Valtionosuudet ja kotikuntakorvaukset

Kuntien rahoitusjärjestelmä koostuu kuntien omista tuloista ja valtion rahoituksesta. Tärkeimpiä tulolähteitä ovat verotulot ja valtionosuudet. Valtionosuudet muodostavat suunnilleen viidenneksen kuntien tulorahoituksesta. Niiden tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen saatavuus koko maassa.

Valtionosuusjärjestelmä on hallinnollisesti kaksiosainen. Valtiovarainministeriö vastaa kuntien peruspalvelujen valtionosuudesta ja opetus- ja kulttuuriministeriö puolestaan opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuudesta. 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuus on laskennallista, ja se muodostuu kustannuserojen tasauksesta ja verotuloihin perustuvasta valtionosuuden tasauksesta. Kustannuserojen tasaus perustuu kunnan asukkaiden palvelutarpeeseen ja olosuhdetekijöihin, joita kuvataan järjestelmässä erilaisten valtionosuuskriteereiden avulla. Verotuloihin perustuva tasaus joko lisää tai vähentää kunnan valtionosuutta riippuen siitä, onko kunnan laskennallinen verotulo keskimääräistä suurempi vai pienempi. 

Valtionosuuden yhteydessä kunnille maksetaan myös esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaus sekä veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvaus. 

Yhteystiedot

Markku Nissinen, finanssineuvos 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Rahoitus ja rahoitusjärjestelmät Puhelin:0295530314   Sähköpostiosoite:


Lauri Piirainen, finanssiasiantuntija 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Rahoitus ja rahoitusjärjestelmät Puhelin:0295530521   Sähköpostiosoite:


Unna Heimberg, neuvotteleva virkamies 
valtiovarainministeriö, Kunta- ja alueosasto, Rahoitus ja rahoitusjärjestelmät Puhelin:0295530280   Sähköpostiosoite: