seuraavista aiheista tehtävään tutkimukseen: demokratia ja hallintotapa, eurooppalainen kulttuuriperintö sekä kulttuuriala ja luovat alat, sosiaaliset ja taloudelliset muutokset. Lue tästä lisää Horisontti Eurooppa -rahoitusohjelmista.
Sisäministeriö: Turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta (AMIF) myönnetään avustusta maahanmuuttoprosessien tai kolmansien maiden kansalaisten parissa toimivien viranomaisten, järjestöjen ja muiden toimijoiden hallinnollisen työn vahvistamiseen. Tukea voidaan myöntää mm. kolmansien maiden kansalaisten hyvinvointia ja osallisuutta edistäviin sekä syrjäytymistä ehkäiseviin toimiin. Lue tästä lisää AMIF-rahoitusohjelmasta.
Tervetuloa paikan päälle Musiikkitaloon!
Seuraa viestintäämme tulevista infotilaisuuksista etänä ja läsnä. Voit varata myös kahdenkeskisen tapaamisen kuullaksesi lisää CERV-ohjelmasta.
24.9. klo 13 Tietoisku EU-rahoituksesta kansalaisjärjestöille –kansalaisjärjestöstrategiatyöryhmän järjestämä tilaisuus etänä
Järjestämme kansalaisjärjestöille tarkoitetun tietoiskun tiistaina 24.9.2024 klo 13.00–14.30 verkon välityksellä. Tarkoituksemme on kertoa ajankohtaisista rahoitushauista esimerkein ja herättää keskustelua, miten mahdollisia EU-rahoituksen esteitä voitaisiin ylittää. Haluamme ohjata kiinnostuneita myös hankerahoitusmahdollisuuksien äärelle.
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 20.9.2024. Lähetämme Teams-linkin osallistujille maanantaina 23.9.2024.
Ohjelma
13.00 Avaussanat, erityisasiantuntija Mikko Lehtonen oikeusministeriöstä ja erityisasiantuntija Heta-Elena Heiskanen ympäristöministeriöstä
13.10 Rahasto- ja rahoitusohjelmaesimerkkejä kansalaisjärjestöjen näkökulmasta
Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027 (Euroopan aluekehitysrahasto EAKR, Euroopan sosiaalirahasto plussa ESR+ ja Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF), erityisasiantuntija Anni Salmi työ- ja elinkeinoministeriöstä
Kansalaisuus, tasa-arvo, perusoikeudet ja arvot -rahoitusohjelma (CERV), hankepäällikkö Juha Nieminen oikeusministeriöstä
13.50 Kansalaisjärjestöjen kommenttipuheenvuorot
Asiantuntija Marion Fields, Opintokeskus Sivis
Utvecklingschef Jessica Lerche, Föreningen Luckan r.f.
14.10 Keskustelu kansalaisjärjestöjen EU-rahoitushakuvalmiuksien kehittämisestä
14.30 Tapahtuma päättyy
Menneet tapahtumat
Ajankohta | Tapahtuma | Lisätietoa |
---|---|---|
27.5. klo 9:30-12:45 (osa 1) 28.5. klo 9:45-12:45 (osa 2) |
Infotilaisuus Perusoikeuskirjan tunnettuus –hausta Järjestäjä EACEA | Ilmoittautuminen 23.5. klo 18 mennessä EACEA:n verkkosivuilla |
17.5.24 klo 10-12 |
Infotilaisuus: Perusoikeuskirjan tunnettuus –hausta. Järjestäjä: Suomen yhteyspiste. |
|
16.5. 2024 klo 11:00-13:30 | Infotilaisuus Ystävyyskunnat-hausta Järjestäjä: EACEA |
Ilmoittautuminen 15.5. klo 18 mennessä EACEA:n verkkosivuilla |
18.4. klo 10:30 – 17:30 | Infotilaisuus Eurooppalainen muistiperintö -hausta. Järjestäjä: EACEA. | Ilmoittautuminen EACEA:n verkkosivuilla. |
25.3. klo 11–13 | Kyselytilaisuus (Q&A): Kuntien verkostot –haku. Järjestäjä: EACEA. | Ilmoittaudu EACEA:n verkkosivuilla. |
Ma 4.3. klo 14:00-16:30 | Infotilaisuus: Kuntien verkostot, Ystävyyskunnat ja Eurooppalainen muistiperintö –hauista. Järjestäjä: Suomen yhteyspiste. | |
Ke 28.2.2024 klo 11:30 – 13:30 | Koulutustilaisuus: sukupuolinäkökulman sisällyttäminen hanke-ehdotukseen (gender mainstreaming). Järjestäjä: eurooppalaiset yhteyspisteet. |
|
Ti 27.2. klo 11:00 – 13:30 | Infotilaisuus Lasten oikeuden ja osallistuminen –hausta: Kuinka jättää hakemus. Järjestäjä: EACEA. | Ilmoittautuminen EACEA:n verkkosivuilla. |
Ma 12.2. klo 10-12 |
Koulutus hakuprosessista ja rahoitusportaalin käytöstä. Järjestäjä: Suomen yhteyspiste. |
|
Ti 13.2. klo 10.30 – 13.30 |
Infotilaisuus: Kuntien verkostot -haku. Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuus järjestetään verkossa. Lisätietoa Euroopan komission verkkosivuilla.
