Full download ebooks at https://ebookmeta.

com

Mitochondrial Replacement Techniques Ethical

Social and Policy Considerations 1st Edition
And Medicine Engineering National Academies Of
Sciences
For dowload this book click link below
https://ebookmeta.com/product/mitochondrial-replacement-
techniques-ethical-social-and-policy-considerations-1st-
edition-and-medicine-engineering-national-academies-of-
sciences/

OR CLICK BUTTON

DOWLOAD NOW
More products digital (pdf, epub, mobi) instant
download maybe you interests ...

Reusable Elastomeric Respirators in Health Care:

Considerations for Routine and Surge Use 1st Edition
And Medicine Engineering National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/reusable-elastomeric-respirators-
in-health-care-considerations-for-routine-and-surge-use-1st-
edition-and-medicine-engineering-national-academies-of-sciences/

Measuring Trauma Workshop Summary 1st Edition And

Medicine Engineering National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/measuring-trauma-workshop-
summary-1st-edition-and-medicine-engineering-national-academies-
of-sciences/

The Value of Social Behavioral and Economic Sciences to

National Priorities A Report for the National Science
Foundation 1st Edition And Medicine Engineering
National Academies Of Sciences
https://ebookmeta.com/product/the-value-of-social-behavioral-and-
economic-sciences-to-national-priorities-a-report-for-the-
national-science-foundation-1st-edition-and-medicine-engineering-
national-academies-of-sciences/

Triennial Review of the National Nanotechnology

Initiative 1st Edition And Medicine Engineering
National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/triennial-review-of-the-national-
nanotechnology-initiative-1st-edition-and-medicine-engineering-
national-academies-of-sciences/
Accounting for Social Risk Factors in Medicare Payment
Data 1st Edition And Medicine Engineering National
Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/accounting-for-social-risk-factors-
in-medicare-payment-data-1st-edition-and-medicine-engineering-
national-academies-of-sciences/

Immigration Policy and the Search for Skilled Workers

Summary of a Workshop 1st Edition And Medicine
Engineering National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/immigration-policy-and-the-search-
for-skilled-workers-summary-of-a-workshop-1st-edition-and-
medicine-engineering-national-academies-of-sciences/

National Security Space Defense and Protection Public

Report 1st Edition And Medicine Engineering National
Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/national-security-space-defense-
and-protection-public-report-1st-edition-and-medicine-
engineering-national-academies-of-sciences/

Accounting for Social Risk Factors in Medicare Payment

Identifying Social Risk Factors 1st Edition And
Medicine Engineering National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/accounting-for-social-risk-factors-
in-medicare-payment-identifying-social-risk-factors-1st-edition-
and-medicine-engineering-national-academies-of-sciences/

Foundational Cybersecurity Research Improving Science

Engineering and Institutions 1st Edition And Medicine
Engineering National Academies Of Sciences

https://ebookmeta.com/product/foundational-cybersecurity-
research-improving-science-engineering-and-institutions-1st-
edition-and-medicine-engineering-national-academies-of-sciences/
Mitochondrial
Replacement
Techniques
Ethical,
Social, and Policy
Considerations

Committee on the Ethical and Social Policy Considerations of

Novel Techniques for Prevention of Maternal Transmission of
Mitochondrial DNA Diseases

Board on Health Sciences Policy

Institute of Medicine

Anne Claiborne, Rebecca English, and Jeffrey Kahn, Editors

THE NATIONAL ACADEMIES PRESS
Washington, DC
www.nap.edu
THE NATIONAL ACADEMIES PRESS 500 Fifth Street, NW
Washington, DC 20001

This activity was supported by Contract No.

HHSP233201400020B/HHSP2337010 between the National Academy
of Sciences and the U.S. Department of Health and Human Services,
U.S. Food and Drug Administration. Any opinions, findings,
conclusions, or recommendations expressed in this publication do
not necessarily reflect the views of any organization or agency that
provided support for the project.

International Standard Book Number-13: 978-0-309-38870-2

International Standard Book Number-10: 0-309-38870-8
Library of Congress Control Number: 2016933603
Digital Object Identifier: 10.17226/21871
Epub ISBN: 978-0-309-38873-3

Additional copies of this report are available for sale from the
National Academies Press, 500 Fifth Street, NW, Keck 360,
Washington, DC 20001; (800) 624-6242 or (202) 334-3313;
http://www.nap.edu.

Copyright 2016 by the National Academy of Sciences. All rights

reserved.

Printed in the United States of America.

Front cover designed by Ovaitt Health Media LLC.

Suggested citation: National Academies of Sciences, Engineering,

and Medicine. 2016. Mitochondrial Replacement Techniques: Ethical,
Social, and Policy Considerations. Washington, DC: The National
Academies Press. doi: 10.17226/21871.
The National Academy of Sciences was established in 1863 by
an Act of Congress, signed by President Lincoln, as a private,
nongovernmental institution to advise the nation on issues related to
science and technology. Members are elected by their peers for
outstanding contributions to research. Dr. Ralph J. Cicerone is
president.

The National Academy of Engineering was established in 1964

under the charter of the National Academy of Sciences to bring the
practices of engineering to advising the nation. Members are elected
by their peers for extraordinary contributions to engineering. Dr. C.
D. Mote, Jr., is president.

The National Academy of Medicine (formerly the Institute of

Medicine) was established in 1970 under the charter of the National
Academy of Sciences to advise the nation on medical and health
issues. Members are elected by their peers for distinguished
contributions to medicine and health. Dr. Victor J. Dzau is president.

The three Academies work together as the National Academies of

Sciences, Engineering, and Medicine to provide independent,
objective analysis and advice to the nation and conduct other
activities to solve complex problems and inform public policy
decisions. The Academies also encourage education and research,
recognize outstanding contributions to knowledge, and increase
public understanding in matters of science, engineering, and
medicine.

Learn more about the National Academies of Sciences, Engineering,

and Medicine at www.national-academies.org.
 COMMITTEE ON THE ETHICAL AND SOCIAL
POLICY CONSIDERATIONS OF NOVEL
TECHNIQUES FOR PREVENTION OF MATERNAL
TRANSMISSION OF MITOCHONDRIAL DNA
DISEASES

JEFFREY P. KAHN (Chair), Robert Henry Levi and Ryda Hecht Levi
Professor of Bioethics and Public Policy, Johns Hopkins Berman
Institute of Bioethics
JEFFREY R. BOTKIN, Professor of Pediatrics and Chief of the
Division of Medical Ethics and Humanities, University of Utah
DAVID C. CHAN, Professor of Biology, California Institute of
Technology
R. ALTA CHARO, Warren P. Knowles Professor of Law and
Bioethics, University of Wisconsin–Madison
JAMES CHILDRESS, University Professor, John Allen Hollingsworth
Professor of Ethics, Professor of Religious Studies, Professor in
Medical Education, and Director of the Institute for Practical Ethics
and Public Life, University of Virginia
ALAN DECHERNEY, Branch Chief, Reproductive and Adult
Endocrinology/Reproductive Biology and Medicine, National
Institute of Child Health and Human Development, National
Institutes of Health
MARNI J. FALK, Assistant Professor of Pediatrics, Perelman School
of Medicine, University of Pennsylvania, and Director,
Mitochondrial-Genetic Disease Clinic, The Children’s Hospital of
Philadelphia
JONATHAN KIMMELMAN, Associate Professor in Biomedical Ethics
and Social Studies of Medicine, McGill University
ANNA C. MASTROIANNI, Professor of Law, University of
Washington
VAMSI K. MOOTHA, Professor of Systems Biology and Medicine,
Harvard Medical School, and Investigator, Howard Hughes Medical
Institute
LAURIE STRONGIN, Founder and Executive Director, Hope for
Henry Foundation
KEITH A. WAILOO, Townsend Martin Professor of History and
Public Affairs, Department of History and Woodrow Wilson School
of Public and International Affairs, Princeton University

Study Staff
ANNE B. CLAIBORNE, Study Director
REBECCA A. ENGLISH, Program Officer
MORGAN L. BONAME, Associate Program Officer
MICHAEL J. BERRIOS, Senior Program Assistant
ELLEN K. KIMMEL, Senior Research Librarian
ANDREW M. POPE, Director, Board on Health Sciences Policy

Consultants
RONA BRIERE, Briere Associates Inc.
ERIN HAMMERS FORSTAG, Science Writer
 Reviewers

This report has been reviewed in draft form by individuals chosen

for their diverse perspectives and technical expertise. The purpose of
this independent review is to provide candid and critical comments
that will assist the institution in making its published report as sound
as possible and to ensure that the report meets institutional
standards for objectivity, evidence, and responsiveness to the study
charge. The review comments and draft manuscript remain
confidential to protect the integrity of the deliberative process. We
wish to thank the following individuals for their review of this report:

