(eBook PDF) Comparative Politics

Today: A World View 12th Edition

Visit to download the full and correct content document:
https://ebooksecure.com/download/ebook-pdf-comparative-politics-today-a-world-vie
w-12th-edition/
Portfolio Manager: Jeff Marshall

Marketing Manager: Jeremy Intal

Program Manager: Erin Bosco

Developmental Editor: Dan Vest

Project Coordination, Text Design, and Electronic Page Makeup:

Integra-Chicago

Cover Designer: JayBird Design

Cover Art: everything possible/Shutterstock

Manufacturing Buyer: Mary Ann Gloriande

Printer/Binder: LSC Communications, Inc.

Cover Printer: Phoenix Color

PEARSON, ALWAYS LEARNING, and REVEL are exclusive trademarks

in the United States and/or other countries owned by Pearson Education, Inc.,
or its affiliates.

Unless otherwise indicated herein, any third-party trademarks that may

appear in this work are the property of their respective owners and any
references to third-party trademarks, logos, or other trade dress are for
demonstrative or descriptive purposes only. Such references are not intended
to imply any sponsorship, endorsement, authorization, or promotion of
Pearson’s products by the owners of such marks, or any relationship between
the owner and Pearson Education, Inc., or its affiliates, authors, licensees, or
distributors.

Library of Congress Cataloging-in-Publication Data

Names: Powell, G. Bingham, editor. | Strøm, Kaare, editor. | Manion,

Melanie, editor.
Title: Comparative politics today: a world view /[edited] by G. Bingham
Powell, Kaare Strøm, Melanie Manion.

Description: Twelfth edition. | Upper Saddle River, New Jersey: Pearson,

[2018]

Identifiers: LCCN 2017023435 | ISBN 9780134639789 (Soft Cover)

Subjects: LCSH: Comparative government.

Classification: LCC JF51 .C62 2018 | DDC 320.3–dc23

LC record available at https://lccn.loc.gov/2017023435

Copyright © 2018, 2015, 2012 by Pearson Education, Inc. All Rights

Reserved. Printed in the United States of America. This publication is
protected by copyright, and permission should be obtained from the publisher
prior to any prohibited reproduction, storage in a retrieval system, or
transmission in any form or by any means, electronic, mechanical,
photocopying, recording, or otherwise. For information regarding
permissions, request forms and the appropriate contacts within the Pearson
Education Global Rights & Permissions Department, please visit
www.pearsoned.com/permissions/.

1 18

www.pearsonhighered.com

Student Edition:

ISBN 10: 0-134-63978-2

ISBN 13: 978-0-13463978-9

A la Carte:
ISBN 10: 0-134-64125-6

ISBN 13: 978-0-13464125-6

Brief Contents
1. Contents vii

2. A Guide to Comparing Nations xvi

3. A Brief Guide to Analyzing Visuals xviii

4. Preface xxv

1. Part One Introduction

1. 1 Challenge and Change in Comparative Politics 1

2. 2 Comparing Political Systems 23

2. Part Two System, Process, and Policy

1. 3 Political Culture and Political Socialization 39

2. 4 Interest Representation, Interest Groups, and Political Parties 55

3. 5 Government and Policymaking 86

4. 6 Public Policy 109

3. Part Three Country Studies

1. 7 Politics in Britain 132

2. 8 Politics in France 174

3. 9 Politics in Germany 218

4. 10 Politics in Japan 262

5. 11 Politics in Russia 298

 6. 12 Politics in China 340

7. 13 Politics in Mexico 382

8. 14 Politics in Brazil 422

9. 15 Politics in Iran 466

10. 16 Politics in India 510

11. 17 Politics in Nigeria 554

12. 18 Politics in the United States 598

1. Index 642
Contents
1. A Guide to Comparing Nations xvi

2. A Brief Guide to Analyzing Visuals xviii

3. Preface xxv

1. Part One Introduction

1. 1 Challenge and Change in Comparative Politics 1

1. What Is Comparative Politics? 2

2. Challenges: Building Community 3

1. Ethnicity 4

2. Language 5

3. Religious Differences and Militancy 5

3. Fostering Economic Development 6

1. Problems of Economic Development 9

4. Fostering Democracy, Human Rights, and Civil Liberties 11

1. Box 1.1 Women and Political Development 13

5. The Effects of Globalization 14

6. What Governments Do 14

1. Community and Nation Building 15

2. Security and Order 15

 3. Box 1.2 U.S. Government’s Top Ten List 15

4. Protecting Rights 16

5. Promoting Economic Efficiency and Growth 16

6. Social Justice 16

7. Protecting the Weak 17

7. When Does Government Become the Problem? 17

1. Economic Inefficiency 17

2. Government for Private Gain 17

3. Vested Interests and Inertia 18

4. Box 1.3 The Struggle to Halt Corruption 18

5. Destruction of Community 19

6. Violations of Basic Rights and Tyranny 19

7. Box 1.4 The Worst Tyrants in Modern History 19

8. Conclusion: Looking Forward 20

1. Review Questions 20

2. Key Terms 20

3. Suggested Readings 21

4. Endnotes 21

2. 2 Comparing Political Systems 23

1. Why We Compare 23
 1. Box 2.1 Aristotle’s Library 24

2. How We Compare 24

3. How We Explain 24

4. Box 2.2 Statistical Methods 25

5. How We Try to Predict 26

2. Political Systems: Environment and Interdependence 27

3. Political Systems: Structures and Functions 30

4. An Illustrative Comparison: Regime Change in Russia 33

5. The Policy Level: Performance and Outcome 36

6. Conclusion 37

1. Review Questions 37

2. Key Terms 37

3. Suggested Readings 37

4. Endnotes 38

2. Part Two System, Process, and Policy

1. 3 Political Culture and Political Socialization 39

1. Mapping the Three Levels of Political Culture 39

1. The System Level 40

2. The Process Level 41

3. Box 3.1 A Small World 42

 4. The Policy Level 43

5. Consensual or Conflictual Political Cultures 44

2. Why Culture Matters 44

3. Political Socialization 46

1. Box 3.2 Socializing Values 46

4. Agents of Political Socialization 47

1. The Family 47

2. Social Groups and Identities 47

3. Schools 48

4. Peer Groups 48

5. Interest Groups 48

6. Political Parties 49

7. Mass Media 49

8. Direct Contact with the Government 50

9. Box 3.3 The Great Firewall of China 50

5. Trends Shaping Contemporary Political Cultures 51

6. Conclusion 51

1. Review Questions 52

2. Key Terms 52

3. Suggested Readings 52
 4. Endnotes 53

2. 4 Interest Representation, Interest Groups, and Political Parties 55

1. Citizen Action 56

1. How Citizens Participate 57

2. Box 4.1 The Shangfang System 57

2. Interest Groups 59

1. Anomic Groups 59

2. Box 4.2 Attacks on Globalization 60

3. Non-Associational Groups 60

3. Institutional Groups 60

1. The Military and Interest Representation 61

2. Box 4.3 Back to the Barracks? 62

3. Associational Groups 63

4. Civil Society 64

5. Interest Group Systems 65

1. Pluralist Interest Group Systems 65

2. Democratic Corporatist Interest Group Systems 66

3. Controlled Interest Group Systems 66

4. Channels of Access 67

5. Box 4.4 Lobbying Behind the Scenes 68

 6. Competitive Party Systems and Interest Representation 69

1. Box 4.5 Personalistic Parties 71

7. Elections 72

1. Box 4.6 The Iron Law of Oligarchy 72

2. Electoral Systems 73

3. Patterns of Electoral Competition 73

4. Competitive Parties in Government 77

8. Cooperation and Conflict in Competitive Party Systems 77

9. Authoritarian Party Systems 79

1. Exclusive Governing Parties 79

2. Inclusive Governing Parties 79

10. The Significance of Interest Representation 80

1. Box 4.7 Mexico’s PRI 80

11. Conclusion 81

1. Review Questions 82

2. Key Terms 82

3. Suggested Readings 82

4. Endnotes 83

3. 5 Government and Policymaking 86

1. Constitutions and Decision Rules 86

 1. Making Constitutions 87

2. Democracy and Authoritarianism 88

3. Separation of Government Powers 88

1. Box 5.1 The Confidence Vote in Britain 90

4. Geographic Distribution of Governmental Power 91

5. Limitations on Government Power 92

6. Checking the Top Policymakers 93

1. Box 5.2 Impeachment in Latin America 94

7. Assemblies 94

1. Assembly Structure 95

2. Assembly Functions 95

3. Representation: Mirroring and Representational Biases

96

4. Box 5.3 Women as Chief Executives 96

8. Political Executives 97

1. Structure of the Chief Executive 97

2. Recruitment of Chief Executives 99

3. The Cabinet 101

4. Functions of the Chief Executive 102

9. The Bureaucracy 102

1. Structure of the Bureaucracy 103

 2. Functions of the Bureaucracy 103

3. Bureaucracy and Performance 103

10. Conclusion 105

1. Review Questions 105

2. Key Terms 105

3. Suggested Readings 106

4. Endnotes 106

4. 6 Public Policy 109

1. Government and What It Does 109

1. Political Goals and Political Goods 110

2. Box 6.1 Millennium Development Goals 111

2. Public Policy 112

1. Extraction 112

2. Distribution 115

3. Regulation 116

4. Box 6.2 Regulation and Development 117

5. Community Building and Symbolic Outputs 118

3. Domestic Policy Outcomes 119

1. Welfare Outcomes 119

2. Fairness Outcomes 122

 3. Box 6.3 Microcredit 122

4. Box 6.4 Women and the Informal Economy 123

5. Liberty and Freedom Outcomes 123

6. Domestic Security Outcomes 124

4. International Outcomes 126

5. The Complexity of Policy Choice 128

6. Conclusion 129

1. Review Questions 129

2. Key Terms 129

3. Suggested Readings 129

4. Endnotes 130

3. Part Three Country Studies

1. 7 Politics in Britain 132

1. Current Policy Challenges 134

1. Box 7.1 How to Win and Lose an Election 135

2. The Legacy of History 136

1. Box 7.2 The Meaning of Thatcherism 137

2. Box 7.3 Labour’s Purpose: Winning Elections or

Testifying for a Cause? 138

3. The Environment of Politics: One Crown but Many Nations

139
 1. A Multiracial Britain 141

4. The Structure of Government 143

1. What the Prime Minister Does 144

2. The Governing Class: Cabinet Ministers and Civil

Servants 147

3. Box 7.4 The Coalition for Withdrawal from the European

Union 148

4. Civil Service 149

5. Box 7.5 Tensions in Whitehall 150

6. The Role of Parliament 150

7. The Courts and Abuses of Power 152

8. Government as a Coalition 153

5. Political Culture and Legitimacy 153

6. Political Socialization and Participation 154

1. Family and Gender 155

2. Education 155

3. Class 156

4. Media 156

7. Political Participation 157

8. Political Recruitment 157

1. MPs and Cabinet Ministers 158

 2. Higher Civil Servants 158

3. Selective Recruitment 159

9. Organizing Group Interests 159

1. What Interest Groups Want 160

2. Balancing Interest Groups 161

10. Party System and Electoral Choice 161

1. A Multiplicity of Choices 161

11. Centralized Authority and Decentralized Delivery of Policies

164

1. Devolution to Elected Officials 164

2. Box 7.6 Young People Must Integrate Policies That

Institutions Divide 165

3. Non-Elected Institutions 165

4. From Trust to Contract 166

5. Turning to the Market 166

6. The Contingency of Influence 167

12. Policy Performance 167

13. Policy Challenges in a World of Interdependence 168

14. Conclusion 169

1. Review Questions 170

2. Key Terms 170

 3. Suggested Readings 170

4. Internet Resources 171

5. Endnotes 171

2. 8 Politics in France 174

1. Current Policy Challenges 175

2. A Historical Perspective 176

3. Economy and Society 177

4. The Constitutional Tradition 178

5. Political Culture 180

1. Themes of Political Culture 180

2. Religious and Antireligious Traditions 181

3. Class and Status 183

6. Political Socialization 183

1. Family 183

2. Associations and Socialization 184

3. Education 184

4. Socialization and Communication 185

7. Recruitment and Style of Elites 186

1. The Importance of Gender 187

8. Interest Groups 188

 1. The Expression of Interests 188

2. The Labor Movement 188

3. Business Interests 190

4. Agricultural Interests 190

5. Means of Access and Styles of Action 190

6. Box 8.1 Protest in France 191

9. Political Parties 192

1. The Traditional Party System 192

2. The Main Parties: The Right and Center 192

3. The Left 196

4. Box 8.2 President François Hollande, an “Ordinary Man”

198

10. Patterns of Voting 199

1. Abstention 200

2. Voting in Parliamentary Elections 200

3. Voting in Referendums 201

4. Voting in Presidential Elections 202

11. Policy Processes 202

1. The Executive 203

2. Parliament 204

3. Checks and Balances 207

Another random document with
no related content on Scribd:
liikahtanut paikaltaan, ja parin minuutin kuluttua olin kylän
ulkopuolella polulla, joka jatkui metsän läpi ja johti linnaan, jos oikein
arvasin. Nähdä se ja ottaa selko kaikesta, mitä voin saada tietooni
sen ympäristöstä, tuntui minusta nyt olevan tärkeintä, ja niin aioin
tehdäkin, vaikka se yritys panisi minut alttiiksi puukoniskulle.