|
Ma 19.2. klo 14-16 |
Koulutus hakuprosessista ja rahoitusportaalin käytöstä. Järjestäjä: Suomen yhteyspiste. |
|
24.1.24 |
Infotilaisuus: Lasten oikeudet ja osallistuminen -haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuus järjestetään verkossa. Tilaisuuden kieli on englanti. Lisätietoa Euroopan komission verkkosivuilla. |
18.1.24 |
Infotilaisuus: Sukupuolten tasa-arvo -haku Järjestäjä: Euroopan komissio |
Tilaisuuden kieli on englanti. Lisätietoa Euroopan komission verkkosivuilla. |
18.1.24 |
Infotilaisuus: Sukupuolistuneen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäiseminen -haku Järjestäjä: Euroopan komissio |
Tilaisuuden kieli on englanti. Lisätietoa Euroopan komission verkkosivuilla. |
torstai 14.12. |
CERV-infotilaisuus: Sukupuolten tasa-arvo Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
12.12. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum (DAPHNE-haku) Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Ilmoittaudu verkostoon lomakkeella. |
11.12. klo 12–17 |
Oikeusalan EU-rahoitusohjelmien infotilaisuus Järjestäjä: oikeusministeriö |
|
7.12. klo 15.00–17.30 |
Infotilaisuus: Unionin arvojen suojeleminen -välittäjähaku Järjestäjä: EACEA |
Lisätietoa Euroopan komission verkkosivuilla. |
5.12. klo 10–12 |
CERV-infotilaisuus: Sukupuolistuneen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
27.11. klo 14–16 |
CERV-infotilaisuus: Lasten oikeudet ja osallistuminen Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
24.11. klo 10–12 |
CERV-infotilaisuus: Unionin arvojen suojeleminen Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
10.7. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum (Kansalaisten osallistuminen -haku) Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
30.6. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum (Kansalaisten osallistuminen -haku) Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
29.6. klo 11–14 |
Infotilaisuus ja Q&A: Kansalaisten osallistuminen -haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
23.6. klo 11–13 |
Infotilaisuus: Hakuprosessi ja kumppanien löytäminen (Ystävyyskunnat-haku) Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
7.6. klo 11–14 |
Infotilaisuus: Ystävyyskunnat-haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
6.6. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum (EQUAL-haku) Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
1.6. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum (EQUAL-haku) Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
20.4. klo 10–14 |
Infotilaisuus: Kansalaisten osallistuminen -haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
19.4. klo 10–12 |
CERV-hakukoulutus Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
3.4. klo 14–16 |
Kuntatoimijoiden infotilaisuus EU-rahoitusmahdollisuuksista Järjestäjä: CERV-yhteyspiste ja Opetushallitus |
|
27.3. klo 13–15 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
14.3. klo 10.30–14.00 |
Infotilaisuus: Kuntien verkostot -haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
8.3. klo 11–13 sekä 16.3. klo 11–13 |
Info- ja verkostoitumistilaisuus: Citizens' Forum, Kuntien verkostot ja Ystävyyskunnat -haut Järjestäjä: eurooppalaiset CERV-yhteyspisteet |
Liity CERV-yhteyspisteiden Citizens' Forum -alustalle lomakkeella. |
7.3. klo 10.30–13.30 |
Infotilaisuus: Eurooppalainen muistiperintö -haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
17.2. klo 10–12 |
Infotilaisuus: Daphne-haku Järjestäjä: CERV-yhteyspiste |
|
16.2. klo 11.00–13.30 |
Infotilaisuus: Perusoikeuskirja-haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |
10.2. klo 11.30–13.30 |
Infotilaisuus: Daphne-haku Järjestäjä: EACEA |
Tilaisuuden materiaalit Euroopan komission verkkosivuilla. |