George J. Annas, Boston University

Francisco J. Ayala, University of California, Irvine
Cristy Balcells, MitoAction
Françoise Baylis, Dalhousie University
Courtney S. Campbell, Oregon State University
Bruce H. Cohen, Akron Children’s Hospital
Marcy Darnovsky, Center for Genetics and Society
Dieter Egli, Columbia University
Sara F. Goldkind, Research and Clinical Bioethics Consultant
Henry T. Greely, Stanford University
 Ronald Haller, University of Texas Southwestern Medical
Center
Michio Hirano, Columbia University
Eric Juengst, University of North Carolina at Chapel Hill
Michael Manganiello, HCM Strategists, LLC
Bonnie Steinbock, University at Albany
Laurie Zoloth, Northwestern University

Although the reviewers listed above provided many constructive

comments and suggestions, they were not asked to endorse the
report’s conclusions or recommendations, nor did they see the final
draft of the report before its release. The review of this report was
overseen by Enriqueta C. Bond, QE Philanthropic Advisors, and
Ellen Wright Clayton, Vanderbilt University. They were responsible
for making certain that an independent examination of this report
was carried out in accordance with institutional procedures and that
all review comments were carefully considered. Responsibility for the
final content of this report rests entirely with the authoring
committee and the institution.
 Preface

The proposed investigation and potential clinical use of

mitochondrial replacement techniques (MRT) raises a novel
collection of ethical, social, and policy issues. At the request of the
U.S. Food and Drug Administration (FDA), the National Academies of
Sciences, Engineering, and Medicine convened a committee with
diverse interdisciplinary expertise and a range of backgrounds to
examine and analyze these issues, make recommendations
regarding whether and how to go forward with MRT, and elaborate
principles for initial clinical investigations involving these novel
techniques for avoiding some types of inherited mitochondrial DNA
(mtDNA) diseases.
This report presents the consensus conclusions and
recommendations of this diverse group of experts, each of whom
brought her or his expertise and perspectives. As in the case of
other ethics-related Academies studies, the subject did not lend itself
to the typical approach of collection of data, but instead relied
largely on conceptual considerations and analysis, as well as
reference to existing practices and policies. The resulting
recommendations reflect the committee’s assessment of the ethical,
social, and policy issues at the core of MRT and its articulation of the
conditions and principles that should govern any clinical
investigations of these techniques. The committee’s deliberations
were informed by information provided by FDA, input from a range
of stakeholders, and presentations by invited experts at a public
workshop. The recommendations that resulted from these
deliberations are intended to be general enough to be applied as the
science related to MRT evolves, but with enough specificity to
address questions related to undertaking the first human
investigations of these techniques.
This report would not have been possible without the dedicated,
diligent, and skilled work of the Academies staff: Anne Claiborne,
Rebecca English, Morgan Boname, and Michael Berrios. Erin
Hammers Forstag also provided invaluable support to the committee.
The committee gratefully acknowledges their truly tireless efforts.
Lastly, thanks to my committee colleagues for their careful review of
information; their thoughtful consideration of the many arguments
and perspectives presented; and most of all their unflagging
patience as we considered, and often reconsidered, our
recommendations for addressing the ethical, social, and policy issues
and challenges posed by human investigations of MRT. It was truly a
privilege to work with them all.

Jeffrey P. Kahn, Chair

Committee on the Ethical and Social Policy Considerations of
Novel Techniques for Prevention of Maternal Transmission
of Mitochondrial DNA Diseases
 Contents

Abstract

Summary

1 Introduction
Study Background and Context
Study Approach
Organization of the Report
References

2 Science and Policy Context

Introduction to Reproductive Biology and Medicine
Introduction to Mitochondrial Biology and Genetics
mtDNA Disease
MRT Research to Date
Risks Related to MRT: Scientific Complexities and Technical
Unknowns and Uncertainties
Policy Context
References
3 Do Ethical, Social, and Policy Considerations Preclude
MRT?
Demand for MRT
Genetic Modification of Germ Cells and the Germline
Unintended Downstream Social Implications of MRT
DNA Contribution of Two Women
Manipulation of Embryos
Concluding Discussion
References

4 Regulation and Oversight of MRT in Humans

Assessment of Benefits and Risks
Preclinical Evidence to Support MRT
Conditions for Clinical Investigations
Research in Human Oocytes and Embryos
Principles and Practices to Guide Clinical Investigations
Extension of MRT Research to Female Embryos
Informed Consent
Guiding Principles for Oversight
References

Appendixes

A Study Approach
B Summary of MRT Research
C Biosketches of Committee Members
 Abstract

At the request of the U.S. Food and Drug Administration (FDA),

the National Academies of Sciences, Engineering, and Medicine
assembled an ad hoc committee tasked with developing a consensus
report regarding ethical, social, and policy considerations related to
mitochondrial replacement techniques (MRT), which entail
modification of human oocytes and zygotes to prevent the
transmission of mitochondrial DNA (mtDNA) diseases from mother to
child. These diseases vary in presentation and severity, but lead to
morbidity and in some cases premature death. MRT would be used
to prevent the transmission of mtDNA diseases by creating an
embryo with nuclear DNA (nDNA) from the intended mother and
nonpathogenic mtDNA provided by a woman, using techniques that
would modify either an oocyte (egg) or zygote (fertilized oocyte).
MRT, if effective, could satisfy the desire of women to have a
genetically related child with a significantly reduced risk of passing
on mtDNA disease. The techniques, however, have a unique
combination of characteristics that raises a novel collection of
ethical, social, and policy issues. These include that MRT would (1)
create embryos that if transferred would result in offspring with
genetic material from two women of different maternal lineage,1 a
novel intervention never approved by U.S. federal regulatory
authorities2; (2) constitute modifications in the mitochondrial
genome that could be heritable (i.e., could be passed down through
future generations) if MRT were carried out to conceive female
offspring, due to the matrilineal inheritance of mtDNA, and the
effects of those modifications (whether beneficial or deleterious)
could persist indefinitely; (3) entail genetic modification of which any
resulting effects would not, at this time, be reversible3; and (4)
constitute a genetic modification that would affect every cell type of
the resulting individual, thus affecting the total organism rather than
being confined to a specific organ system. In considering the ethical,
social, and policy issues raised by this unique combination of
characteristics, the committee examined (1) parental motivation to
access MRT to produce genetically related children, taking into
consideration the adequacy and availability of alternative approaches
to creating families for women with a known risk of transmitting
pathogenic mtDNA; (2) ethical, social, and policy concerns related to
genetic modification of germ cells and the germline; (3) downstream
social implications of MRT such as expanded clinical applications and
potential enhancement; (4) implications of MRT for identity, kinship,
and ancestry; and (5) the creation, manipulation, and possible
destruction of human gametes and embryos that would be involved
in MRT research or clinical application.
The committee identified significant and important distinctions
between modification of mtDNA and nDNA that matter for an
analysis of the ethical, social, and policy issues of genetic
modification of germ cells and the germline. Among them, MRT is
different from any technology that could be applied to the nuclear
genome in that it would entail replacement of pathogenic mtDNA
with unaffected mtDNA, as opposed to targeted genomic editing of
either mtDNA or nDNA. Also, while mtDNA plays a central role in
genetic ancestry, traits that are carried in nDNA are those that in the
public understanding constitute the core of genetic relatedness in
terms of physical and behavioral characteristics as well as most
forms of disease. Moreover, while some forms of “energetic
Another random document with
no related content on Scribd:
viidenkolmattakaan vuoden ikään. Minä sitä vastoin… mutta ethän
sinä kuule. Marie."

"Kyllä, Germain, kyllä minä kuulen", vastasi pikku Marie, "mutta

minä ajattelin, mitä äitini aina sanoo: Kuudenkymmenen vanha
vaimo on surkuteltava, jos hänen miehensä on seitsemänkymmenen
tai viidenkahdeksatta ijässä eikä enää jaksa tehdä työtä vaimonsa
elatukseksi. Mies tulee heikoksi ja vaimon täytyy hoidella häntä juuri
silloin, kun hän itse tarvitsisi lepoa ja hoitoa. Sillä tavalla joudutaan
supi köyhäksi."

