Narconomics How to Run a Drug Cartel

Go to download the full and correct content document:

https://ebookgrade.com/product/narconomics-how-to-run-a-drug-cartel/
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Cardiac Drug Safety A Bench to Bedside Approach

https://ebookgrade.com/product/cardiac-drug-safety-a-bench-to-bedside-
approach/

ebookgrade.com

See MIPS Run 2nd Edition

https://ebookgrade.com/product/see-mips-run-2nd-edition/

ebookgrade.com

Guide to Drug Development A Comprehensive Review and

Assessment

https://ebookgrade.com/product/guide-to-drug-development-a-
comprehensive-review-and-assessment/

ebookgrade.com

How to Grow a Robot

https://ebookgrade.com/product/how-to-grow-a-robot/

ebookgrade.com
Triple Bottom Line How Today's Best Run Companies Are
Achievinic Social and Environmental Success and How You
Can Too The
https://ebookgrade.com/product/triple-bottom-line-how-todays-best-run-
companies-are-achievinic-social-and-environmental-success-and-how-you-
can-too-the/
ebookgrade.com

What Makes Sammy Run Budd Schulberg

https://ebookgrade.com/product/what-makes-sammy-run-budd-schulberg/

ebookgrade.com

Stocks for the Long Run 5th

https://ebookgrade.com/product/stocks-for-the-long-run-5th/

ebookgrade.com

Primer of Drug Action A

https://ebookgrade.com/product/primer-of-drug-action-a/

ebookgrade.com
Another random document with
no related content on Scribd:
 Kyllä vielä virttä saisi,
Waan on aika aivan tärkki —
Lyhyt kesä, kylmä talvi,
Kuka meiän työt tekevi.

Tämä on kirja kirjotettu

Juuan köyhällä keolla,
Kirkonkellon kuuluvilla,
Tukkaherran tuttavilta;
Joista Eirikkä esinnä
Wirren viettelys alotti,
Wäyrinen vähän lisäsi,
Matin poika mahtavasti
Puolen poikaset kokosi,
Antin pojat paljo autto,
Lauri laitteli lopulle,
Halonen hyvästi päätti.

Kiitos laulun laittajille,

Suosio sovittajille,
Rauha sen rakentajille,
Maksu myöten antajille!

MEHILÄINEN W. 1840.
Huhtikuulta.

Runo tyttäristä.

Empä tieä, enkä taia,

Enkä oikein oivaltele,
Minä lauloa tytöistä,
Runoella neitosista.
Jospa olisi minulla
Raikas rinta rastahalta,
Kieli leivolta vikevä,
Soittosormet Wäinämöisen;
Tietäisinpä, taitaisinpa,
Minä lauloa tytöistä. —
Tytöt kultaset omenat,
Joille luoja antanunn' on
Sulosuuen, ihanuuen,
Myöski lemmen, rakkauen
Nuolet, paulat ja satimet.
Neiot nuoret kukostavat
Kuni kukkaset keolla,
Joihin perhot lentelevät,
Joihin mettiset menevät,
Hyvän hunajan hajussa,
Me'en makian maussa.
Rakkautt' on rinta täynnä,
Sulo syämessä asuvi,
Ilo mielessä ihana,
Monet muiskut huulillansa.
Heill' on sini silmissänsä,
Punaruusut poskillansa,
Joit' ei pane paukkatalvet,
Eikä tuiskun viimatuprut.
Heill' on äänensä heliä,
Heill' on kieli leivoselta,
Raikas rinta rastahalta,
Jolla mielen muuttelevat;
Lailla maahan Wäinämöisen
Karhut metsänki vihaset,
Kaikki muutti liikkuvaiset,
Itseki ve'en väestön,
Sulosesti suosittavat;
Wielä valkoset käetki,
Sormet soitolle sopivat,
Sekä muille askareille,
Talon töihin taipuvaiset.

Mut sa poika, lailla perhon,

Tahi mettisen mokoman,
Lentelet kukka kukalta,
Etkä tieä, kusta pistin,
Eli nuoli haavoittavi,
Sinulta syämen raukka;
Etkä tieä, koska paula
Kaulahan on kääreynnä,
Koskas neitosen iloksi,
Jo sen kaulassa käkötät. —
 Kusta haava, sieltä voie,
Kusta tuska, sieltä helppo.

B—-v-ll.

Jousesta.

Seuraavan kirjotuksen jousesta olemma Oppijalta Suomen

Akademiassa, Herra J. Fr. Kajaanilta saaneet Mehiläiseen pantavaksi.
Hän oli sen Kivijärven kylästä, Wenäjän Karjalassa, sihen laatuun
kirjottanut, kun eräs vanha mies siitä oli kertonut, ja samalla lailla
tulkoon präntätyksiki, koska ei taitaisi tämä kertomus paljo
parannuksillamme kaunistua.

"Jousie oli kahenloatusie:

"1:sikse Warsijousi, jonka varsi oli petran luilla kaunisteltu ta

kaikella tavalla kirjattu. Jänne oli tehty kolmesta liinakappalehesta,
venytetty niin raskahasta, jotta ei enämpi venyisi. Selkä eli koari oli
rauasta, vielä kahesta rauasta, mellosta kai teräksestä, ulospuoli
mellosta, jotta ei katkieisi, sisäspuoli teräksestä. Selkä eli koari
pantihi remelillä (nahkalla) vartehe kiini ta pistettihi monikertasesta
reikiin läpi. Sillä remelillä pantihi jalkarauta, lipo se rengas, johon
jalka pisteteihi, kiini. Jänne veettihi rahkaha, jonka läpi helppinoakla
(helppinaula) oli, ta jonka ympärillä pyöri. Alla oli liipatin, jolla rahka
pyöritettiin ympäri ta lauastihi. Rahka oli Petran luusta loaittu, liipatin
rauasta. Teän puolella rahkoa kutsuttihi nutiksi. Ratasvyöksi sanottihi
sitä vyötä, joka pantihi ympäri mahasta, kun jousta jännitettihi. On
siinä kaksi petranluista pyöreä, jossa juoksoo ne nahkat; ei erityistä
nimeä niillä pyörillä. Ratasvyössä oli kämmenen leveys selän toakse
loaittu; se oli vahvasta nahkasta ommeltu, jotta ei venyisi. Juoni oli
vähäsen uroa pitkin vartta loaittu, joho vasama vakuutettihi. Petrat
oli selän nenissä rautaan loaittu, jotta ei kuluisi jänne.