Mutta en ollut kävellyt pariasataa askelta eteenpäin, kun kuulin

hevosen töminää takanani, ja hädin tuskin ennätin piiloutua
ennenkuin madame ratsasti ohitseni; hän istui ratsailla niin rivakan
viehättävästi kuin aito pohjoisranskatar. Annoin hänen mennä ohi, ja
hänen läsnäolostaan tullen vakuutetuksi siitä, että olin oikealla tiellä,
riensin hänen jälkeensä. Kahden minuutin nopea käynti vei minut
pienelle puusillalle, joka johti joen yli. Astuin sen poikki, ja nyt
metsän harventuessa näin edessäni ensin kauniin ja laajan niityn ja
sen tuolla puolella penkereen. Penkereellä, kolmelta sivulta tiheiden
puistikkojen ympäröimänä, kohosi harmaa rakennus, jonka
kulmatornit, jyrkkä suippokatto ja pyöreät ulokkeet olivat Frans I:n
aikana suosittua tyyliä.

Se oli jokseenkin iso, mutta sillä oli synkkä leima. Tuuhea

punakatajainen pensasaita näkyi suojelevan kävelypaikkaa tai
keilarataa ja peitti itäisen siivekkeen pohjakerran; päärakennuksen
julkipuolen edustalla oli jäykkä ruusutarha metsittyneessäkin
tilassaan säännöllinen muodoltaan. Läntisessä siipirakennuksessa,
jonka matalampi katto ulottui melkein pensaisiin saakka, oli
varmaankin talli ja vilja-aitta.

Seisoin siinä vain hetkisen, mutta panin merkille kaikki, mistä tie
johti päärakennukseen ja mitä ikkunoita voisi käyttää hyökkäystä
tehdessä; sitten käännyin pois ja kiirehdin takaisin. Onneksi en
kohdannut ketään linnan ja kylän välillä ja astuin majataloon mitä
viattomimman näköisenä.

Niin lyhyen tovin kuin olinkin ollut poissa, olivat olosuhteet

sill'aikaa kuitenkin muuttuneet. Ovella seisoi kolme muukalaista —
muhkeita, hyvin aseistettuja miehiä, joiden sävyssä, kun he juttelivat
ja laskivat leikkiä, karskius omituisesti yhtyi sievistelyyn.
Puolikymmentä kuormahevosta oli sidottu kaidepölkkyyn talon
edustalle, ja isännän käytös, joka oli ennen ollut vain karmea ja
ärtyinen, oli tullut levottomaksi, melkeinpä pelokkaaksi. Eräs
vieraista, sen huomasin pian, möi hänelle viiniä; toiset olivat
matkustavaisia kauppiaita, jotka ratsastivat edellisen seurassa,
paremmin ollakseen turvallisia. Kaikki olivat varakkaita miehiä.
Tarbesin kunnon porvareita, eikä viipynyt kauan, ennenkuin arvasin,
että isäntäni pelkäili jotakin sopimatonta sanottavan heidän
kuultensa ja etenkin minun voivan viitata edellisen yön tapahtumiin,
joten hän seisoi kuin hehkuvilla hiilillä sen aikaa kuin he olivat
saapuvilla.

Alussa tämä ei herättänyt mielessäni mitään mietteitä. Mutta kun

kaikki istuuduimme illallispöytään, liittyi joukkoomme vielä yksi
henkilö. Ovi aukeni, ja se mies, jonka olin yöllä nähnyt madame de
Cocheforêtin seurassa, astui sisään ja asettui tulen ääreen. Pidin
ihan varmana, että hän oli linnan palvelijoita, ja silmänräpäyksessä
antoi hänen läsnäolonsa minulle nyt aiheen käytännöllisimpään
suunnitelmaan, mitä tähän asti olin voinut keksiä linnaan
pääsemiseksi. Korvani ihan kuumenivat sitä ajatellessani — se tuntui
minusta peräti toivehikkaalta, mutta silti ylen epävarmalta — ja
pikaisesti, antamatta itselleni liiaksi mietinnän aikaa, aloin toteuttaa
suunnitelmaani.
 Käskin tuoda kaksi tai kolme pulloa parempaa viiniä, tekeydyin
iloisen näköiseksi ja annoin niiden kiertää ympäri pöydän. Kun
olimme juoneet muutaman lasillisen, aloin rupatella, heittäysin
politiikkaan ja asetuin puolustamaan Languedoc-puoluetta ja
tyytymättömiä niin häikäilemättömästi, että majatalon isäntä joutui
ihan suunniltaan varomattomuudestani. Kauppiaat kuuluivat siihen
luokkaan, jonka keskuudessa kardinaali aina oli enimmin suosiossa;
he näyttivät ensin hämmästyneiltä ja sitten raivostuneilta. Mutta silti
en antanut vaientaa itseäni; viittaukset ja uhkaavat katseet eivät
minuun vähääkään tehonneet. Minä kävin yhä
rohkeapuheisemmaksi, mitä useampia lasillisia join Rochellen
puolustajien kunniaksi; vieläpä vannoin, ettei se aika ollut kaukana,
jolloin he taas nostaisivat päänsä ja viimein, kun isäntä ja hänen
vaimonsa touhusivat lampun sytyttämisessä, lähetin pullon
kiertämään ja kehoitin kaikkia juomaan maljan.

»Ensimmäisen esitän itse», rähisin heille. »Oikein hienon maljan,

joka soveltuu aatelismiehelle ja eteläranskalaiselle. Alas kardinaali ja
eläkööt kaikki, jotka häntä vihaavat!»

»Mon Dieu!» huudahti vieraista muuan ja hypähti vimmoissaan

pystyyn tuoliltaan. »Tätä en voi sietää! Mikä kavaltajien pesäpaikka
teidän talonne onkaan», jatkoi hän kiukustuneena kääntyen isäntään
päin, »kun suvaitsette tuollaista?»

»Joutavia!» vastasin ja istuin rauhallisena paikallani. »Mitä tämä

merkitsee? Ettekö pidä maljastani, hyvä mies?»

»En — enkä teistäkään!» vastasi hän kiivaasti. »Kuka

lienettekään!»
 »Siinä tapauksessa esitän toisen maljan», vastasin nikotellen. »Se
kenties miellyttää teitä enemmän. Eläköön Orléansin herttua, ja
tulkoon hänestä pian kuningas!»

III luku

»Linna metsässä»

Nämä julkeat sanat hillitsivät noiden kolmen miehen vimman.

Hetkisen he tuijottivat minuun kuin olisivat nähneet aaveen. Sitten
viinikauppias löi nyrkkinsä pöytään.