"Vanhemmat ovat oikeassa, kun niin puhuvat, sen kyllä

tunnustan", vastasi Germain, "vaikka he turhaan uhraavat koko
nuoruutensa ajan, joka on paras kaikesta, noihin pahoihin
aavistuksiin, mitä kenestäkin on tuleva siinä ijässä, jolloin ei enää
kyetä mihinkään ja jolloin on ihan samantekevä, millä tavalla
kuollaan. Minun ei tarvitse peljätä kuolevani nälkään vanhoilla
päivilläni. Minä voin säästääkin vähitellen; elänhän minä yhdessä
appivanhusten kanssa, teen vahvasti työtä enkä kuluta mitään.
Muuten sinä olet minusta niin rakas, näetkös, että sekin yksinään
estää minut vanhenemasta. Tietysti onnellinen ihminen pysyy
kauemmin voimissaan ja minä kyllä tunnen olevani nuorempi
Bastieniakin, mikäli on puhe rakkaudesta. Hän ei sinua rakasta, hän
on liian tyhmä ja liian lapsellinen ymmärtämään, miten kaunis ja
hyvä sinä olet ja miten ansaitset rakkautta. Voi, Marie, älä inhoa
minua, en minä ole häijy mies; olihan Katerinekin onnellinen;
kuolinvuoteellaan hän Jumalan kautta todisti, että hänellä ei koskaan
ollut syytä olla tyytymätön minuun, ja hän kehoitti minua naimaan
uudestaan. Minusta näytti, että hänen henkensä puhui poikani
kautta, kun hän oli nukkumaisillaan. Etkö kuullut, mitä hän sanoi?
Etkö nähnyt, miten hänen pikku suunsa vapisi, kun hän katsoi ja
näki ilmassa jotakin, jota me emme nähneet? Hän näki äitinsä, usko
se, ja äiti se juuri johdatti hänelle mieleen ne sanat, että hän tahtoi
sinua äidiksi hänen sijaansa.

"Germain", vastasi Marie kummastuneena ja ajatuksissaan: "te

puhutte niin hyvin, ja kaikki mitä sanotte, on totta. Minä tiedän
varmaan, että tekisin oikein, jos rakastaisin teitä, jos vain teidän
vaimovainajanne vanhemmat eivät sitä niin jyrkästi vastustaisi;
mutta sanokaa itse, mitä minun pitää tehdä. Minä en tunne mitään
taipumusta teihin. Minä kyllä pidän teistä, mutta vaikka ikänne ei
teekään teitä rumaksi, niin minä sitä kuitenkin pelkään. Minusta te
olette ikään kuin setä tai kummi minulle, minä tunnen, että minä
olen teille suuressa kiitollisuuden velassa ja että te välistä kohtelette
minua kuin pikku tyttöä ettekä kuin vaimoa ja vertaistanne. Ja sitte
ehkä kumppanini vielä pilkkaisivat minua, ja vaikka onkin tyhmä
huolia siitä, niin luulenpa että olisin vähän häpeissäni ja pahoillani
omissa häissäni."

"Nuo kaikki ovat lapsellisia väitöksiä, sinä puhut kuin lapsi, Marie!"

"No niin, minä olenkin lapsi", sanoi hän, "ja juuri sen tähden
pelottaa minua meno miehelle, joka on liian ymmärtäväinen.
Näettehän, että minä olen liian nuori teille, koska jo nyt nuhtelette
minua ymmärtämättömästä puheesta. Tietystihän minulla ei voi olla
enempää ymmärrystä, kuin minun ikäisilläni yleensä on."

"Hyvänen aika, miten kiusallista ja miten kömpelöä, ett'en osaa

lausua mitä ajattelen", pahoitteli Germain. "Te ette rakasta minua,
Marie, siinä koko syy; te katsotte minua liian typeräksi ja liian
kömpelöksi. Jos pitäisitte minusta edes vähänkään, niin ette näkisi
niin selvään minun vikojani. Mutta te ette rakasta minua, siinä koko
asia."
 "Niin, eihän se ole minun vikani", vastasi Marie vähän pahastuen,
että Germain lakkasi häntä sinuttelemasta. "Minähän koetan oikein
ponnistaa itsestäni rakkautta kuunnellessani teidän puhettanne;
mutta mitä enemmän minä koetan, sitä vaikeampi minun on ajatella,
että meistä tulisi mies ja vaimo."

Germain ei vastannut. Hän pani molemmat kätensä kasvoilleen,

niin että pikku Marien oli mahdoton tietää, itkikö hän vai oliko
pahastunut vaiko nukkunut. Hän tuli vähän levottomaksi, kun näki
Germainin niin synkkänä eikä voinut arvata, mitä hänen mielessään
liikkui; mutta hän ei uskaltanut häntä puhutellakaan enää, ja ollen
liian hämmästyksissään siitä, mitä oli tapahtunut, voidakseen enää
nukkua, odotti hän kärsimättömästi päivän tuloa, korjaili lakkaamatta
tulta ja katsoi lasta, jonka Germain näytti kokonaan unhottaneen.
Germain ei kuitenkaan nukkunut, hän vain ajatteli tilaansa, ei tehnyt
mitään päätöksiä voittaa tunnettansa eikä myöskään ajatellut mitään
pahaa. Hän kärsi, hänellä oli koko vuori surua rasittamassa ja hän
toivoi olevansa kuollut. Hänestä näytti, että hänelle täytyi käydä
huonosti kaikessa ja jos hän olisi voinut itkeä, ei hän suinkaan olisi
tehnyt sitä puolittain. Mutta hän seoitti suruunsa vähän suuttumusta
itseänsä kohtaan ja tuskitteli äänettömästi, koska ei voinut eikä
tahtonut pauhata hiljaista metsää vastaan.

Päivän valjetessa ja lintujen viserryksen ilmoittaessa sitä

Germainille tempasi hän äkisti kätensä kasvoiltaan ja nousi ylös. Hän
huomasi, että pikku Marie ei ollut myöskään nukkunut, mutta hän ei
voinut sanoa hänelle sanaakaan, ilmaistakseen suruista mielialaansa.
Hän oli kokonaan kadottanut rohkeutensa. Hän kätki uudestaan
hiirakon satulan piikikkääsen vesakkoon, nosti laukun selkäänsä, otti
poikaansa kädestä ja sanoi:
 "Nyt, Marie, koetamme saada loppuun tämän matkan. Tahdotko,
että minä tulen saattamaan sinua Ormeauxiin?"

"Yhdessä me kaiketi menemme pois metsästä", vastasi hän, "ja

kun saamme tietää, missä olemme, saatamme kumpikin kulkea
omaa tietämme."

Germain ei vastannut. Hän vähän pahastui, että nuori tyttö ei

pyytänyt häntä saattajaksi, eikä hän myöskään huomannut, että hän
oli lausunut tuon esityksensä sellaisella äänellä, joka vaati eittävää
vastausta.

Puunhakkaaja, jonka tapasivat astuttuaan pari sataa askelta,

neuvoi heille tien, sanoen että he, mentyään suuren niityn poikki,
saattoivat astua vain edelleen, toinen suoraan samaa suuntaa ja
toinen vasemmalle, päästäkseen kumpikin perille. Molempain
paikkojen sanoi hän muuten olevankin niin lähekkäin, että ne selvästi
näkyivät toinen toiseensa.

Heidän kiitettyään ja lähdettyään astumaan huusi puunhakkaaja

jäljestä ja kysyi, eikö heiltä ollut kadonnut hevosta.

"Minä näin äsken", sanoi hän, "kauniin harmaan tamman

pihassani, johon ehkä sudet lienevät sen ajaneet. Koirat haukkuivat
koko yön ja päivän kuluessa minä näin hevosen vajassani; siellä se
vielä on. Tulkaa minun kanssani, ja jos tunnette tamman, niin
korjatkaa pois omanne."

Germain, ilmoitettuaan hevosen tuntomerkit ja saatuaan selville,

että se tosiaankin oli hänen hiirakkonsa, läksi etsimään satulaa.
Pikku Marie tarjoutui ottamaan kanssansa pojan Ormeauxiin, josta
Germain saattoi käydä noutamassa hänet sitte, kuin ensin tutustui
Fourchen asujamiin.

"Petter on vähän likainen tämän yön makuusta taivasalla", sanoi

Marie. "Minä puhdistan hänen vaatteensa, pesen hänen kauniit
kasvonsa ja kampaan hänet, ja sitte, kuin hän on siistitty, saatatte
hänet viedä tervehtimään uusia sukulaisianne."

"Ja kuka on sanonut, että minä enää aionkaan mennä

Fourcheen?" vastasi
Germain äreästi. "Ehkä minä en menekään sinne."

"Kyllä teidän täytyy käydä siellä", neuvoi tyttö.

"Onko sinulla niin kiire naittaa minua toisen kanssa, päästäksesi

ihan täydelliseen varmuuteen, että minä en enää kiusaa sinua?"

"No, Germain, älkää enää ajatelko tuota asiaa, se on vain joutava

mielenpuuska sen tähden, että viimeöiset vastukset ovat tehneet
teidät vähän oikulliseksi. Mutta nyt teidän täytyy tulla takaisin
järkeenne; minä lupaan unhottaa, mitä te sanoitte minulle, ja olla
puhumatta sitä kellekään."

"Puhu sinä vain, kelle hyvänsä tahdot; minulla ei ole tapana eittää
sanojani. Se, kuin minä puhuin sinulle, oli totta ja kunniallista, enkä
minä häpeä sitä kenenkään edessä."