"2:kse Käsijousi ei ollut minkähänäköstä, kun selkä ta jänne.

Piettihi sauana käyessä. Näpissähe vain piti sen vasaman nenän, sen
kera tempasi, laski nuolen. Selkä oli välistä ulospuolella
koivunkylestä, sisäspuolella pajusta; peät vuoltu, jotta yhtäläisesti
käkristyisi. Ne oli nilatuohella hienolla keäritty toinen toiseese kiini —
ei mitänä rihmoa — pikie pantihi keskehe, jotta tarttuisi kiini toinen
toiseese. Warsijousta piettihi parempana.

"Wetäessä piettihi jänne itse päin ta vartta piti ulostoo, muute ei

saanu jännitetykse, jos kuin vahva mies.

"Pahasuopaset katattihi toisen jousi (kattasivat toisen jousen).

Silmätön niekla katettihi (katkastiin) ta sen kera nakattihi sinne.
Siinä piti sanuo: 'mies nuoli, terävä kirves, päivie Jumalan kyllä.'

"Wasama loaittihi, vanutettihi (sorvattiin) vanuntahevolla. Se

vanuntahepo tehtihi kahesta patsahasta, ta sihe pissettihi
vasamapuu piikkiin välihi. Siinä toiset sitä remelillä veellähä,
pyöritetähä, toiset veitsellä vanutaha. Ei erityistä vanuntarautoa. Kun
sai vanutetukse, niin sihe jäi ruopivoa vähänen nenähä. Se siitä
veitsellä silpastihi, nakattihi lattialle, kai sanottihi: 'vasama; k' ei
vasama.' Jos putoi selällähä, niin tuli onnikas vasama; kun
kumollaha, niin ei onnikas. — Sulittamisessa piti tuohta polttuo
kaikkein pehmeimmällähä, sitä purtihi, jotta tuli pikie. Sitta otettihi
kokon sulkie, pantihi yksi isompi suorasta ta kaksi kaiempata kahen
puolen. Kun pantihi vakavasta, niin se mennä lollotti niin hyvästä.
Sulat siottihi rihmalla; sihe peällä tuohipikie, ei mitänä sen peällä.
Joho jänne löi vasaman kynänenähä, pantihi luukesrä eli rautapiikki;
kell' ei ollu semmoista, loati puusta.

"Kun ammuttihi, niin toinen vahtasi, kuunteli, kunne kirpuoo.

Keältä (käeltä) aina ammuttihi; jos pani olkapeähä, niin potkasi, löi
kipieksi sen olkaluun.

"Wiini oli selässä ta siinä vasamat. Siinä oli puu pohjassa,

ympärissä verkot, jolla se tuli kantoa kepie. Yli olkase tempai
vasaman viinestä."

Lisää suksista.

"Suksi on potasma oikiessa jalassa; kutsutaha kalhuksi, kun on

alla petrankoipia. Toinen isompi on lyly, tehty koivun lylystä eli
männyn janhuksesta. Janhusta saahaa lenkomännystä, joka on
punanen alaselta puolen. Olas on se ura lylyn alla; potasmassa ei
pietä olasta. Sauassa on sompa ta välistä sen alla rauasta eli luusta
nenähä tehty suovero. Kalhu ei tierau takkalalla. Päläs on se tuohi,
jossa jalka pietähä, varpahallinen se raksi, joho jalka pissetähä,
kannantakanen, joka estävi jalan peräymästä."

Wähänäkönen tyttö.

Oli muutamalla akalla vähänäkönen tytär. Sen näkemättömyyttä

piti äiti sekä hän itse salassa. Oli aina hyvin näkevinänsä, kun
vieraita kävi talossa. Wiimein tuli tytölle kosiomies. Äiti ja tytär
tiesivät eiltä kosiomiehen tulon. Äiti pani ompeluneulansa laattialle
tuolinjalan viereen ja sanoi tytöllensä, että hänen piki se sieltä neuoa
äitillensä, kosiomiehen tultua. Kosiomies tuli; alas vanha mummo
hakia neulaansa. Tytär istuu uunin laialla, sano sieltä äitillensä:
"tuollahan tuo on neula tuolinjalan juuressa."

"Niin se on", sanoi mummo, "vanhall' on variksen silmä, kären

silmä neitosella."

Mutta tytön näkemättömyys tuli kuitenki ilmi. Äiti rupes

kosiomiehelle ruokaa laittamaan, kanto esinnä viinaputelin pöyälle ja
rupesi muutta ruokaa hakemaan. Tyttö näki uunin laialla istuissaan
jotain mustaa pöyällä olevan, luuli kissan nousneen pöyälle, hyppäsi
pois, kaapasi kepin käteensä ja lyöä sätkäsi viinaputeliin, sanoen:
"kitis pois, kissa, pöyältä!"

O. Karjaliini.

Rikka ompeleessa.