»Tämä riittää», sanoi hän vilkaisten tovereihinsa. »Tässä ei voi

olla epäilystäkään, minun nähdäkseni. Näin häpeällisestä
kavalluksesta en ole eläissäni kuullut hiiskahdustakaan. Onnittelen
rohkeuttanne, herraseni. Mitä teihin tulee», jatkoi hän uhkaavana,
kääntyen isännän puoleen, »niin tiedän nyt, millaisia vieraita te otatte
vastaan.»

Minulla ei ollut aavistustakaan, että viinini houkuttelisi sellaisia

ääniä pilleistä.

Mutta jos hän oli ihmeissään, joutui majatalon isäntä puolestaan

raivoihinsa, kun kuuli noin ankaran nuhteen kohdistuvan itseensä, ja
hän kun ei koskaan tuhlannut sanoja, purki hän suuttumustaan juuri
sillä tavalla kuin olin toivonut ja pani silmänräpäyksessä toimeen
hirveimmän metelin, mitä voi ajatella. Mölyten kuin härkä hän tarttui
pöytään ja keikautti sen päälleni. Vaimo onneksi pelasti lampun ja
pakeni sitä pidellen loukkoon, mistä hän ja linnasta tullut mies
äänettöminä katselivat tappelun kulkua; mutta tinasarkkoja ja
lautasia kieri lattialle, pöydän likistäessä minut tuolini sirpaleiden
sekaan. Kun nyt olin hänen vallassaan — sillä alussa en tehnyt
mitään vastarintaa — alkoi isäntä hosua minua ensimmäisellä
esineellä, minkä käsiinsä sai, ja yrittäessäni puolustautua kirposi
hänen kieleltään joka iskulla haukkumasanoja sellaisia kuin »kulkuri»
ja »petollinen roisto.» Riemastuneina asian käänteestä hyppelivät
nuo kolme kauppiasta nauraen ympärillämme, vuoroin kehoittaen
häntä yhä tuimemmaksi, vuoroin huudellen pilkallisesti minulle:
»Siinä saatte Orléansin herttuan puolesta!» ja: »Mitäs nyt sanot,
kavaltaja?»

Sitten kun tätä oli mielestäni kestänyt kyllin kauan — oikeammin

sanoen, kun en enää kyennyt kestämään isännän selkäsaunaa —
lennätin hänet loitommaksi ja nousin jaloilleni; mutta vaikka veri
virtasi kasvoistani, en kuitenkaan vielä vetänyt miekkaani esille.
Sensijaan sieppasin ulottuviltani tuolinjalan käteeni ja tilaisuuden
sattuessa annoin isännälle nasevan iskun korvan alle, niin että hän
tuupertui oman pöytänsä sirpaleiden päälle.

»Kas niin», huusin heilauttaen uutta asettani, »tulkaapas nyt!

Yrittäkääs iskeä yhdenkään kerran, senkin nurkkasaksat, viheliäiset
reppurit! En välitä mädäntyneen viikunan vertaa teistä ja teidän
kaljupäisestä kardinaalistanne!»

Punakka viinikauppias vetäisi heti miekkansa esille.

»Sinä humalainen narri», sanoi hän halveksivasti, »heitä pois se

karttu, tai lävistän sinut kuin leivosen vartaaseen!!»

»Leivonen voit olla itse!» huusin minä ja hoipertelin kuin

juovuksissa.
»Ja kukonpoikanen myöskin! Hiiskuhan vielä sanakaan, niin
minä…»

Hän teki pari kiivasta hyökkäystä minua vastaan, mutta

vilahduksessa lensi hänen miekkansa toiseen päähän huonetta.

»Voilà!» huikkasin huojuen eteenpäin, ikäänkuin voitto olisi

johtunut enemmän onnesta kuin taidosta. »Ja nyt seuraava mies!
Käykää päälle, käykää päälle, te raukkamaiset veijarit!» Juopuneen
hurjamielisenä heitin aseeni heihin, kietaisin käsivarteni lähimmän
vyötäisille ja aloin rynnistellä hänen kanssaan.

Silmänräpäyksessä he kaikki kolme heittäytyivät kimppuuni ja

kantoivat minut kirousten tulvatessa ovelle. Viinikauppias huusi
läähättäen emäntää avaamaan oven, ja seuraavassa hetkessä
sinkosin siitä ulos hyvän matkaa tielle, ainoastaan puukoniskua olin
käsikähmässä pelännyt, mutta siihen vaaraan minun täytyi antautua,
ja miehet olivat rehellisiä ja suopeita, kun luulivat minun olevan
päissäni. Siinä makasin nyt selälläni loassa, korvissani humisi, ja
minä kuulin seivästi, kuinka he jyryten ja koluten telkesivät oven
minulta.

Nousin pystyyn, menin ovelle, kolkutin sitä raivoissani,

näytelläkseni osani loppuun, ja huusin heitä laskemaan minut sisälle.
Mutta nuo kolme matkustavaista vain nauroivat minulle; isäntä tuli
ikkunaan verisin kasvoin, heristeli minulle nyrkkiään ja sätti minua
kirotuksi rauhanrikkojaksi.

Kun en päässyt sisälle, menin vähän matkan päässä talosta

tapaamalleni pölkylle istumaan, odottaakseni seurauksia. Revityin
vaattein ja vertavuotavin kasvoin, hatutta päin ja yltympäri loassa,
olin melkein yhtä huonossa kunnossa kuin vastustajanikin.
Päällepäätteeksi satoi, ja vettä noruvat oksat huojuivat pääni päällä.
Tuuli kylmästi; minua alkoi palella, ja tilani tuntui surkealta. Jollei
suunnitelmani onnistuisi, olin suotta menettänyt yösijani ja tehnyt
mahdottomaksi kaiken eteenpäin pääsemisen. Se oli ratkaiseva
hetki.

Mutta viimein tapahtui se, mitä olin odottanut. Ovi avautui

longalleen, ja joku astui ulos hyvin hiljaa; sitten suljettiin ovi kiireesti
hänen perässään. Hän seisoi hetkisen odotellen kynnyksellä ja
tähysteli hämärään kuin valmistautuen torjumaan hyökkäystä. Mutta
kun hän näki, ettei kukaan aikonut hänelle mitään pahaa ja että
kaikki oli hiljaista, lähti hän tietä pitkin linnalle päin. Annoin pari
minuuttia kulua ja sitten seurasin häntä.

Minun ei ollut ollenkaan vaikea löytää polkua kylätien päästä,

mutta metsään tullessani oli siellä niin pilkkosen pimeä, että pian
häivyin tolalta, kompastelin puunjuuriin, revin vaatteeni
orjantappurapensaisiin ja raivosin pariinkymmeneen kertaan, ennen
kuin taas pääsin ladulle. Viimein kuitenkin pääsin sillalle ja näin
valoa tuikkivan edessäni. Helppo oli suunnata kulkunsa niityn ja
penkereen yli, mutta kun tulin portille ja kolkutin, olin niin väsynyt ja
näännyksissäni, että tuuperruin kumoon maahan, tarvitsematta
ollenkaan näytellä mitään osaa tai tekeytyä huonompaan kuntoon
kuin olin.

