Ilmakuva Hiukan stadionilta kohti keskustaa.

Kasvavan Sotkamon menestystarina

Sotkamon kunta toimii aktiivisena toimijana alueen elinkeinojen kehittämisessä. Elinvoimatekijät Sotkamossa muodostuvat erityisesti malmien, matkailun, maa- ja metsätalouden ympärille. Pyrimme tukemaan ja edistämään yritysten perustamista, kuntaan sijoittumista sekä kunnassa jo toimivien yritysten toimijuutta samalla alueen työllisyyttä ja työnhakijoiden työllistymistä edistäen.

Näillä sivuilla kerromme kuntamme elinvoimatekijöistä, niihin liittyvistä työhön ja yrittämiseen liittyvistä tuista ja palveluista yrityksille, yrittäjille, työnantajille ja työnhakijoille. Yhdessä rakennamme vahvaa ja elinvoimaista Sotkamoa!

Ilmakuva Sotkamosta, jossa etualalla Marjex-stadion Sapsojärven ja Pirttijärven välissä taustanaan Vuokatinvaarat.

Tunnistettu ja tunnustettu Sotkamon elinvoimakunta

Sotkamon kunnan elinkeino- ja hankintapolitiikka, yritysten kanssa tehty yhteistyö ja kumppanuus on huomioitu useita kertoja erilaisin tunnustuksin. Tuorein niistä on marraskuussa 2023 jo toista vuotta peräkkäin Kainuun Yrittäjien myöntämä Elinvoimakunta -tunnustus.

Kesäinen näkymä Vuokatin vaaralta kohti Sotkamoa.

Vastuullinen matkailu

Vastuullinen matkailu Vuokatissa tarkoittaa mm. ympärivuotista matkailua kotimaisten matkailijoiden kera, paikallisten raaka-aineiden käyttöä ateriapalveluissa, vastuullista kierrättämistä, rinteiden lumettamista järvivedellä ja 100% uusiutuvan energian käyttöä matkailuyrityksissä. Tahtotilanamme on, että Vuokatin matkailualue täyttää STF-destinaatio kriteerit vuonna 2025.

 

Opettaja iloitsee lapsen kanssa onnistumisesta kopauttamalla nyrkit yhteen.

Sotkamon kunta työntanajana

Sotkamon kunta on ketterä, vastuullinen ja monipuolinen työnantaja. Sitoudumme laadukkaisiin julkisiin palveluihin ja henkilöstömme hyvinvointiin.

Meillä luonnonläheisyys, yhteisöllisyys ja työelämän joustavuus luo erinomaiset puitteet työ- ja vapaa-ajan tasapainolle.

Näillä sivuilla kerromme