Kerran nousi jättiläinen kirkonharjalle kenkää ompelemaan ja

hänellä oli niin pitkät pikilangat, että ylöttyivät aina maahan asti.
Sattuipa mies ratsastain ajamaan kirkon sivu. Tämä ajaa töytyytti
pikilangan pohjukkaan. Samassa sattui myös jättiläinen vetäsemään
pikilankaansa, jonka pohjukassa nousivat hevonen ja mies ylös ja
menivät kengän ompeleesen. "Ohos, sanoi jättiläinen, mistähän rikka
puuttui pikilankaan; — paljo toki olis tuon tähen lankaa peruuttaa."
Samalla otti vasaran ja takoa kapautti päälle, sanoin: "kyll' on vahva,
vaikk' ei kaunis."

O. Karjaliini.

Paakunaisen nujakka.

[Tämänlaisiaki kertomuksia mielellämme otamma Mehiläiseen

pantavaksi, mitä niitä maassa löytyy. Toimittaja.]

Ennen vanhaan Alakarjalassa olisi pitänyt tapahtuman

miesmurhan, jota syytettiin erään miehen työksi nimeltä
Paakunainen. Oikeus tuomitsi hänen mestattavaksi. Waan
mestatessa olisi pitänyt nousta semmoinen tuulen nujakka, että
ihmiset ei kestäneet seisallaan, vaan kaatuivat kaikki maahan
rujuksi. Josta päättivät, että Paakunainen oli viaton, ja että to'istajat
olivat väärin hänen päällensä haastaneet. Mutta Paakunainen oli
kuitenki jo nujakan alussa surmansa saanut. — Sama tuuli oli
katkaissut suuren petäjän Kiteen ja Tohmajärven rajakylässä, jonka
nimi on Kantosyrjä, ja olis pitänyt juuri siitä nykysen nimensä
saaman, kun kanto jäi siihen seisomaan. Saman petäjän latvapuoli
oli tuulen muassa kulkenut Uukuniemen pitäjään ja vasta siellä
puuttunut maahan, jota väliä minun luuloni jälkeen on muutamia
penikuormia. Siellä olevata kylää siitä syystä kutsutaan Latvasyrjä.
Eräs mies, Itonen nimeltä, sattui veneisin soutamaan Pyhäjärvellä,
joka on Kiteen, Kesälahen ja Uutuniemen pitäjiin sisällä. Tuulen
voima otti hänen ja alkoi lennättää järven pintaa myöten siinä
hojakassa, ettei enää parempaa kyytiä tarvinnut. Itonen luuli jo
viimeisen kyyin olevan kulettavana. Wiimein sattui veneensä
menemään pientä luotoa kohti, jossa se vähän seisattui, siksi kun
Itonen kerkeis päästä kiini muutamaan matalaan koivu käkkiään.
Wene kumminki meni vielä luovosta ja Itonen jäi kiini koivuun, josta
hän sitten jonkun ajan perästä korjattiin. Sama luoto vielä tänä
päivänä kutsutaan Itosen salo ja sanotaan Itosesta nimensä
perineen.

O. Karjaliini.

Muinonen Suomenmaa ja vanha Finlandi.

Ainaki on Suomalainen kansa muilta Euroopalaisilta niinkun nytki

kaikilta muilta, pait Wenäläisiltä, kutsuttu Finniksi, sen maa
Finlanniksi, ja Latinan kielellä: Fenni, Fenlandia, Fennia. Ainoastaan
itsille Suomalaisille on tämä nimi outo. Waan jos aina lienee niin
ollut, siitä on kysymys? Se jo on melkein tuttu asia, että Suomalaiset
muinasten asuksentelivat melkein yli nykyisen Euroopassa olevan
Wenäjän maan, jossa vieläki heitä tavataan, liijaksiki pohjoispuolella
monet Lahkokunnat, ja jota maata pian kaikki Suomalaiset kutsumat
Wenään maaksi, sen asukkaita Wenäläisiksi ja Wenakoiksi. Näitä
nimityksiä on luultu saadun siitä, että lienevät muka veneellä tulleet
ensin Suomalaisille tutuiksi, josta heitä Weneläisiksi olisi ruvettu
kutsumaan; saattaneen seki olla mahdollista. Waan sopivammalle
vielä näyttää, että nimet Wenäh, Wenään maa, Wenäläinen ovat
yhtä sukua kun Fennia (Suom. Wennia, Wennää) Fenni, Suom.
Wenni, Wenäläiset. [Sillä keraketta F ei löydy koko Suomenkielessä,
sen siaan aina käytetään W tahi H; H nimittäin tavuun lopulla, W
muissa paikoissa.] Niinmuodoin pitäisi nykyinen Wenäänmaa olla se
muinonen Fennia, joka jo Ruomalaisillenki oli tuttu.

Suomalaiset, tahi niintun sillon taisivat itsiänsä kutsua Wenäläiset,

jättäin, joku osa, entisen asuntomaansa, paeten ja hajottaien
lähemmäksi Suomen merenrantoja, alkoivat, asettauttuansa
Lappalaisilta sihenasti asuttuun Suomen maahan [Marraskuun
osassa 1839 Mehiläisessä tästä aineesta], itsiaän kutsua
Saamelaisiksi, josta sitte Suomalaisiksi; [On vielä nytki Suomessa
tapana kutsua talon ja maannimeltä sen asukasta. H… —] ja entisen
isänmaahansa jäänyttä kansaa, niinkun sinne tulleita vieraitaki
Slavilaisia kansoja, siis kutsuivatki entisellä maan nimellä.