Ei kukaan vastannut pitkään aikaan. Pimeässä talossa, joka

kohosi edessäni, vallitsi täydellinen hiljaisuus. Kuulin sydämeni
pamppailun, kuulin sammakkojen kurnutuksen läheisestä
lammikosta, mutta en mitään muuta ääntä. Hurjana
kärsimättömyydestä nousin uudelleen, kolkutin, potkin saappaan
koroilla raudoitettuun oveen ja huusin epätoivoisesti:
 »A moi! A moi!» Kuulin oven etäällä avautuvan askeleita, kuin olisi
lähestynyt useampiakin henkilöitä. Korotin ääneni ja huusin
uudestaan:

»A moi!»

»Ken siellä?» kuului ääni.

»Aatelismies — avun tarpeessa», vastasin surkeasti ja haparoin

kädelläni ovea. »Jumalan nimessä avatkaa ja laskekaa minut sisälle.
Olen haavoittunut ja viluun kuoIemaisillani.»

»Mikä toi teidät tänne?» kysyi ääni terävästi. Karskista soinnusta

huolimatta se tuntui naisen ääneltä.

»Taivas tietäköön!» vastasin valittaen. »Minä sitä en voi sanoa.

Majatalossa pideltiin minua pahoin ja heitettiin sitten ulos tielle.
Ryömin sieltä pois ja olen sitten harhaillut tuntikausia metsässä.
Viimein näin täältä valoa.»

Nyt kuulin mutinaa oven takaa, jota vasten painoin korvani.

Loppuna oli, että teljet nostettiin pois. Ovi avattiin puolittain, ja
kirkasta valoa tulvi ulos häikäisemään silmäni. Koetin varjostaa
silmiäni kädelläni ja niin tehdessäni olin kuulevinani surkuttelevan
huudahduksen. Mutta kun tähystin käteni varjosta, näin ainoastaan
yhden henkilön, miehen, joka piteli kynttilää, ja hän oli niin
kummallisen ja hirveän näköinen, että kovista kokemuksista
menehdyksissäni kauhistuin ja hätkähdin taaksepäin.

Hän oli pitkä ja hyvin laiha mies, köyhästi puettu lyhyeen, hänelle
pieneksi käyneeseen nuttuun ja paikattuihin housuihin. Syystä tai
toisesta hän ei kyennyt taivuttamaan niskaansa, ja sentähden hän
piti päätänsä oudon jäykässä asennossa.

Ja tämä pää — milloinkaan eivät ole elävän ihmisen kasvot

enemmän muistuttaneet kuolleen pääkalloa. Hänen otsansa oli sileä
ja keltainen, poskiluut pistivät esiin piukan nahan alta, ja koko alaosa
kasvoja oli kuin rusentunut; suupielet olivat luhistuksissa sisäänpäin,
posket kuopalla, huulet ja leuka ohuet ja lihattomat. Hänellä näytti
olevan vain yksi ilme: jäykkä irvistys.

Siinä seistessäni tätä kamalaa olentoa katsellen hän teki nopean

liikkeen sulkeakseen oven, vielä leveämmin irvistäen. Minulla oli sen
verran malttia, että pistin jalkani väliin, ja ennen kuin hän ehti suuttua
tästä tekosesta, huusi ääni taampaa:

»Etkö häpeä, Clon! Väisty… väisty syrjään kuuletko! Pelkään,

monsieur, että olette haavoittunut?»

Nämä sanat olivat tervetuliaistoivotuksenani tähän taloon ja

lausuttuina tällä hetkellä ja näin tukalissa olosuhteissa, tekivät
minuun pysyväisen vaikutuksen. Ympäri suojan kulki parveke, ja
tämä, huoneen korkeus ja tumma verhotyö näyttivät yhdessä
nielevän kaiken valon. Minä seisoin (siltä tuntui minusta) valtaisen
luolan suulla; kaljupää portinvartija näytti kummitukselta. Ainoastaan
ääni, joka tervehti minua, haihdutti tämän erheen. Käännyin sille
taholle, mistä se tuli, varjostin silmiäni kädelläni ja näin naisolennon,
joka seisoi ovella parvekkeen alla. Hänen vieressään seisoi toinen
olento, nähdäkseni se palvelija, jonka olin nähnyt majatalossa.

Kumarsin äänettömänä. Hampaani kalisivat. Olin

menehtymäisilläni tainnoksiin — se ei ollut mitään teeskentelyä — ja
tunsin tuon naisen äänen kuullessani jonkinlaista pelästystä, jota oli
vaikea selittää.

»Muuan palvelijamme on kertonut teistä», jatkoi hän puhettaan

pimeässä. »Olen pahoillani, että teille on sellaista tapahtunut täällä,
mutta olette epäilemättä ollut varomaton.»

»Alistun kaikkeen moitteeseen, madame», vastasin nöyrästi.

»Pyydän vain kattoa pääni päälle yöksi.»

»Se aika ei ole vielä tullut, että me emme voisi antaa ystävillemme
sitä!» vastasi hän ylvään kohteliaasti. »Kun se tapahtuu, monsieur,
olemme itse ilman kotia.»;

Minua värisytti, ja nyt katsoin minne muuanne hyvänsä kuin

häneen, sillä totta puhuen en ollut tarpeeksi ajatellut tätä kohtausta
sinne tullessani tai kuvitellut sen yksityiskohtia, ja kun itse esiinnyin
näyttelijänä siinä, tunsin kehnon osani painavan minut maahan.
Tehtäväni oli alunpitäen ollut minulle vastenmielinen, mutta minulla ei
silloin ollut muuta valintaa, eikä sitä ollut minulla nytkään. Se
valepuku, missä tulin sinne, uupunut tilani ja haavani olivat onneksi
riittävänä naamiona; muutoin olisin heti herättänyt epäluuloa. Sillä
siitä olen ihan varma, että jos milloinkaan on urhoollinen mies ollut
nolo naamaltaan tai jos milloinkaan on Gilde Berault menettänyt
hillintänsä, niin se tapahtui siellä ja silloin — madame de
Cocheforêtin kynnyksellä, hänen tervehdyksensä vielä kaikuessa
korvissani.