"Niin, mutta jos tuleva vaimonne tietäisi teidän ajatelleen toista

juuri silloin, kuin olitte matkalla hänen luoksensa, suuttuisi hän
teihin. Punnitkaa sen tähden sanojanne täst'edes; älkää katsoko
minuun noin kummallisesti toisten nähden. Muistakaa appeanne,
joka luottaa siihen, että te tottelette häntä; hän suuttuisi minuun
kovin, jos minä narraisin teidät tekemään vastoin hänen tahtoansa.
Hyvästi, Germain; minä otan kanssani pikku Petterin, niin että teidän
täytyy mennä Fourcheen. Poika saa jäädä minulle pantiksi."

"Menetkö sinä siis hänen kanssansa?" kysyi Germain pojaltaan,

kun näki hänen tarttuvan Marien käteen ja päättävästi lähtevän
astumaan hänen kanssansa.

"Minä lähden, isä", vastasi lapsi, joka oli kuunnellut ja omalla

tavallaan ymmärtänyt, mitä äsken oli ajattelemattomasti puhuttu
hänen läsnä-ollessaan. "Minä lähden hyvän pikku Marien kanssa;
tule sinä noutamaan, koska olet päättänyt naida, mutta minä
tahdon, että Marien pitää tuleman minun pikku äidikseni."

"Kuuletko, hän tahtoo sitä!" sanoi Germain tytölle. "Kuulepas,

pikku Petter", virkkoi hän, "minä myöskin tahdon, että hän tulisi
sinun äidiksesi ja aina pysyisi sinun luonasi, mutta hän ei tahdo.
Koeta sinä taivuttaa häntä siihen, jota hän ei lupaa minulle."

"Ole huoletta, isä, minä kyllä saan hänet taipumaan; pikku Marie
tekee aina, mitä minä tahdon."

Ja poika lähti tytön kanssa. Germain seisoi liikahtamatta,

surumielisempänä ja epätietoisempana kuin koskaan.
X.

Kylän valtias kaunotar.

Puhdistettuaan vähän itseänsä ja hevostaan, noustuaan hiirakon

selkään ja saatuaan tietää tien Fourcheen ajatteli Germain, että ei
tuota maksanut enää kauemmin kammoa ja että hänen täytyi
unhottaa viimeöiset unelmat.

Hän tapasi ukko Leonardin istumassa kauniin kartanonsa edessä

korkealla, vaalakan vihreäksi maalatulla penkillä. Rappusissa oli kuusi
kiviaskelta, josta saattoi käsittää, että kartanon alla oli tilava kellari.
Puutarhan ja hamppupellon ympäri tehty kiviaita oli kalkittu. Koko
asunto näytti muhkealta, niin että sitä melkein olisi saattanut luulla
herraskartanoksi.

Tuleva appi nousi ottamaan vastaan Germainia. Kyseltyään koko

viisi minuuttia, miten koko perhe kotona voi, lausui hän viimein
tavallisen kysymyksen, jolla kohteliaimmin tiedustellaan, mihin
kelläkin on matka, joita satutaan tapaamaan: "Vai niin, tänne päinkö
tie teitä vetää?"
 "Tulin tänne teitä tervehtimään", vastasi Germain, "ja tuomaan
teille näitä lintuja apeltani sekä kertomaan häneltä terveisiä ja
sanomaan häneltä myöskin, että te varmaankin tiedätte, millä asialla
minä olen."

"Hah hah haa!" nauroi ukko Leonard, taputellen isoa vatsaansa,

"kyllä näen, kuulen ja ymmärrän!" Ja veitikkamaisesti rypistäen
toista silmäänsä jatkoi hän. "Te ette ole ainoa tähystelijä täällä, hyvä
ystävä. Jo siellä sisällä on kolme muuta, jotka virittelevät paulojansa
kuten te. Minä en karkoita ketään, minun olisikin vaikea sanoa sitä
tai tätä, sillä kaikki ovat kelvollisia tarjokkaita. Mauricen sekä hyvän
tilan tähden, jota te hoidatte, minä mieluisimmin tahtoisin, että te
hänet saisitte. Mutta tyttäreni on täysikäinen ja hallitsee itse
omaisuuttansa; hän siis tehköön, mitä tahtoo. Astukaa sisään ja
tutustukaa; minä vain toivotan onnea teille saamaan paraan osan."

"Antakaa anteeksi", vastasi Germain hyvin kummastuksissaan, kun

huomasi tulleensa liika henkilöksi siihen, jossa oli luullut saavansa
olla yksinään, "minä en tiennyt tyttärellänne olevan jo ennestään
kosijoita, enkä minä ole tullut tänne riitelemään hänestä toisten
kanssa."

"Jos olette luullut", vastasi ukko Leonard yhtä leikillisesti kuin

ennenkin, "minun tyttäreni olevan yksinään ja ikävissään sen tähden,
että te olette vitkastellut, niin olette pahasti pettynyt, poikaseni.
Katerinella tosiaan on millä houkutella luoksensa kosijoita, ja hänellä
niitä onkin pikemmin liian monta kuin liian vähä tarjona. Mutta
astukaa sisään, sanon minä, älkääkä joutuko hämillenne. Se nainen
kyllä ansaitsee, että hänestä vähän kilpaillaankin."

Hän tarttui Germainin olkapäihin, työnsi edellään hänet sisään ja

huusi kömpelön leikillisesti: "kas tässä, Katerine, saat yhden lisäksi!"
 Tuo karkea esittely leskelle, hänen muiden kosijainsa läsnä ollessa,
teki Germainin vielä neuvottomammaksi ja tyytymättömämmäksi.
Hän seisoi hetkisen, uskaltamatta katsoa kaunotarta tai hänen
palvelijoitansa.

Leski Guerin oli vielä jotenkin kaunis. Mutta hänen kasvonsa ja

pukunsa heti ontuivat Germainista vastenmielisiltä. Hän oli rohkean
ja itseensä tyytyväisen näköinen ja hänen kolmella pitsirivillä
koristettu myssynsä, silkkinen esiliinansa ja musta pitsihuivinsa
soveltuivat hyvin huonosti siihe mielikuvaan, jonka Germain oli
tehnyt vakavasta leskestä.

Tuo komea puku ja hänen liian vapaa käytöksensä vaikuttivat, että

hän näytti Germainista vanhalta ja rumalta, vaikka ei ollut
kumpikaan. Germain ajatteli, että niin kaunis puku ja niin iloinen
vapaus sopivat pikku Marien ikään ja taitavuuteen; mutta tuo leski
laski leikkiä kömpelösti ja kaksimielisesti eikä hän osannut
käyttäytyäkään pukimiensa mukaisesti.

Entiset kolme kosijaa istuivat pöydässä, joka oli täpö täynnä

viinipulloja ja liharuokia heitä varten koko sunnuntain aamupäivän,
sillä ukko Leonard mielellään kerskaili rikkaudellaan ja mielelläänpä
leskikin näytteli kauniita posliinejansa ja piti kemuja kuin rikas
ylhäinen nainen. Vaikka Germain olikin herkkäuskoinen ja pahaa
luulematon, teki hän sentään huomioitansa hyvin terävästi ja oli ensi
kerran varoillaan juomingissa. Leonard oli pakottanut hänet
istahtamaan kilpakosijainsa joukkoon, istuutui itse vastapäätä, valitsi
hänelle paraat palat ja puheli melkein yksinomaan hänen kanssansa.
Lahjalintuja oli yöllisen vähennyksen jälkeenkin vielä kylliksi paljo
vaikuttamaan. Leski näytti olevan niistä hyvillään ja kosijat katselivat
niitä halveksien.
 Germain ei viihtynyt siinä seurassa eikä siis voinut syödä hyvällä
halulla. Ukko Leonard alkoi laskea siitä leikkiä.

"Miten te olette ikävissänne!" sanoi hän. "Tehän istutte siinä ja

katselette tyytymättömästi lasianne. Ei rakkauden pidä viemän
ruokahalua, sillä paastoava rakastaja ei löydä niin kauniita sanoja
kuin se, joka on selvittänyt ajatuksiaan viinillä."

Germain pahastui, kun häntä jo luultiin rakastuneeksi, ja lesken

teeskentely, kun hän hymyili ja katsoi alas päin, ikään kuin olisi jo
ollut ihan varma asiastaan, vaikutti että Germainin hyvin teki mieli
vastustaa tuota luulovoittoa, mutta hän pelkäsi, että näyttäisi
epäkohteliaalta ja sen tähden vain hymyili ja malttoi mielensä.

Lesken kosijat näyttivät hänestä oikeilta lurjuksilta. Heidän täytyi

olla hyvin rikkaat ennen kuin kukaan saattoi antaa heidän jatkaa
kosintaansa. Yksi oli jo viidennellä kymmenellä ja joi niin paljon, että
näytti aivan tylsistyneeltä; kolmas oli kyllä nuori ja jotenkin kaunis,
mutta koettaessaan näyttää sukkeluuttansa puhui oikein inhottavia
tyhmyyksiä. Leski kuitenkin nauroi, kuin olisi sydämmestään
ihmetellyt niitä, ja siten osoitti, että hänellä ei juuri ollut hyvää aistia.
Germain ensin luuli lesken olevan mieltyneen siihen nuoreen
mieheen, mutta huomasi kohta, että häntä itseään kohdeltiin
erityisellä huomiolla ja koetettiin saada häntä mieltymään. Siitä hän
sai vielä lisää syytä pysyä kylmäkiskoisena ja vakavana.