Tämä myös todistanee, Slavonit tahi Slavilaiset Suomalaisien

muuttoaikaan asti nykyiseen maahansa, heille olleen tuntemattomat,
kosk'ei heitä Suomalaiset näytä millään muulla nimellä tunteneen,
samatekun Slavonitki eivät liene ennen tuloansa nykyseen Wenäjän
maahan tienneet Suomalaisista, eikä niiden yhteisestä nimestä
Fenni, vaan kutsuivat heitä sotiessansa ja vainotessansa Tsuhniksi,
joka lienee joku nimitys sanasta tsusoi (muukalainen) jolla
Wenäläiset vieläki Suomalaisia nimittävät.

Näin luulen siis Slavonien Wenajän maahan seisattauttua sen

entisiltä asukkailta saaneen niiden nimen, samatekun he
myöhemmin päämiestensä kotimaan nimellä muilta kansoilta tulivat
Russoiksi kutsutuksi.

Saamenmaa, jossa Lappalaiset pimiän metsän sisässä ja vuorien

välissä asuksentelivat lienee silloin ollut tuntematon ja pidetty yhtenä
Finlandina, vaikka sen asukkaat sitä toisin kutsuivat.
 Muutoin, luulen Puolan maanki vanhuudesta olleen Suomalaisilta
asutuksi ja sen nimen Suomen sanasta, puola, tulevan josta sihen
maahan seisottaneet Slavonilaisetki saivat nimensä. Monta muutaki
nimeä Wenäen maassa todistanevat vielä sen muinasista asukkaista
n.k. Maskunvirta (Moskov Floden), Walkiavirta, (Wolga Floden,
Wolkom Floden), Pensa (Pense) j.m.

MEHILÄINEN W. 1840.
Toukokuutta.

Onneton naimamatka.

Olli se kylän kävijä,

Morsianten tieustaja,
Läksi koistansa kosihin
Noita Niemen neitosia.

Kävi tietä, astelevi,

Arvelee, ajattelevi:
"Joko mennen maata myöten
Wainko kulkenen vesitse? —
Menisin mä maata myöten,
Kanssa jaksaisin jalalta,
Waan ne kenkäni kuluvi,
Saappahat supi menevi;
Hyv' ois vettä viiletellä,
Myötävirtoa vilata,
Waan on nousta vaikiamp,
Päästä päälle kosken korvan."

Muisti Mustosen venehen,

Sen otti omin lupine;
Löys' airot venehen alta,
Raksit rannassa rakenti:
"Aalto ei Ollia hukuta,
Miest' ei kaaha kosken korva."

Laski korvan, laski toisen,

Kiven kiini ottamatta,
Kallion kapasematta.
Niin tulevi kolmas korva,
Wene väärähän menevi,
Kaksilaita kalliohan,
Mustosen vene musuksi.

Ele huua Huusko parka,

Ele oo Olli milläskänä! —
Juntti joutuvi hätä'än,
Karppanen tähän kahu'un,
Miestä maalle saattamahan,
Kuivalle kulettamahan;
Waikk' on koski kontin vienyt,
Wirta viinan viilettänyt,
Lihapalaset likahan,
Rapakkohon voirasiat,
Miehen mielen melkiähän,
Naimatuumat tuonnemmaksi.

(Kuhmosta.)

Kaipaksen elämäkerrasta.

Kaipas onkivi kaloja.

Joen suussa joutusasti,
Millon Weilon venehellä,
Konsa kökkivi kivellä;
Tuota katsovi kalatki,
Halusesti hauvit katso,
Ahvenetki arvelevat,
Kun oli otsa oivallinen,
Kulmaluunsa kunnollinen.
Kanssa kasvonsa leviä.

***

Kaipas kaskuja panevi,

Tarinoita taitavasti,
Pitelevi piippuansa,
Kukkaroa katselevi,
Kaiken kaunoista keseä.
Kyllä onkia osasi,
Katsoa kalojen päälle,
Palot jäivät paikoillehen;
Ei ole kynnetty kesanto,
Eikä pelto pehmitetty,
Kerran kyntävi kesässä,
Pehmittävi peltoansa,
Seki sattuvi sateella,
Päatyci pahalla säällä.

***

Kaipas suuttu sunnuntaina

Eukollensa ensistäänki,
Heinistä häjyn tavalla;
Sitte nosti noian väen,
Ja kirosi kauhiasti.
Otti hattunsa omansa,
Jonk' oli turkista turannut,
Myssyn päälle myyvittänyt,
Huonon päänsä hoitajaksi,
Kopristi kovasti kiini,
Löi lietehen lujasti,
Palamahan paiskahutti; —
Itse istuvi tuvassa,
Pöyän päässä pöllöttävi,
Walittavi vaikiasti:
"Ei ole aikaista älyä,
Eikä tointa täyellistä,
Mulle annettu ajassa,
Suotu suurelta isältä —
Suuttuvatpa suuremmatki,
Wihastuvat viisahatki.
Ei ne hattua hajota,
Polta myssyä poroksi,
Niinkuu mie polonen poika
Poltin myssyni poroksi,
Hatun ainoan hajotin,
Paratulla pakkasilla,
Jätin pääni paljahaksi."

***

Kaipas suuttu kauhiasti

Wirsistänsä viimeisellä,
Puhu tuimasti Kokille,
Siroselle siiristihen,
Wielä veitsensä vetäsi,
Puserteli puukkoansa,
Siroselle siitä syystä:
"Sie paljo pajassa lauloit
Wirsiäni viekkahasti;
Waan mie laitan lautamiehen
Keräjihin kutsumahan.
Esivallan eessä käyttä,
Saatta sakkoa samassa —
Kolme riksiä Kokille,
Siroselle siitä puoli,
Puoli Pulkkilan pojille,
Annetaanpa Antillenki,
Laamaselle laitetahan,
Saman sakon maineita,
Warvarill' on vahva rauha."
 (Kerimäeltä.)