Mutta yksi minua kyllä epäili. Portinvartija Clon piti yhä

itsepintaisesti ovea longallaan ja tuijotti minuun vihaisin irvistyksin,
kunnes hänen valtiattarensa jotensakin terävästi käski hänen
hellittää lukon ja ohjata minut huoneeseeni.
 »Ja sinä, Louis», jatkoi hän, kääntyen vieressään seisovan
mieheen, »mene sinä pitämään huolta, että tämä herra saa
hiukankin mukavuutta. Olen pahoillani», lisäsi hän minuun päin
kääntyen, — ääni oli yhtä leppoisa kuin äskenkin, ja samalla olin
näkevinäni hänen painavan alas päänsä pimeässä, »että nykyiset
olosuhteemme eivät salli meidän ottaa teitä vastaan arvokkaammalla
tavalla, hyvä herra. Mutta ajan levottomuus… niin, suonette anteeksi
sen, mitä puuttuu. Minulla on kunnia toivottaa teille hyvää yötä.»

»Hyvää yötä, madame», sopersin vapisten. En ollut kyennyt

erottamaan hänen kasvojaan pimeässä oviaukossa, mutta hänen
äänensä, hänen tervehdyksensä, hänen läsnäolonsa vei minulta
kaikki voimat. Minä olin tyrmistynyt ja hämilläni, minulla ei olisi ollut
sen vertaa tarmoa, että olisin voinut potkaista koiraa. Seurasin
molempia palvelijoita eteissuojamasta, panematta merkille, minne
menimme; vasta kun valkoiseksi kalkitussa käytävässä
seisahduimme erään oven eteen ja jouduin siihen käsitykseen, että
saattajani eivät olleet oikein yksimielisiä, aloin tehdä havaintoja.

Huomasin nyt, että toinen heistä, Louis, tahtoi sijoittaa minut siihen
huoneeseen, jonka ovella seisoimme. Mutta portinvartija, jolla oli
avaimet, ei sitä tahtonut. Hän ei hiiskunut sanaakaan, eikä puhunut
toinenkaan, ja se antoi heidän kiistalleen kummallisen ja
kammottavan leiman, mutta edellinen nyökkäili yhtä mittaa käytävän
perimmäiseen päähän päin, ja viimein hän pääsi tahtonsa perille.
Louis kohautti olkapäitään ja astui eteenpäin, luoden minuun
syrjäsilmäyksen, ja ymmärtämättä, mistä he olivat erimielisiä,
seurasin heitä äänettömänä.

Tulimme käytävän päähän, ja siihen seisahtui hetkiseksi

kummitus, jolla oli avaimet, ja irvisteli minulle. Sitten hän kääntyi
kapeaan käytävään vasemmalle ja edettyään muutaman askeleen
pysähtyi pienen jykevän oven eteen. Hänen avaimensa kitisi
lukossa, mutta hän kiersi voimakkaasti ja työnsi oven rajusti auki.

Minä astuin sisään ja näin edessäni kehnon, kylmän huoneen,

jonka ikkunoissa oli ristikot. Lattia oli jokseenkin puhdas, mutta
mitään huonekaluja ei ollut. Kun lyhdyn keltainen valo sattui
savetuille seinille, näytti huone vankikopilta. Käännyin molempiin
miehiin päin.

»Tämä ei ole erittäin hauska huone», sanoin. »Ja tämä tuntuu

myös kostealta. Eikö teillä ole muuta?»

Louis katseli seuralaistaan epäröiden. Mutta portinvartija pudisti

itsepintaisesti päätänsä.

»Miksei hän sano mitään?» kysyin kärsimättömästi.

»Hän on mykkä», vastasi Louis.

»Mykkä!» huudahdin minä. »Mutta hän kuulee.»

»Korvat hänellä on», vastasi palvelija kuivasti. »Mutta hänellä ei

ole kieltä, monsieur.»

Minua värisytti.

»Kuinka on hän sen menettänyt?» kysyin.

»La Rochellessa. Hän oli vakoojana, ja kuninkaan miehet ottivat

hänet kiinni samana päivänä, kun linnotus antautui. Ne säästivät
hänen henkensä, mutta leikkasivat häneltä kielen.»
 »Haa!» äännähdin minä. Olisin tahtonut sanoa enemmän,
osoittautuakseni luonnolliseksi ja huolettomaksi. Mutta portinvartijan
silmät polttivat minua tulena, ja oma kieleni takertui kitalakeen. Hän
avasi suunsa ja osoitti kurkkuaan kamalalla liikkeellä, ja poispäin
kääntyen pudistin päätäni. »Voisitteko antaa minulle vähän
makuuvaatteita?» jupisin nopeasti, jotakin sanoakseni.

»Luonnollisesti, monsieur», vastasi Louis. »Niitä menen heti

hakemaan.»
Hän lähti luultavasti arvellen Clonin jäävän luokseni.

Mutta seistyään tovin tuijottamassa meni portinvartijakin tiehensä,

vieden lyhdyn mukanaan, ja siinä nyt seisoin keskellä kosteaa,
pimeää huonetta ja mietin asemaani. Oli selvää, että Clon epäili
minua. Siitä oli todistuksena tämä vankilamainen huone
ristikkoikkunoineen, rakennuksen takaosassa ja siinä
siipirakennuksessa, joka oli etäimpänä tallista. Hän oli ilmeisesti
vaarallinen veitikka, jota täytyi varoa. Olin juuri alkanut kummastella
kuinka madame saattoi pitää talossaan sellaista kummitusta, kun
kuulin hänen tulevan takaisin. Hän astui sisään, näyttäen valoa
Louisille, joka kantoi patjaa ja kahta peittoa.

Mykällä oli paitsi lyhtyä vesimaljakko ja riepu kädessään. Hän laski

ne maahan ja kävi sitten ulkoa hakemassa tuolin. Senjälkeen hän
ripusti lyhdyn naulaan, otti vesimaljakon ja rievun ja pyysi minua
istuutumaan.

Minulle oli kiusallista antaa hänen koskea itseeni, mutta hän ei

hellittänyt, seisoi vain ylitseni kumartuneena ja viittoi ja irvisteli
ynseän itsepintaisesti. Mieluummin kuin rupesin rettelöön pikku
seikasta, istuuduin vihdoin ja annoin hänen menetellä tahtonsa
mukaan. Hän pesi pääni huolellisesti ja teki tehtävänsä todella hyvin;
mutta minä käsitin hänen ajatuksensa. Hänen ainoana halunaan oli
saada tietää, oliko haava todellinen vai ainoastaan teeskennelty. Ja
nyt aloin yhä enemmän pelätä häntä; ennen kuin hän lähti
huoneesta, uskalsin tuskin kohottaa katsettani lattiasta, ettei hän olisi
lukenut liikoja silmistäni.