Tulipa kirkkoon lähdön aika ja noustiin pöydästä, mennäkseen

sinne yhdessä. Heidän täytyi astua Metsiin saakka runsas puoli
peninkulmaa, ja Germain oli niin väsyksissä, että hän olisi mielellään
ensin nukkunut tuntikauden; mutta hän tavallisesti ei jäänyt koskaan
pois kirkosta, ja sen tähden läksi toisten kanssa.
 Tiet olivat täynnä ihmisiä ja leski astui ylpeänä kolmen kosijansa
seurassa, nojaten milloin kenenkin käsivarteen ja päätänsä
keikutellen. Hän olisi mielellään tahtonut näyttää neljättäkin ihmisille,
mutta Germainista oli niin naurettavaa kulkea tuolla lailla hameen
turvissa, että hän ennemmin pysyi jäljellä kohtuullisen matkan
päässä. Hän puheli ukko Leonardin kanssa ja hänen onnistuikin niin
paljon huvittaa ukkoa ja pitää häntä toimessa, että syrjäiset eivät
ollenkaan huomanneet heidän kuuluvan tuohon lesken
saattoseuraan.
XI.

Isäntä.

Kylään saavuttua pysähtyi leski odottamaan heitä. Hän tahtoi

välttämättä astua esiin koko saattojoukkonsa kanssa, mutta Germain
ei suonut hänelle sitä iloa; hän erosi ukko Leonardista, yhtyi muihin
henkilöihin, jotka hän tunsi, ja astui kirkkoon toisesta ovesta. Se
suututti leskeä.

Jumalanpalveluksen jälkeen näytteli hän itseänsä voitostaan

ylpeänä kaikkialla, tanssipaikoissa nurmikoilla, alottaen tanssin
kolmen kosijansa kanssa vuorotellen. Germain katseli valmista ja
huomasi hänen kyllä tanssivan hyvin, vaikka teeskennellen.

"No", sanoi Leonard, lyöden häntä olkapäähän, "miksi ette pyydä

minun tytärtäni tanssiin? Te olette liian kaino."

"Minä olen lakannut jo tanssimasta silloin, kuin vaimoni kuoli",

sanoi
Germain.
 "Mahdollista kyllä, mutta koska nyt olette hankkimassa uutta, niin
pitää surun loppua sekä sydämmestä että vaatteista."

"Ei siinä mitään syytä; ja muutenkin minä olen mielestäni jo liian

vanha, ei minua tanssi huvita."

"Kuulkaas", jatkoi Leonard ja vei hänet vähän syrjään, "te

pahastuitte, kun meille tullessanne näitte linnan jo olevan piiritetyn;
ja nyt huomaan, että te olette hyvin ylpeä, mutta se ei ole viisasta,
poikaseni. Minun tyttäreni on tottunut mielistelyihin, varsinkin
kahtena viime vuonna, siitä asti kuin hänen surunsa loppui, eikä
hänen asiansa ole tulla teille vastaan?"

"Teidän tyttärenne on jo kaksi vuotta ollut valmiina; miksi hän ei

vielä ole valinnut?" kysyi Germain.

"Hän oi huoli kiirehtiä ja siinä hän tekee ihan oikein. Vaikka hän
näyttää iloiselta eikä ehkä varsin ajattelevalta, niin kyllä hän
kuitenkin on ymmärtäväinen nainen, joka varsin hyvin tietää, mitä
tekee."

"Eipä minusta näytä siltä", sanoi Germain, "hänellähän on kolme

kosijaa, ja jos hän tietäisi, mitä hän oikeastaan tahtoo, niin hänestä
ainakin kaksi olisi liikaa, ja hän pyytäisi heitä pysymään kotonansa."

"Miksi niin? Sitä te ette ymmärrä, Germain. Hän ei huoli vanhasta,

ei toissilmäisestä eikä nuoresta, sen minä jotenkin varmaan tiedän;
mutta jos haa karkoittaisi heidät, niin luultaisiin hänen tahtovan
pysyäkin leskenä eikä enää tulisi ketään muuta."

"Vai niin, ne ovat siis kylttinä."

"Aivan niin. Mitä pahaa sima on, jos se heitä huvittaa?"

 "Kullakin on oma makunsa", sanoi Germain.

"Kyllä huomaan, että se ei sovellu teidän maullenne. Mutta

saatammehan sopia siitä asiasta; jos oletamme, että te olette valittu,
sillä voidaanhan tehdä tilaa."

"Niin, saattaahan tuota olettaa. Mutta kuinka kauan pitää seisoa,

nenä pystyssä, ja odottaa siitä tietoa?"

"Se riippuu teistä, miten taitava olette puhelemaan ja

taivuttamaan. Tyttäreni on tähän asti varsin hyvin käsittänyt, että
paras osa hänen ijästänsä on juuri se, jota hän nyt viettää
kuunnellen mielistelyjä, eikä hänellä ole ollenkaan kiire antautua
yhden miehen piiaksi, kun hän itse voi komentaa useampia. Niin
kauan, kuin leikki huvittaa, hän kaiketi sitä jatkaa; mutta jos hän
mieltyy enemmän teihin kuin leikkiin, niin saattaa leikki loppua.
Teidän ei tarvitse muuta kuin olla pitämättä vastakynttä. Tulkaa joka
sunnuntai, tanssikaa hänen kanssansa, näyttäkää julkisesti
rupeavanne hänen kosijakseen, ja jos hän katsoo, että te olette
rakastettavampi ja viisaampi kuin toiset, niin hän varmaankin sen
joskus ilmasee teille."

"Suokaa anteeksi, tyttärellänne on oikeus tehdä miten tahtoo eikä

minulla ole mitään oikeutta moittia häntä, mutta kyllä minä tekisin
toisin, jos olisin hänen sijassansa; minä olisin rehellisempi enkä
kuluttaisi turhaan noiden miesten aikaa, joilla arvatenkin on
muutakin tekemistä kuin kieppua naisen ympärillä, joka pilkkaa
heitä. Mutta jos se tytärtänne huvittaa ja tyydyttää, niin eihän se
minuun koske. Minun täytyy kuitenkin sanoa teille yksi asia, jota olen
jo aamusta asti aikonut sanoa, vaan en ole oikein rohjennut, koska
te heti alussa erehdyitte minun aiheistani ettekä sitte ole antaneet
minulle aikaa vastata; ja sen tähden te kuvittelette mielessänne
jotakin, jossa ei ole mitään perää. Niinpä tietäkää, että minä en ole
tullut tänne kosimaan teidän tytärtänne, vaan ostamaan härkiä, joita
aiotte tulevalla viikolla viedä markkinoille ja joitten appeni luulee
itselleen sopiviksi."

"Kyllä ymmärrän, Germain", vastasi Leonard levollisesti; "teidän

mielenne on muuttunut, kun näitte tyttäreni kosijainsa parissa.
Tapahtukoon tahtonne. Mikä miellyttää toista, näyttää olevan
vastenmielistä toiselle, ja teillähän on oikeus peräytyä, koska ette
vielä mitään sanoneet. Jos todella aiotte ostaa härkiä, niin tulkaa
alas niitylle niitä katsomaan; saatammehan sitte puhua asiasta, ja
tulkoonpa siitä kauppaa taikka ei, niin tottahan syötte päivällistä
meidän kanssamme ennen kuin lähdette kotimatkalle."

"En minä huoli teitä vaivata", sanoi Germain, "teillä on ehkä

jotakin toimittamista täällä; minusta sitä vastoin on vähän ikävä
seisoa täällä ja katsoa tanssia, mitään tekemättä. Minä menen yksin
katsomaan teidän juhtianne ja sitte tapaamme toisemme teillä
kotona."

Germain hiipi pois väkijoukosta ja astui niitylle jossa Leonard oli

näyttänyt osan karjastansa olevan. Tosiaankin ukko Mauricen tarvitsi
ostaa härkiä, ja Germain arveli, että jos hän veisi kotiin pari
kaunista, kohtuullisella hinnalla saatua juhtaa, niin hänen olisi
helpompi saada anteeksi, että tahallaan laiminlöi matkansa
tarkoituksen.