Jälkimaine. Kaipakseen sopii sanalasku: mies mennyt, liha

lahonnut, töitä maassa mainitaan.

Tarina Abrahamista.

Abrahami istui majansa ovella ja odotti vieraita, joita hän

mielellään otti vastaan, syötti, juotti ja majautti. Kerran tuli vanha
ukko, vuosistansa ja vaivoistansa köykistynyt, saua kädessä, hänen
tykönsä. Abrahami käski hänen astua sisään, pesi hänen jalkansa ja
asetti hänen iltaselle. Mutta kun näki, että ukko syömään ruvetessa
ei siunannut ruokaa, niin kysyi, miksi ei palvellut ja kunnioittanut
taivaan Jumalata. Ukko vastasi ei tietävänsä muusta Jumalasta, kun
tulesta, jota hän palvelisi ja kunnioittaisi. Tästä vastauksesta
närkästyi Abrahami, ajoi ukon ulos ja antoi hänen siellä olla yön
sateessa ja vilussa. Mutta kun ukko oli lähtenyt tuli Jumala ja kysyi
Abrahamilta, mihin hän oli vierahansa pannut. Abrahami vastasi,
ajaneensa hänen ulos, koska hän ei tahtonut palvella ja kunnioittaa
taivaan Jumalata. Silloin lausui Jumala: "voi sinuasi, Abrahami, kun
yhtä yötä et tainnut ukkoa kärsiä ja minä olen häntä jo sata vuotta
kärsinyt!" Nyt lähti Abrahami, kutsui ystävällisesti ukkoa jälle
majaansa, holhoi häntä kun parasta vierasta, jutteli mitä Jumala oli
hänelle sanonut ja sai sillä seka muulla opetuksellansa ukon
pakanallisesta tulen palvelosta luopumaan ja ainoahan taivaan
Jumalaan turvaamaan.
 Kärsivällisyys.

Muinasella Greikan viisauden tutkijalla, sillä mainiolla Suokratilla oli

toranen akka Santippa nimeltä. Suokrati tavallisesti ei vastannut
hänelle mitään, vaan antoi torua, siksi että vaikeni. Mutta tästä
miehensä vaiti olemisesta vaimo muutamasti niinki suuttui, että
viskoi maljan vettä hänen päällensä. "Sen minä tiesin, että piti
jyrinätä sateen seuraamaan", sanoi sillon Suokrati ja pyhki kasvonsa
kuivaksi ja rupesi sen jälkeen jälle työhönsä.

Wakuus.

Suokrati tervehti kerran kadulla toista, joka ei vastannut häntä. "Ja

tuommoista ylpeyttä sinä kärsit!" sanoi sillon joku hänen
ystävistänsä. Suokrati vastasi: "pitäisikö minun siis suuttuman siitä,
ettei kaikki ole niin nöyrät, kun minä?" — Toisen kerran kun kuuli,
jonkun panetelleen häntä, sanoi: "jos se paha, mitä minusta
puhuttiin, on tosi, niin muistuttaa se minua parantamaan itseäni, jos
se taas on valhe, niin se ei kuulu minuun ollenkaan."

Franskan kuninkaalle, Kaarlo kuudennelle sanottiin myös kerran,

että joku oli häntä pahasti panetellut. "Se ei ole mahdollista, vastasi
kuningas, sillä minä en ole hänelle muuta, kun hyvää tehnyt."

Phrygian kuningas Antigono sattui kerran kuulemaan kuinka

muutamat keskenänsä salaa panettelivat häntä. "Menkää vähän
ulommaksi, sanoi kuningas heille, muuten minä kuulen puheenne ja
olen täydytetty rankasemaan teidät."
 Arabian sanalaskuja.

1. Kieli lyö pään poikki.

2. Pidä sillon tavarastasi vaari, kun kissa ja hiiret ystävyydessä

elävät.

3. Silmäpuolten maassa elä itseki silmäpuolena.

4. Ele sillon kaikkia pyydä'kään, kun sinussa ei ole kaiken pitäjätä.

5. Alasimena ollessasi kärsi, vasarana lyö.

6. Kellä ei ole muuta opettajata, sen aika opettaa.

7. Wierottaminen katkeruutta äitin maidon.

8. Lainatakki ei lämmitä.

9. Mykän äiti ymmärtää mykän kielen.

10. Täysiikäistä on paha vierottaa.

Ihmisen ikä.

Kymmenestä samana päivänä syntyneestä ihmisestä tulee

tavallisesti yksi 74 vuoden vanhaksi; kahdeksastatoista yksi 80
vanhaksi; neljästäkymmenestä ja kolmesta yksi 85 vanhaksi;
kuudestakymmenestä yksi 88 vuoden ikään. Sadan vuoden vanhaksi
ei tule jos yksi 3500:sta ja 105 vuoden vanhaksi yksi 14 eli 15:sta
tuhannesta. 25:stä tuhannesta elää tavallisesti yksi 106 vuoden
vanhaksi ja 50:stä tuhannesta yksi 107 vanhaksi, koko millioonasta
saattaa yksi päästä 110 ikään.

Mikä on siis ihmisen maallinen elämä? — Tomu tuulessa taikka

savu ilmassa. — Sadasta tuhannesta kuolee ylipäite ensimäisenä
vuotena 25 tuhatta, toisella vuodella 8 eli 9 tuhatta, kolmannella 4
eli 5 tuhatta, neljännellä 2 eli 3 tuhatta, viidennellä puolentoista eli 2
tuhatta, kuudennella tuhannen paikkoin. Niin sadasta tuhannesta
seitsemättä vuotta ei näe, jos 60 tuhatta.

Muuten mainitaan aviisoissa välistä hyvinki vanhoista ihmisistä.