Vielä yksinkin jäätyäni tunsin itseni alakuloiseksi, sillä tämä oli

ikävä juttu ja huonosti alkanut. Nyt olin kylläkin linnassa, mutta
minua ahdistivat madamen vilpitön ääni ja mykän miehen silmät,
joissa kuvastui pelkkää uhkausta ja epäluuloa. Kun sitten nousin ja
koettelin ovea, huomasin sen olevan lukossa. Huoneessa oli kostea
ja ummehtunut ilma kuin kellarissa. En voinut nähdä läpi
rautaristikkoisen ikkunan, mutta kuulin oksien aavemaisesti
rapisevan sitä vasten ja arvasin, että se oli sillä puolella, missä puut
kasvoivat ihan seinustalla, ja että aurinko ei päivälläkään päässyt
sinne tunkeutumaan.

Nukahdin vihdoin, väsynyt ja menehdyksissäni kun olin.

Herätessäni täytti huoneen harmaa päivänkoi, ovi oli auki ja Louis
odotti häpeilevin kasvoin vuoteeni vieressä, kädessään pikarillinen
viiniä, vähän leipää ja hedelmiä tarjottimella.

»Tahtooko monsieur olla hyvä ja nousta?» kysyi hän. »Kello on

kahdeksan.»

»Mielelläni», vastasin jurosti, »koska ovi on nyt avattu.»

Hän punastui, »Se tapahtui epähuomiossa», änkytti hän. »Clon on

tottunut sulkemaan kaikki ovet, ja hän teki sen mietteissään,
unohtaen ketään olevan…»

»Sisäpuolella», huomautin kuivasti.

 »Aivan.»

»Vai niin? Mutta luullakseni ei tämä hajamielisyys olisi madame de

Cocheforêtin mieleen, jos hän kuulisi siitä puhuttavan?»

»Jos monsieur olisi hyvä eikä…»

»… mainitsisi sitä, ystäväiseni?» vastasin ja katsoin häneen

merkitsevästi, noustessani makuulta. »En. Mutta niin ei saa
toistamiseen sattua.»

Huomasin, ettei tämä mies ollut Clonin kaltainen. Hänellä oli

aatelispalvelijan vaisto, ja kun hän ei ollut enää pimeän ja pelon
vallassa, häpesi hän käytöstään. Auttaessaan pukuni
järjestämisessä hän katseli huonetta tyytymättömästi ja sanoi, että
parhaista huoneista oli huonekalut lähetetty pois.

»Herra de Cocheforêt on ulkomailla, luullakseni?» sanoin hänen

pukiessaan ylleni.

»Ja sinne hän kai jääkin», vastasi mies huolettomasti ja

olkapäitään kohauttaen. »Monsieur on epäilemättä kuullut, että
hänellä on huolia. Sillaikaa on talo synkkänä, ja monsieurin täytyy
suoda paljon anteeksi, jos viipyy täällä. Madame elää
sulkeutuneena, tiet ovat huonossa kunnossa, ja vieraita käy
harvoin.»

»Kun leijona sairasti, hylkäsivät shakaalit hänet.»

Louis nyökkäsi. »Se on totta», sanoi hän teeskentelemättömästi.

Minä huomasin, ettei hän laisinkaan kerskunut omasta puolestaan,
ja tein sen johtopäätöksen, että hän oli uskollinen palvelija, ja
sellaisista minä pidän. Tein hänelle muutamia varovaisia kysymyksiä
ja sain tietää, että hän, Clon ja muuan vanhempi mies, joka asui
tallin ylisillä, olivat ainoina miehisinä palvelijoina jäljellä suuresta
henkilökunnasta. Madame, hänen kälynsä ja kolme palvelijatarta
olivat linnan naisväestönä.

Kesti jonkun aikaa ennen kuin sain asuni kuntoon, niin että kello
varmaan jo läheni kymmentä, kun läksin pienestä ikävästä
huoneestani. Tapasin Louisin odottamassa, ja hän sanoi minulle, että
madame de Cocheforêt ja mademoiselle olivat ruusutarhassa ja
halusivat tavata minua. Minä nyökkäsin, ja hän osoitti minulle tietä
useiden hämärien käytävien läpi saliin, jonka avoimesta ovesta
auringonsäteet iloisesti tulvivat sisään yli lattian. Minä menin ulos
aamuilman virkistämänä ja elpyneenä äkillisestä siirtymisestäni
miellyttävämpään ympäristöön.

Molemmat naiset kävelivät edestakaisin leveällä tiellä, joka jakoi

puutarhan keskeltä kahtia. Rikkaruoho rehoitti maassa jalkaini alla,
tietä reunustavat ruusupensaat pistivät siellä täällä oksansa
vallattomasti vapauteen, taustana oleva tumma punakataja-
pensasaita oli täynnä liikanaisia vesoja, ja näytti suuresti kaipaavan
oksimista. Mutta silloin en nähnyt mitään tästä kaikesta. Molempien
naisten sulous, jalo kasvojen ilme ja ylväs ryhti, kun he tulivat
verkalleen minua vastaan — he olivat näissä kohden yhtäläiset, niin
erilaisia kuin muutoin olivatkin — eivät suoneet minulle ollenkaan
aikaa panna merkille pikku seikkoja.

Mademoiselle oli melkein päätänsä lyhyempi kuin hänen kälynsä

ja näytti linnan kookkaan valtiattaren rinnalla lapselta; muuten
hänellä oli hyvin kauniit kasvot ja raikas ihonväri. Lähestyessään hän
tarkkasi minua surullisen näköisenä, kun taas madamen huulilla oli
vakava hymy.
 Minä kumarsin syvään. He vastasivat tervehdykseeni.

»Tämä on sisareni», sanoi madame de Cocheforêt alentuvasti.

»Suvaitsetteko sanoa minulle nimenne, monsieur?»

»Olen herra de Barthe, aatelismies Normandiesta», vastasin

viivyttelemättä. Noudattaen äkillistä mielijohdetta ilmoitin äitini nimen,
sillä omani olisi voinut olla tunnettu.

Madamen kasvot saivat miettivän ilmeen. »Sitä nimeä minä en

varmastikaan tunne», sanoi hän ajatuksissaan. Hän epäilemättä
muistutteli mieleensä kaikkia nimiä, joista oli miehensä vehkeilyissä
tullut kuulleeksi.

»Se on ikävää minulle, madame», sanoin nöyrästi. »Joka

tapauksessa aion torua teitä», jatkoi hän ja silmäili minua yhä
hieman terävästi. »Minua ilahduttaa, ettei seikkailustanne ole
johtunut teille mitään kovia seurauksia — muille siitä ehkä on tullut.
Ja sitä olisi teidän pitänyt muistaa, hyvä herra.»

»En usko tuottaneeni sille miehelle mitään pahaa vahinkoa»,

sopersin.