Hän astui astumistaan ja saapui kohta lähelle Ormeauxia. Hän

tunsi vetoa tervehtimään poikaansa, jopa myöskin tapaamaan pikku
Marieta, vaikka hän ei enää toivonutkaan eikä siis voinut myöskään
ajatella hänen saamistansa onnensa sepäksi. Kaikki, mitä hän äsken
oli nähnyt ja kuullut: tuo mielistelynhaluinen, turhamainen nainen,
tuo samalla viekas ja typeränlainen isä, joka kiihotti tytärtänsä
ylpeyteen ja petokseen, tuo kaupunkimainen komeus, joka hänestä
melkein tuntui rikokselta maalaistapojen yksinkertaisuutta vastaan,
tuo aika, joka kului tyhjään ja tyhmään lörpöttelemiseen, tuo koti,
joka oli niin toisenlainen kuin hänen omansa ja varsinkin tuo paha
mieli, jota maamies aina tuntee, milloin joutuu pois toimeliaista
töistänsä; lyhyeen sanoen, kaikki se, joka oli viime hetkinä
ikävystyttänyt Germainia ja tehnyt neuvottomaksi, herätti hänessä
halun päästä lapsensa luo ja samalla pienen ystävän seuraan. Vaikka
hän ei olisi rakastanutkaan Marieta, olisi hän kuitenkin rientänyt
hänen luokseen, selvitäkseen vastenmielisyydestä ja päästäkseen
tavalliseen tasapainoon.

Mutta hän turhaan katseli pitkin niittyjä, siellä ei näkynyt pikku

Marieta eikä pikku Petteriä, vaikka elukat juuri siihen aikaan
tavallisesti ovat laitumella paimenineen. Suuri lauma lampaita käveli
kesantopellolla, hän kysyi niitä paimentavalta nuorukaiselta, olivatko
ne Ormeauxin talosta.

"Ovat", vastasi poika.

"Oletteko te paimen? Pojatko ne täällä paimentavatkin lampaita?"

"Ei, minä olen vaan tänään paimentamassa sen tähden, että tyttö
sairastui ja läksi pois."

"Mutta ettekö saaneet uutta paimentyttöä juuri tänä aamuna?"

"Tulihan se, mutta hän jo läksi pois hänkin."

"Mitä, läksikö pois? Eikö hänellä ollut lapsi mukana?"

 "Oli pikku poika, joka itki. He läksivät täältä molemmat jo parin
tunnin jälkeen."

"Läksivät! Mihinkä?"

"Luultavasti samaa tietä, kuin olivat tulleetkin. Minä en heiltä

kysynyt."

"Mutta minkä tähden he läksivät?" kysyi Germain yhä

levottomampana.

"Mistä minä sen tietäisin?"

"Eivätkö he sopineet palkasta? Mutta olisihan sen pitänyt olla

sovittu jo edeltä päin."

"Siihen en tiedä vastata. Minä näin heidän ainoastaan tulevan ja

lähtevän."

Germain astui edelleen taloon ja kysyi vouramiestä. Ei kukaan

tiennyt ilmoittaa hänelle asiaa; se vain oli tosi, että tyttö, puheltuaan
isännän kanssa, oli lähtenyt tiehensä sanaakaan sanomatta ja
ottanut itkevän lapsen mukaansa.

"Onko minun poikaani kohdeltu pahoin?" huudahti Germain, silmät

säihkyvinä.

"Vai niin, oliko hän teidän poikanne? Mitenkä hän sitte oli sen
tytön matkassa? Mistä ja kuka te olette?"

Germain, huomattuaan, että aiottiin maan tavan mukaan vastata

hänen kysymyksiinsä vastakysymyksillä, polki kärsimättömästi jalkaa
ja pyysi puhutella isäntää.
 Hän ei ollut siellä, hän ei tavallisesti viipynyt koko päivää
käydessään. Hän oli tullut ratsain ja lähtenyt johonkin toiseen taloon,
mutta tietämätöntä mihin.

"No, samapa se", sanoi Germain hyvin levottomana, "mutta ettekö

tiedä syytä, minkä tähden tyttö läksi pois?" Vouramies katsahti
omituisesti hymyillen vaimoonsa ja vastasi, että sitä hän ei tiennyt
eikä se häneen koskenut. Sen vain Germain sai tietää, että tyttö ja
lapsi olivat lähteneet Fourcheen päin.

Germain riensi Fourcheen; leski kosijoinensa eivät olleet vielä

palanneet eikä Leonardkaan. Piika sanoi nuoren tytön ja pikku pojan
käyneen siellä häntä kysymässä, mutta koska hään ei tuntenut heitä,
ei hän ollut päästänyt heitä sisään, vaan neuvonut menemään
Mersiin kirkolle.

"Minkä tähden ette päästäneet heitä sisään?" kysyi Germain

harmissaan.
"Ollaanko täällä niin epäluuloisia, että ei avata ovea
lähimmäisilleen?"

"Tottahan", vastasi piika, "näin rikkaassa talossa on parasta ollakin

varovainen. Minä vastaan kaikesta sill'aikaa, kuin isäntäväki on
poissa, enkä minä voi avata kelle hyvänsä."

"Se on ruma tapa", sanoi Germain, "ja minä tahdon ennemmin olla
köyhä kuin elää tuollaisessa levottomuudessa. Hyvästi nyt te ja koko
teidän ikävä seutunne."

Hän kyseli naapuritaloista. Siellä oli nähty paimentyttö lapsen

kanssa. Koska poikanen oli lähtenyt Belairista kaikkein tietämättä ja
matkaa varten pukeutumatta hiukan repaleisena ja mekkoturkki yllä
ja Marie myöskin helposti arvattavista syistä oli aina hyvin köyhässä
puvussa, niin heitä oli luultu kerjäläisiksi. Heille oli tarjottu leipää ja
tyttö oli ottanut palasen pojalle, jolla oli nälkä; sitte oli hän lähtenyt
hyvin kiireesti pois metsään päin.

Germain mietti hetkisen, kysyi sitte, eikö Ormeauxin isäntää oltu

nähty siellä.

"Kävi se", vastattiin, "hän ratsasti tästä ohitse kohta tytön

lähdettyä."

"Seurasiko hän heitä?"

"Vai niin, tunnetteko te hänet?" irvisteli kylän kapakoitsija, jolta

Germain tätä kyseli. "Niin, onpa hän aika hurja juoksemaan tyttöjen
jäljestä. Mutta en minä luule hänen nyt tavoittaneen heitä; vaan jos
tavoitti…"

"Kiitoksia, jo riittää!" Germain pikemmin lensi kuin juoksi

Leonardin talliin, viskasi satulan hiirakolle selkään, hyppäsi itsekin
ylös ja ajoi täyttä laukkaa metsään päin.

Hänen sydämmensä jyskytti levottomuudesta ja vihasta ja hiki

juoksi pitkin kasvoja. Hän kannusti hiirakon sivut verisiksi, ja tamma,
huomaten nyt oltavan matkalla kotitalliin, ei vitkastelutkaan.
XII.

Mummo.

Germain saapui kohta siihen paikkaan suon laidalle, jossa yötä oli
vietetty. Tuli vielä savusi; vanha mummo oli keräämässä risuja, jotka
Marie oli siihen koonnut. Germain pysähtyi kyselemään. Mummo oli
kuuro, kuuli väärin ja vastasi:

"Niin, herra, tämä on Pirunsuo. Paha paikka eikä sitä pidä lähestyä
heittämättä siihen kolmea kiveä vasemmalla kädellä ja tekemättä
ristinmerkkiä oikealla; se ajaa pois pahat henget. Muuten se, joka
kiertää tämän suon, joutuu onnettomuuteen."

"En minä siitä puhu", sanoi Germain, astui hänen luoksensa ja

huusi minkä jaksoi: "Ettekö ole nähnyt tyttöä ja pikku poikaa täällä
metsässä?"

"Kyllä", sanoi mummo, "pikku poika on hukkunut tähän."

Germain vavahti, mutta mummo toki jatkoi, päästyään kerran

alkuun:
 "Siitä on hyvin pitkä aika; tähän oli tehty kaunis risti sen
onnettomuuden muistoksi, mutta eräänä myrsky-yönä pahat henget
sen kaatoivat suohon. Vielä siitä näkyy vähä päätä. Jos kukaan
onneton pysähtyy tähän yöksi, niin hän ei suinkaan pääse täältä
ennen päivän tuloa. Astukoonpa hän miten kauan hyvänsä, niin ei
siitä ole muuta kuin turhaa vaivaa; vaikka hän astuisi sata
peninkulmaa tässä metsässä, joutuisi hän kuitenkin samaan
paikkaan takaisin."

Germainin mielikuvitukseen tarttui vastoin hänen tahtoansakin,

mitä hän kuuli, ja pelko, että jokin onnettomuus saattaisi tapahtua
mummon tarinan vahvistukseksi, täytti niin kokonaan hänet, että
hän tunsi kylmiä väreitä koko ruumiissaan. Luopuen yrityksistään
saada mummolta parempaa selkoa, nousi hän jälleen hiirakolle
selkään ja alkoi ratsastella metsässä, huutaen kaikin voimin Petteriä;
hän vihelteli, läjähytteli piiskaa ja katkoi oksia, tehdäkseen vain niin
paljon ääntä kuin mahdollista. Sitte hän välistä aina kuunteli, tulisiko
mistään päin vastausta, mutta eipä kuulunut muuta kuin lehmäin
kellojen kalinaa joka taholta ja sikojen äkäistä röhkinää tapellessa
tammen terhoista.