Niin olisi Puolan maalla joku lammaspaimen Demetrio Grabvuski
elänyt 169 vuoden vanhaksi ja Englannin vanhin mies Jenkinsi
samaan ikään. Eräs Englantilainen tietojen harrastaja, Johan
Sinklairi, joka on muutaman kirjan terveyden ja pitkän iän
voittamisesta kirjottanut, lausuu pitkäikäsistä ihmisistä, että niitä
kyllä löytyy erinäisissä viroissa ja erinäisellä elämänlaadulla, mutta
sanoo niiden kuitenki näissä kahdessa asiassa ei toinen toisestansa
erouman: ensiksi olivat terveistä ja voimallisista vanhemmista
syntyneet ja toiseksi aikasin aamulla ylös nousseet. Tytyväisyys
onneensa, levollinen omatunto ja vähällä täytetyt tarpeet ovat
kussaki säädyssä parahimmat keinot ikää pitentämään.

Myös sanotaan erimailla semmoinen erotus olevan kuolevaisuuden

välillä, että Italiassa, Greikan ja Turkin mailla vuosittain kuolee
30:stä 1; Hollannissa, Franskan maalla ja Preussiassa 39:stä l;
Austriassa, Helvetiassa, Portugalissa ja Hispaniassa 40:stä 1;
Euroopallisessa Wenäjässä ja Puolan maalla 44:stä 1;
pohjoispuolisessa Saksassa, Juutissa ja Ruotsissa 45:stä 1; Ruidan
maalla 48:sla l; Irlannissa 53:sta 1; Englannissa 58:sta 1;
Skottlannisja ja Islannissa 59:stä 1.

Tästä osotuksesta näemmä esiksi, että kylmemmillä mailla ikä on

pitempi, kun lämpimillä ja toiseksi, että meren likeys puoltaa iän
pituutta. Italiassa kuolee sadasta kaksi sen vertaa vuosittain kun
Islannissa.

Muutama sana soiden viljeliöille.

[Niin tämä, kun seuraavatki otteet maaviljelystaidosta ovat meille

itsekoettaneelta tarkalta maaviljeliältä annetut. Kiitollisuudella
panemma ne tähän muidenki hyväksi.]

Suot poltettakoon Juhannuksen aikoina taikka ennemmin.

Myöhemmin poltettuna on vaikia maan palamista estää. Kaksi eli
kolme vuorokautta ennen sytyttämistä pitää suot kynnettämän ja
karhittaman (äestettämän, astuvoittaman eli harattaman). Juurikot,
turpeet ja ruohot luodaan pieniin kokoihin keskelle sarkaa, että
pikemmin kuivaisivat ja paremmin palaisivat. Polttamisen jälkeen
pitää tuhka hetimmiten mullan kanssa sekasin karhittaman,
ennenkun tuuli sen viepi, jos sadetta ei kohta tulisi.

Sateisina kesinä ruohottuu maa niin äkisti, että tarvitsee kerran

kyntää ja useemmin karhita soita ennen kylvämistä, joka tavallisesti
tapahtuu alkupuolella Elokuuta, juurusjyvillä viikkoa ennemmin kun
muilla.
 Kuuden syllän levyiseltä saralta on kuokkioille tavallisesti maksettu
9 markkaa syllältä lakioilla, puittomilla soilla ja 3 talaria, välistä
tolvaki korpisoilla, jossa paljo juuria löytyy. Ojittajat ovat saaneet 6
hopiaäyriä syllältä 5 korttelin levyisestä ja kyynärän syväisestä
ojasta.

MEHILÄINEN W. 1840.
Kesäkuuta.

Suomen kielen otosta opetuskieleksi kouluissa, kuin myöskin sen

käyttämisestä oikeuksissa ja muissa tiloissa on kyllä ja monessa
kohti jo ennen kirjotettu. Meidänki mielestä on hyvin osaavasti
sanottu, mitä Ulvilan kirkkoherra, professori G. Renvall siitä asiasta
lausuu, nimittäin: 1:ksi että Suomen kieli otettaisi opistoissa ei
opetus- vaan opittavaksi kieleksi ja 2:ksi, että oikeuksissa ja muissa
tiloissa itsekuki vapaehdollisesti, niin kirjotuksissa kun puheessa,
saisi käyttää Suomen kieltä, jota asianomaisten virkamiesten toisen
tulkitsematta pitäisi ymmärtää. Wasta jonkun pitemmän ajan
käyttämisellä ja korjaamalla luulee Renvalli Suomen kielen tulevan
otolliseksi sihenki tarpeesen, että opetus kouluissa ja muissa
opistoissa sillä toimitettaisi; jota pitemmän ajan valmistusta emme
myös taida vastaan sanoa, koska, jos suomi yhtäkkiä määrättäisi
opetuskieleksi, puutos epäilemättäki ilmautuisi, jos ei kielessä, niin
kuitenki opettajissa.