»En tarkoita sitä», vastasi hän kylmäkiskoisesti. »Te tiedätte tai

teidän pitäisi tietää, että me olemme epäsuosiossa, että hallitus jo
katselee meitä kieroon ja että vähäpätöinenkin aihe voisi saada
heidät miehittämään kylän ja kukaties ottamaan meiltä senkin vähän,
mitä meille sodan jälkeen on jäänyt. Teidän olisi pitänyt tietää tämä
ja ottaa se huomioon», jatkoi hän. »Nyt sitävastoin — en sano, että
te olette kerskuri, herra de Barthe. Mutta tässä tapauksessa tunnutte
esiintyneen sellaisena.»
 »Madame, en todellakaan tullut ajatelleeksi…» änkytin.

»Ajattelemattomuus tuottaa paljon pahaa», vastasi hän hymyillen.

»Olen nyt sanonut mitä ajattelen, ja me luotamme siilien, että te
olette varovaisempi niin kauan kuin viivytte luonamme. Emme
muuten tiedä, monsieur», pitkitti hän ystävällisesti ja kohotti kätensä
estääkseen minua mitään sanomasta, »miksi olette täällä tai mitä
suunnitelmia teillä on. Emmekä tahdokaan mitään tietää. Se riittää,
että te olette puoluelaisiamme. Kotimme on teidän, niin kauan kuin
haluatte sitä hyväksenne käyttää. Ja me voimme palvella teitä
jollakin tavoin, niin teemme sen mielellämme.»

»Madame!» huudahdin, mutta vaikenin enkä voinut sanoa

enempää. Käännyin pois ja olin olevinani kiitollisuuden järkyttämä.

»En tapaa sanoja… kiittääkseni teitä!» mutisin sitten. »Olen

hiukan huonovointinen tänään… minä… anteeksi.»

»Me jätämme teidät hetkeksi», sanoi mademoiselle de Cocheforêt

ystävällisen osaaottavasti. »Ilma virkistää teitä. Louis kyllä kutsuu
teidät, kun käymme päivällispöytään, herra de Barthe. Tule Elise!»

Kumarsin syvään, kätkeäkseni kasvoni, ja he taivuttivat viehkeästi

päätänsä, lähemmin katselematta minua, kun astuivat ohitseni
taloon päin. Katselin noiden viehättävien vaaleapukuisten olentojen
jälkeen, kunnes he hävisivät ovesta sisälle, ja sitten menin
rauhalliseen soppeen, missä pensaat kasvoivat korkeimpina ja
punakataja-aita levitti varjojaan, ja jäin sinne miettimään.

Voi, hyvä Jumala, ne olivat kummallisia ajatuksia. Jos tammi voi

ajatella sillä hetkellä, kuu myrsky kiskaisee sen juuriltaan, tai
pahkurainen orjantappurapensas, kun maanvieremä sinkoaa sen
alas rinteeltään, on niillä kenties sellaisia mietteitä. Tuijotin lehviin,
kuihtuvin kukkasiin, pensasaidan pimentoihin, tuijotin koneellisesti,
velttona ihmetellen. Missä tarkoituksessa olinkaan täällä? Mikä
olikaan se tehtävä, jota olin tänne tullut suorittamaan? Ja ennen
kaikkea — hyvä Jumala, kuinka voisin siten käyttäytyä näitä
avuttomia naisia vastaan, jotka uskoivat minua, luottivat minuun,
avasivat kotinsa minulle? Clon ei ollut säikyttänyt minua eikä
vihamielisen kylän autius eikä koko seudun yksinäisyys, missä
pelätty kardinaali tuntui olevan pelkkä nimi, missä kuninkaan käskyt
kulkivat hitaasti ja kaikkialla muualla tukahdutettu kapina kyti vielä
tuhan alla. Mutta madamen puhdas luottamus ja nuoremman naisen
lempeys — kuinka voisin asettua niitä vastaan?

Silloin kirosin kardinaalia ja olisin suonut, ettei hän milloinkaan olisi

lähtenyt Luchonista. Kirosin sitä typerää englantilaista, joka oli
tuottanut minulle tämän kohtalon, kirosin menneiden vuosien
ylellisyyttä tai puutteita, Marais-korttelia ja Zatonin majataloa, jossa
olin elänyt kuin sika, ja…

Joku kosketti käsivarttani. Käännyin katsomaan. Se oli Clon.

Kuinka hän oli tullut niin hiljaa, kuinka kauan hän oli seisonut
takanani, sitä en voinut arvata. Mutta hänen silmänsä kiiluvat
uhkamielisinä syvissä kuopissaan, ja hän nauroi lihattomilla
huulillaan, ja minä vihasin häntä. Päivänvalossa hän muistutti vielä
enemmän pääkalloa. Luulin lukevani hänen kasvoistaan, että hän
tunsi salaisuuteni, ja jouduin raivoihini hänet nähdessäni.

»Mitä nyt?» ärjäisin kiroten. »Älkää koskeko minuun

kuolleenkourallanne!» Hän kumarsi pilkallisen kohteliaasti ja osoitti
linnaa kohti.
 »Onko pöytä katettu?» kysyin kärsimättömästi ja nielin
suuttumukseni.
»Sitäkö tarkoitatte, ihminen?»

Hän nyökkäsi.

»Hyvä», vastasin. »Minä kyllä löydän tien. Menkää!»

Hän vetäytyi takaisin, ja minä astelin auringon hohtaessa ja

kukkien tuoksuessa eteenpäin pitkin ruohottuneita teitä sille ovelle,
josta olin tullut ulos. Kävelin joutuisasti, mutta hänen varjonsa pysyi
vieressäni ja hääti pois ne kummalliset ajatukset, joihin olin
antautunut. Hitaasti, mutta varmasti muuttui mielialani aivan toiseksi.
Oikeastaan tämä oli vain pieni ja mitätön paikka, ja ne ihmiset, jotka
elivät täällä. Minä kohautin olkapäitäni. Ranska, valta, huvi, elämä,
kaikki, mikä oli voittamisen ja omistuksen arvoista, oli tuolla suuressa
kaupungissa. Poikamainen haaveksija saattoi syöksyä turmioon
täällä kuvitelman takia, mutta ei ikinä maailmanmies. Kun astuin
huoneeseen, jossa molemmat naiset odottivat minua, olin jo taas
melkein kaltaiseni. Ja sattumalta lausuttu sana täydensi nyt
muutoksen.

»Clon kykeni siis saamaan tarkoituksensa tajutuksi?» virkkoi

nuorempi nainen ystävällisesti, kun asetuin paikalleni..

»Kyllä, mademoiselle», vastasin. Huomasin heidän hymyilevän

toisilleen ja jatkoin: »Hän on outo ilmiö. Minua ihmetyttää, että voitte
sietää häntä läheisyydessänne.»

»Mies-parka! Tunnetteko hänen tarinansa?» kysyi madame.

»Olen kuullut jotakin», vastasin. »Louis on kertonut minulle…»