Viimein kuului hevonen laukkaavan takana ja keski-ikäinen,

päivettynyt, vahvajäseninen mies, puoliherran puvussa, huusi häntä
pysähtymään. Germain ei ollut koskaan nähnyt Ormeauxin isäntää,
mutta vaistomainen viha sanoi hänelle heti, että se juuri oli hän.
Germain käänsi ratsunsa, tarkasti häntä kiireestä kantapäähän ja
odotti, mitä miehellä oli sanomista hänelle.

"Oletteko nähnyt viisi- tai kuusitoista-vuotisen tytön kulkevan tästä

pikku pojan kanssa?" kysyi tuo vieras mies välinpitämättömästi,
vaikka hän nähtävästi oli hyvin kiihtynyt.
 "Ja mitä te heistä tahdotte?" vastasi Germain koettamattakaan
salata vihaansa.

"Minä voisin sanoa, että se ei koske teihin, hyvä herra; mutta

koska minulla ei ole syytä pitää sitä salassa sanon minä, että minä
tuntematta pestasin hänet paimentytöksi. Kun hän tuli, näytti hän
minusta liian nuorelta ja heikolta minun työhöni. Minä en ottanut
häntä vastaan ja aioin maksaa hänelle korvausta hänen matkastaan,
mutta kun käänsin selkäni, meni hän suutuksissaan tiehensä.
Hänellä oli niin kiire, että unhotti osan omistakin tavaroistaan, jopa
kukkaronsakin, jossa varmaankaan ei ole paljoa! Kun minun
kuitenkin oli ratsastaminen tätä tietä, luulin saavuttavani hänet ja
voivani antaa hänelle omat tavaransa ja sen aikomani korvauksen."

Germain oli siksi liian rehellinen, että joutui vähän arvelemaan,

kun kuuli tuon kertomuksen, joka tosin ei ollut hyvinkään
todennäköinen, mutta kuitenkin mahdollinen. Hän katsoi tuikeasti
Ormeauxin isäntään, joka kesti sen tarkastuksen levollisesti,
tapahtuiko se sitte suuresta hävyttömyydestä vaiko uskottavasta
rehellisyydestä.

"Minun täytyy ottaa tästä selko", ajatteli Germain ja sanoi,

vihaansa hilliten: "Se tyttö on meidän puolelta, minä tunnen hänet.
Hän on luultavasti täällä. Lähtekäämme yhdessä etsimään, niin kyllä
me hänet löydämme."

"Te olette oikeassa", sanoi toinen. "Etsikäämme yhdessä, mutta

jos emme löydä häntä siihen asti, kuin pääsemme metsän laitaan,
luovun minä, sillä minun täytyy kääntyä sieltä toiselle taholle."

"Ohoh", ajatteli Germain, "en minä päästä sinua näkyvistäni,

vaikka minun täytyisi kiertää Pirunsuota sinun kanssasi neljäkolmatta
tuntia."

"Malttakaas!" sanoi hän äkisti ja katsoi tarkkaan erästä vesakkoa,

joka liikkui niin omituisesti. "Hohoi! Petter, oletko se sinä, poikaseni?"

Kun Petter tunsi isänsä äänen, hyppäsi hän pensastosta esiin kuin
nuori kili; mutta nähtyään myöskin Ormeauxin isännän pysähtyi hän
ikään kuin peljästyen.

"Tule, tule, pikku Petter, minähän se olen!" kehoitti Germain,

ratsasti lähemmäksi, hyppäsi maahan ja sulki pojan syliinsä. "Missä
on pikku Marie?"

"Tuolla piilossa; hän pelkää tuota rumaa mustaa miestä ja minä

myöskin."

"Ole huoletta, minähän nyt olen tässä. Marie, Marie, tule pois!"

Marie hiipi esiin ja nähtyään Germainin tarttui häneen kuin

isäänsä, sanoen: "Hyvä Germain, te puolustatte minua, teidän
luonanne minä en pelkää."

Germain vapisi mielihyvästä ja katseli Marieta: hän oli kalpea ja

hänen vaatteensa olivat repeilleet vesakossa hänen juostessaan
etsimässä piilopaikkaa kuin metsämiestä pakeneva peura. Mutta
hänen kasvoistansa ei näkynyt epätoivoa eikä häpeää.

"Isäntäsi tahtoo puhua kanssasi", sanoi Germain, yhä katsellen

häntä.

"Isäntänikö?" sanoi Marie ylpeästi. "Tuo mies ei ole minun isäntäni

eikä tule siksi koskaan! Te minun isäntäni olette, Germain, ja, minä
tahdon, että viette minut kanssanne kotiin; minä palvelen teitä
ilmaiseksi."

Ormeauxin isäntä oli tällä välin tullut lähemmäksi ja sanoi

kärsimättömyyttä teeskennellen:

"Teiltä unhottui jotakin meille, pikku ystävä, ja tässä se on."

"En minä ole mitään unhottanut", vastasi pikku Marie, "eikä

minulla ole mitään puhuttavaa teidän kanssanne."

"Kuulehan, minulla sitä vastoin on jotakin sanottavaa sinulle. Tule

pois minun kanssani! Älä pelkää. Pari sanaa vain."

"Ne saatatte puhua julki. Ei minulla ole mitään salaisuuksia teidän

kanssanne."

"Tulkaa ainakin ottamaan rahanne."

"Mitkä rahat! Ette te ole mitään velkaa minulle, Jumalan kiitos."

"Sen kyllä arvasin", sanoi Germain puoli ääneen. "Eihän tuossa

mitään vaaraa ole, Marie; kuule vain, mitä hän sanoo, minäkin olen
utelias kuulemaan ja minulla on omat syyni. Sitte saatat kertoa
minulle, mitä hän sanoo. Mene hänen luoksensa, minä kyllä pidän
vaaria sinusta."

Marie astui kolme askelta miehen luo, joka kumartuen eteen päin
sanoi hänelle hiljaa:

"Tästä saat kauniin kultakolikon, pikku ystävä! Älä puhu mitään,

kuulitko! Minä sanon, että sinä näytit minusta liian heikolta olemaan
minun työssäni. Älkäämmekä nyt enää puhuko siitä asiasta. Minä
tulen tervehtimään teitä jonakuna päivänä, ja, jos siihen asti et ole
mitään puhunut, saat enemmän. Ja jos maltat mielesi ja tulet
järkeväksi, niin sano vain suoraan. Minä otan sinut kanssani jälleen
kotiin taikka tulen puhelemaan sinun kanssasi hämärissä niityllä.
Millainen lahja minun silloin pitää tuoda?"

"Tämän lahjan te minulta saatte!" vastasi Marie kovalla äänellä ja

heitti kultarahan hänelle vasten silmiä niin kovasti, kuin jaksoi.
"Kiitoksia paljon, ja kun tulette meitä tervehtimään, niin olkaa hyvä,
ilmoittakaa edeltä päin; kaikki kotikylän rengit tulevat sitte ottamaan
teitä vastaan, sillä siellä meillä ollaan hyvin ihastuneet herroihin,
jotka tahtovat pettää köyhiä tyttöjä! Saattepahan nähdä, että teitä
kyllä odotellaan."

"Te valehtelette ja puhutte tyhmyyksiä", sanoi mies vihoissaan ja

nosti uhkaavasti keppinsä. "Te koetatte uskotella ihmisille jotakin,
jota ei ole koskaan tapahtunut; mutta ette te saa minulta narratuksi
enempää rahaa, kyllä teidät ja teidän kaltaisenne tunnetaan!"

Marie oli kauhistuen hypähtänyt taa päin, mutta Germain juoksi

esiin, tarttui hevosen suitsiin, pudisti niitä vihoissaan ja sanoi:

"Nyt olemme kuulleet kylliksi ja nyt näemme selvään, mistä on

puhe.
Alas! Tulkaa maahan, niin puhelemme me pari sanaa keskenämme."

Ormeauxin herra ei ollut halukas ryhtymään riitaan, hän kannusti

hevostaan, päästäkseen irti, ja tavoitti kepillään Germainin käsiä;
mutta hän vältti iskun, tarttui jalkaan ja veti hänet pois satulasta,
niin että hän putosi sanajalkojen sekaan, sekä kaatoi hänet maahan,
vaikka ensin nousi seisaalleen ja puolustautui urhollisesti. Saatuaan
hänet allensa sanoi Germain:
 "Sinä pelkuri konna, minä saattaisin piestä sinut vaivaiseksi, jos
tahtoisin! Mutta minä en mielelläni tee kellekään pahaa eikä sinun
omatuntosi tule yhtään paremmaksi, vaikka saisit selkääsi kuinka
paljon hyvänsä. Mutta sinä et pääse tästä ennen, kuin polvillasi
pyydät anteeksi tältä tytöltä."