Mitä taas Suomen kielen vapaehdollisen käyttämiseen oikeuksissa

ja muissa tiloissa koskee, niin olisi se hyödyllinen jo siinäki kohdassa,
että se kadottaisi leivän puolivalmiilta herroilta, jota tapojen
turmioksi ja talonpoikien rasitukseksi aina enempi vuosi vuodelta
maakuntaan lisäytyy. Kun nimittäin joku voipi oppia jonkun sanan
ruotsia ja sihen lisäksi taitaa, jos kuinka puultuvaisesti kirjottaa, niin
pitää hän kohta itsensä herrana, heittää työnteon, kirjottelee
talonpojille, selittelee heille tuomioita ja muita ruotsinkielisiä
kirjotuksia, neuvo heitä yhdestä keräjästä toiseen ja viettelee
moninaisihin ilkeyksihin, kaikella sillä toimellansa talonpojan
kostannuksella hyvin eläen. Tämä herrain ja talonpoikain välillinen
sukukunta juuri on se, joka enimmasti turmelee talonpoikasen
kansan elämässänsä. Sillä paremman arvon talonpojilta
voittaaksensa pukevat itsensä ja elävät muulla tavalla mahdollisuutta
myöten herroiksi, ja talonpoika seuraa heitä niin vaatteissa, kun
muussa elämässä, pitäen itsensä heidän vertasena, niinkun hän ei
olekaan huonompi, vaan kymmentä kertaa parempi heitä. Tämä
talonpojan herrastaminen aatteissa ja muissa ulkonaisissa elämän
tavoissa on sekä muuten tuhma ja ilkiä katsella, että myöski perijuuri
koko talonpojallisen arvon menettämiseen. Se juuri todistaa, että
talonpoika itse ei tyydy oloonsa ja onneensa, alentaa hänen arvonsa
sillä tavoin muidenki silmissä, sillä vähäarvonen on aina se mies,
joka Jumalan luotuun onneensa ei tyydy. Jos talonpoika tahtoo
herrastaa, niin herrastakoon opeissa, tiedoissa ja taidoissa, erittäinki
säätyynsä sopivaisissa, siisteydessä ja puhtaudessa, mielisiveydessä
ja raittiuudessa, lastensa ihmisiksi kasvattamisessa, perheensä
hoitamisissa, karjansa, peltojensa ja niittyjensä korjaamisessa, ja se
harrastus on hänelle moninaiseksi hyväksi, antaa myös kyllä työtä,
ettei juuri jouda'kaan sihen toiseen turmelevaiseen herrastamiseen,
joka osotaksen turhissa käytöksissä, naurattavissa vaatetpuvuissa,
kiroilemisissa ja vannomisissa, juomisissa ja laiskana elämisessä,
joutavissa hypyissä ja kortinlyönnissä, Jumalan sanan ylenkatseessa
ja tuhannessa muussa ilkeydessä, jota juuri edellä mainitut joutavat
nurkkaherrat enemmin, kun mikään muu kansassa matkaansaattaa,
levittää ja voimassa pitää. — Karjalassa ja Savossa, joissa suuri osa
talonpoikia nykyaikoina selvästi kirjottaa suomea, näitä
nurkkaherroja ei ollenkaan kaivattaisi, jos saisivat talonpojat
kirjotuksensa sillä omalla kielellänsä. Kuinka kansa itseki sitä asiata
toivoo, olemma monasti kuulleet lausuttavan, ja todistukseksi
panemma tähän seuraavan, talonpojalta Petteri Makkoselta
Kerimäen pitäjästä, tehdyn runon, jonka syksyllä v. 1837 häneltä
kirjotimma.

Suruvirsi Suomen kielen tilasta.

Suvatseeko Suomen kansa,

Salliiko Savon asujat,
Wielä veisata vähäsen,
Surkutella Suomen maasta?
Suruvirsi on Suomen maasta,
Sekä vaikia valitus,
Kuinka suuri Suomen kansa
Saapi kirjoja käsiinsä,
Oikeuksista annetuita,
Pantuna paperin päälle,
Ruotsin kielen kirjotettu,
Jota ei tiennehet isämme,
Oma vanhempi osannut,
Lausuella lapsillensa,
Kanssa poikansa puhua.

Tämä on se outo kieli,

Suomen maalla muukalainen,
Joka kansan kaikki tyyni
Pitäpi pimeyen alla,
Josta juttuja tulepi,
Turhat riiat ratkiapi,
Kun ei tunne kirjojansa,
Arvioitansa osaja.

Herrat saapi suuren palkan

Pienistäki kirjoistansa,
Kuitenki en itse tieä,
Jos on kirja kelvollinen,
Mitä siinä on sisässä;
Mutta täytypi monenki
Wieä herralle hevonen,
Panna lehmä läävästänsä,
Kun ei kukkaro pitäne.

Laki on meillä laaullinen,

Aivan oikea asetus,
Jonka armas Keisarimme,
Itsevaltias vakainen,
Anto meille armostansa,
Suomen suureksi hyväksi;
Waan ei laiteta lakia,
Ei osata oikeutta,
Suomen kielen kirjotella,
Jonka itse ymmärtäisin,
Ilman toisen tutkimatta,
Sekapään selittämättä.

Kun ois kirjat kielellämme,

Suomen selvlllä sanoilla,
Itse tietäisin asian,
Osajaisin arvionki,
Kuittikirjani katsella,
Lujat päätökset lukea.
Enkä varsin vaivoaisi
Esivaltoa viatta,
Oikeutta ilman syyttä,
Eikä kukkaro kuluisi,
Tuomiskontti tyhjeneisi.

Minä vielä mielessäni

Olen toivossa ilonen,
Että armas Keisarimme,
Estvaltamme vakainen,
Suomen suureksi iloksi,
Onneksi alamaistensa,
Sekä kansan kunniaksi,
Antaa käskyn armollisen,
Suomen sääyille sanoman;
Asettapi oikeuet
Suomen selvillä sanoilla;
Että suuri Suomen kansa,
Saisi kirjat kielellänsä,
Niinkun kaikki muutki kansat,
Mainitahan maailmassa,
Onnen helmassa elävän;
Kun on kaikki kirjotukset
Sillä kielellä samalla,
Minkä heille helmassansa,
Oma äitinsä opetti.

Sitä vielä Suomalaiset

Hyvin suurella halulla,
Ikävöivät itsellensä,
Että kuulu Keisarimme,
Majisteetti mainittava,
Joka käski koulupaikat,
Akatemiat asetti,
Käskis kouluissa lukea,
Opitella oppivaisten,
Suomen selviä sanoja.