Ormeauxin herra ei ollut ensi kertaa tällaisessa seikkailussa; nytkin

hän yritti kääntämään asiaa leikiksi, sanoen, että hänen rikoksensa
ei ollut kovinkaan suuri, koska se oli tapahtunut vain sanoilla, ja hän
tahtoi mielellään pyytää anteeksi, jos vain tyttö suostui antamaan
hänelle suutelon; sitte saattoivat he muka lähteä juomaan lasin viiniä
lähimmässä ravintolassa ja erota hyvinä ystävinä.

"Sinä ihan inhotat!" vastasi Germain ja käänsi hänen kasvonsa

maahan päin. "Minulla on kiire päästä näkemästä sinun kelvotonta
naamaasi. Häpeä, jos osaat, ja laita niin, että teet suuren kierroksen,
milloin tiesi vetää sinua meidän kylämme ohitse."

Hän otti miehen rautatammisen kepin, katkasi sen polveaan

vasten, näyttääkseen käsiensä voimaa, ja heitti kappaleet kauas
pois.

Sitte hän otti toisella kädellään poikaansa ja toisella pikku Marieta

kädestä ja läksi suuttumuksesta vavisten hevosensa luo.
XIII.

Paluu kotiin.

A Neljännestunnin kuluttua oli kanervakangas jo jäljellä. He

ratsastivat suurta maantietä ja hiirakko hirnui joka esineelle, kuin
hän tunsi. Pikku Petter kertoi isälleen, mitä oli käsittänyt tämän
päivän tapauksista.

"Kun me menimme sinne", sanoi hän, "tuli tuo mies heti

puhuttelemaan pikku Marieta lammasnavettaan, jonne me heti
menimme katselemaan kauniita lampaita. Minä olin nurkassa
leikkimässä eikä mies nähnyt minua. Hän sanoi Marielle hyvää
päivää ja suuteli häntä."

"Annoitko sinä hänen suudella itseäsi, Marie?" kysyi Germain

suutuksissaan mieheen.

"Minä luulin sitä vain ystävyydeksi, sen seudun tavaksi ottaa

vastaan uusia palvelijoita, niin kuin anoppinnekin suutelee uusia
piikojansa, näyttääkseen, että hän ottaa heidät perheen jäseniksi ja
kohtelee heitä kuin äiti."
 "Ja sitte", jatkoi pikku Petter, ollen muka suurikin mies, koska tiesi
jotakin kertoa, "sanoi se mies sinulle jotakin pahaa, jota sinä kielsit
minua koskaan lausumasta ja koskaan muistamasta; minä
unhotinkin sen heti. Mutta jos isä tahtoo, niin minä kerron hänelle,
mitä se oli."

"Ei, Petter, en minä huoli sitä kuulla etkä sinä saa koskaan muistaa
sitä."

"Kyllä minä sen heti unhotan", sanoi poika. "Ja sitte näytti se mies
pahastuvan, koska Marie sanoi lähtevänsä pois. Hän lupasi antaa,
mitä vain Marie tahtoi, vaikka sata francia! Mutta silloin pahastui
myöskin pikku Marie. Mies meni hänen luoksensa ikään kuin
tekemään hänelle jotakin pahaa. Minä peljästyin, juoksin Marien luo
ja tartuin häneen ja huusin. Silloin se mies sanoi: Mitä tämä on?
Mistä tuo poika tuli? Aja pois hänet! Ja hän nosti keppinsä,
lyödäkseen minua, mutta pikku Marie esti ja sanoi näin:
Saammepahan sitte puhua; nyt minun täytyy saattaa tämä pikku
poika Fourcheen ja sitte sieltä palaan minä. Heti kuin se mies meni
pois navetasta, sanoi Marie minulle: Tule pois Petter, meidän pitää
heti joutua pois täältä, sillä tuo mies on häijy ja hän tekisi vain
pahaa meille. Me astuimme latojen taitse pienen niityn poikki ja
tulimme Fourcheen sinua etsimään. Mutta sinä et ollut siellä eivätkä
ne antaneet meidän jäädä odottamaan sinua. Silloin se mies ratsasti
meidän jäljestämme mustalla hevosella ja me juoksimme kauas pois
ja kätkeydyimme metsään. Ja hän tuli sinnekin, ja kun me kuulimme
hänen tulevan, menimme me piiloon metsään. Ja kun hän ratsasti
ohitse, aloimme me taas juosta, päästäksemme kotiin, ja sitte tulit
sinä ja löysit meidät. Niin se kaikki tapahtui. Sanos, pikku Marie,
olenko minä unhottanut mitään."
 "Et, Petter, se on ihan ilmeinen tosi. Nyt te, Germain, saatte olla
minulla todistajana ja sanoa kaikille ihmisille siellä kotona, että jos
en voinut pysähtyä Ormauxiin, niin se ei tapahtunut rohkeuden eikä
työhalun puutteesta."

"Ja sinä, Marie", sanoi Germain, "ajattele tarkkaan, onko

kahdeksankolmatta ikäinen mies liian vanha puolustamaan naista ja
rankasemaan hävytöntä lurjusta. Olisipa hauska tietää, tokkohan
Bastien tai kuka muu kaunis poika hyvänsä, joka on niin rikas, että
on kymmenen vuotta nuorempi minua, olisi voinut kurittaa sitä
mustaa miestä, kuten pikku Petter sanoo, vai mitä sinä luulet?"

"Minä luulen, Germain, että te teitte minulle suuren hyväntyön ja

että minun tulee olla siitä kiitollinen teille koko ikäni."

"Siinäkö kaikki?"

"Isä", sanoi poika, "minä en muistanutkaan sanoa pikku Marielle

sitä, kuin lupasin sinulle. Minulla ei ollut aikaa, mutta kyllä minä siitä
puhun kotona ja puhun myöskin mummolle."

Tämä pikku pojan lupaus saattoi Germainin ajattelemaan. Nythän

oli selitettävä asia appivanhuksille ja kerrottava, minkä tähden hän
oli tyytymätön Guerinin leskeen, vaan jätettävä sanomatta, mitkä
muut aatteet hänet olivat tehneet tarkkanäköiseksi ja vaativaiseksi.
Jos ollaan onnellinen, tuntuu helpolta saada toisetkin vahvistamaan
sitä onnea; mutta jos ollaan hyljätty toisella ja moitittu toisella
taholla, niin eipä se tunnu juuri hauskalta.

Onneksi pikku Petter nukkui kotiin saapuessa ja Germain laski

hänet herättämättä vuoteelle. Sitte hän antoi kaikki selitykset, kuin
suinkin osasi. Maurice ukko istui kolmijalkaisella tuolillaan oven
suussa ja kuunteli vakavasti, ja vaikka hän olikin tyytymätön matkan
päätökseen, kun Germain kertoi lesken vehkeilemisistä ja kysyi
apeltaan, oliko hänellä aikaa käydä siellä liehakoimassa joka
sunnuntai yli koko vuoden, sitte ehkä saadakseen rukkaset, niin ukko
arvelematta vastasi: "siinä teit oikein, Germain, se ei olisi käynyt
päinsä." Ja kun Germain sitte kertoi, miten hänen oli täytynyt tuoda
pikku Marie takaisin kotiin niin pian kuin mahdollista kärsimästä
häijyltä isännältä loukkauksia, ehkäpä väkivaltaakin, nyökkäsi ukko
vielä kerran, sanoen: "siinä teit ihan oikein, Germain, niin oli
tehtäväkin." Kun Germain sai selitellyksi kaikki syynsä ja lopetti
kertomuksensa, katsahtivat appivanhukset toinen toistansa silmiin ja
huokasivat syvään, vaikka taipuvaisesti välttämättömään kohtaloon.
Sitte nousi perheen isä ja sanoi: "Niin, tapahtukoon Herran tahto.
Tunteita ei voi käskeä."

"Tule syömään illallista, Germain", sanoi anoppi. "Ikävä kyllä, ett'ei

käynyt paremmin, mutta se ei liene ollut Jumalan tahto, kuten
näyttää. Saammepahan katsella toiselta taholta."

"Niin", yhtyi siihen ukkokin, "sinä olet oikeassa, saatamme katsella

toiselta taholta."

Hiljaisuus vallitsi sitte huoneessa, ja kun pikku Petter seuraavana

aamuna heräsi yht'aikaa leivojen kanssa päivän koitteessa eikä enää
ollut näkemässä edellisten päiväin merkillisiä tapauksia, vaipui hän
jälleen pienten talonpoikais-poikasien tavalliseen
ajattelemattomuuteen, unhotti kaikki ne asiat, jotka olivat tuottaneet
hänelle niin paljon ajattelemista, eikä enää huolinut muusta kuin
leikistä veljiensä kanssa sekä härkäin ja hevosten ajamisesta.

Germain koetti myöskin unhottaa ja kiintyä työhön, mutta tuli niin

alakuloiseksi ja hajamieliseksi, että kaikki ihmiset sen huomasivat.