Sillon saisi Suomen kansa

Armon auringon havata,
Pimeyen paksu pilvi
Sillon siirtyisi sivulle;
Eipä puuttune puheita,
Sekä selviä sanoja,
Tämän kielen kertojilta,
Asujilta ankaroilta.

Kyllä antaisi asiat

Wielä paljonki puhua,
 Waan ei anna aika myöten,
Enkä jaksane jutella;
Josta päätän pännän juoksun,
Sulan seisatan samalla.

Mehiläisen Ainehisto.

Wuosikertoina 1836, 1837, 1839 ja 1840.

1. Runoja ja Lauluja.

W. 1836.

Wiipurin linna. — Suomen synty Tammikuulta.

Tauti. — Hekkalan Maria Helmikuulta.
Wedenkantaja Anni. — Miniä. — Naija Maaliskuulta.
Neitsen rosvo. — Härjän ampuja Huhtikuulta.
Kaunis tammi. — Ukot kirkkomäellä. Toukokuulta.
Kaarlo kuningas — Kiitos Keisarille. Kesäkuulta.
Tuiretuisen poika. — Tupakkiruno. Heinäkuulta.
Immen itku. — Waaraslahden Kaisa. Elokuulta.
Lisäys Suomen syntyyn.
Inkerin valitus. Syyskuulta.
Wiisaampansa vieressä yötä maannut.
— Nuotta-ankkurista. Lokakuulta.
Kummia. — Huotarin naimisista.
— Ilolle Marraskuulta.
Tyttö kehnolle kosialle. —
Muuttamalle kirkkoherralle. Joulukuulta.
W. 1837.

Kalevalan neito. — Ylistys Tammikuulta.

Kirjavaiselle.
Yhdeksän huolilaulua Helmikuulta.
Kadonnut poika. — Naimaruno. Maaliskuulta.
Joukosen nainen. — Ollilta ja Huhtikuulta.
perehestänsä.
Yhdeksän vanhaa sanaa. — Loholahden Toukokuulta.
markkinoista.
Tansin synty. — Huoliruno Mathias Kesäkuulta.
Reineksestä.
Repo. — Kettu ja hämähäkki. — Heinäkuulta.
Talkkousruno.
Seitsemän pientä runoa. — Ihalainen. Elokuulta.
— Elias ja Anna.
Kehotus laulamaan. — Pieksiäisen Syyskuulta.
panettelemasta.
Neljä vanhaa laulua. — Pohjanmaan Lokakuulta.
surkeudesta.
Kolme vanhaa laulua. — Kolme sanaa Marraskuulta.
Savon puolesta.
Ruotus ja Tahvanus. — Murheruno Joulukuulta.
Pielisen kirkkoherran Jakoppi
Steniuksen kuolemasta. —
Neittyen ihanaisuudesta.

W. 1839.

Mehiläisen entisestä olosta ja Tammikuulta.

nyt jälle ilmaumisesta.
 Kansan lauluja. Helmi-, Maalis-,
Kesä-, Heinä- ja Elokuulta
Tietäjän runo. Huhtikuulta.
Kahviruno. — Kaksi koirarunoa. Toukokuulta.
Sururuno Iin pitäjän kirkkoherran Touko- ja Kesäkuulta.
Henrikki Suntin kuolemasta.
Runo postiluukusta. Heinäkuulta.
Juttu juhlajuomisesta, koottu Elokuulta.
kirkkokohmelosta. — Huolikaihos
Karjalassa (pispa Molanderin
kuolemasta).

W. 1840.

Kansan lauluja. Tammikuulta.

Kysymys Mehiläisestä. — Helmikuulta.
Kutsumusruno.
Koulunkäymättömän valitus. Maaliskuulta.
Runo tyttäristä. Huhtikuulta.
Onneton naimamatka. — Kaipaksen Toukokuulta.
elämästä.
Runo Suomen kielestä. Kesäkuulta.

2. Suomen kansan Sanalaskuja ja Arvuutuksia.

Löytyy usiampia melkein joka kuuosan lopulla vuosikerroissa 1836

ja 1837.

3. Satuja.
W. 1636.

1. Ukko ja kuolema. — 2. Kontio ja Tammikuulta.

hiiri. — 3. Linnut, nelijalkaset
ja yöleikko.
4. Paimen ja Ahti. — 2. Hepo ja härkä. Helmikuulta.
6. Jalopeura ja kettu. — 7. Hemonen. Maaliskuulta.
8. Susi ja akka. — 9. kaksi hevoista. Huhtikuulta.
10. Talohiiri ja metsähiiri.
11. Wähämielinen härkä.— 12. Kettu Toukokuulta.
ja korppi. — 13. Wanha leiona,
metsäsika ja aasi.
14. Sudet ja lampaat. — 15. Koira ja Kesäkuulta.
varjonsa. — 16. Kettu ja marjat
17. Simpukka ja kotka. — 18. Aarre. Heinäkuulta.
19. Leiona, lehmä, muohi ja lammas.
20. Hiiret ja tammi. — 2l. Kettu Elokuulta.
ja kukko.
22. Lampaat ja koira. — 23. Mehiläinen Lokakuulta.
ja kyyhkynen. — 24. Sääski ja härkä.
25. Mettiäinen ja muurahainen. — 26. Marraskuulta.
Mettiäinen ja hämähäkki. — 27.
Kotka ja jänis.
28. Kissa ja koira. — 29. Oinas ja Joulukuulta.
härkä.— 30. Warpunen ja poikansa.

W. 1837.

1. Paimenten tolvotuksct. — 2. Tammikuulta.

Kuninkaan palvelia ja kerjaläis-ukko.
3. Kissa ja leivonen. — 4. Susi ja Helmikuulta.