Viime vuosina keskustelu pelihaitoista on käynyt kuumana ja esimerkiksi rahapeliautomaatteja on pyritty vähentämään ja rajoittamaan. Samaan aikaan Veikkaus on rakentanut Tampereelle uuden kasinon, jonka avajaisia vietetään tänään keskiviikkona.
– Tämä on mielenkiintoinen kehityskulku, pelitutkija Jani Kinnunen Tampereen yliopistosta sanoo.
Kinnunen viittaa siihen, että samalla kun peliautomaatteja vähennetään kaupoista, avataan kasino, jossa rahapelimahdollisuuksia on huomattavan paljon enemmän kuin nykyisissä pelipaikoissa.
– Kasinon myötä pelaaminen Tampereen alueella tulee lisääntymään ja niin myös peliriippuvuudet.
Tieto Tampereelle tulevasta uudesta kasinosta herättää Avominnen riippuvuus- ja päihdehoitaja Tuija Pekkalassa ristiriitaisia ajatuksia. Hän on itse peliriippuvainen ja on omien kokemustensa ja myöhemmin työnsä kautta nähnyt sen, että peliriippuvaisten hoito Suomessa on lapsenkengissä.
– Veikkaus puhuu vastuullisesta pelaamisesta, mutta missä se todella näkyy silloin, kun ihminen tarvitsee apua? Mihin valtion ja Veikkauksen tuottoja käytetään?
Pekkalan mielestä Veikkauksen tulisi ottaa enemmän vastuuta peliriippuvuuden ennaltaehkäisemisessä ja käyttää tuottojaan siihen, että sairastuneet ihmiset saisivat tasapuolisesti laadukasta hoitoa, jossa myös läheiset otetaan mukaan toipumiseen.
Suomessa peliriippuvuutta hoitavia paikkoja on Pekkalan mukaan useita, mutta suurin osa niistä on yksityisellä sektorilla, jolloin ihminen joutuu itse maksamaan hoitonsa.
– Siinä vaiheessa, kun peliriippuvainen on valmis ottamaan apua vastaan, on hänen rahatilanteensa usein niin huono, että hänellä tai läheisillä ei ole rahaa maksaa hoitoa itse.
Ongelmapelaajille soittoja kasinolta
Turvallinen peliympäristö. Se on Casino Helsingin ja Casino Tampereen general manager Tiina Siltasen mukaan lähtökohta Tampereen uudella kasinolla.
Siltanen kertoo Veikkauksella olevan paljon erilaisia pelienhallintakeinoja. Niiden tarkoitus on suitsia ihmisten pelaamista niin, että siitä ei syntyisi haittoja.
Suurin osa pelienhallintakeinoista ovat asiakaslähtöisiä: asiakkaan tulee itse rajoittaa omaa pelaamistaan. Tällaisia rajoituskeinoja ovat esimerkiksi tappiorajan ja pelaamisen aikarajan lisääminen. Kasinolla on myös käytössä estä pelaaminen -painike, jota painamalla asiakas ei voi enää kyseisenä päivänä pelata laisinkaan.
Äärimmäisin keino on kieltää asiakkaan sisäänpääsy kasinolle. Kiellon voi tehdä asiakas itse tai kasino, jos näyttää siltä, että pelaamisesta aiheutuu suurta haittaa. Sisäänpääsykielto on tällä hetkellä minimissään kolme kuukautta ja maksimissaan vuoden.
– Me myös käymme niiden asiakkaiden kanssa keskusteluja, joille suosittelemme pelienhallintavälineiden käyttämistä.
Tällaisia keskusteluja on Siltasen mukaan ollut Casino Helsingissä vuosittain noin 500.
Kasino tarjoaa heille myös soittoa Peluurista, joka on maksuttomia tuki- ja ohjauspalveluja tarjoava palvelu peliriippuvaisille. Palvelun toimintaa rahoittaa Veikkaus.
– Kasino ei ole peliongelmaiselle oikea paikka.
Siltanen kertoo, että tämänkaltaisia pelienhallintakeinoja ei ole käytössä missään muualla kuin Suomen kasinoissa.
Pelaamisen rajoittaminen ei onnistu peliriippuvaiselta
Nykyiset pelienhallintakeinot eivät ole olleet Veikkauksella kovin pitkään voimassa. Tämän takia niistä ei ole pelitutkija Jani Kinnusen mukaan vielä kovin paljon tutkimusnäyttöä Suomessa.
Kansainväliset tutkimukset vastaavanlaisista pelaamisen rajoittamisen keinoista kertovat Kinnusen mukaan sen, että ne hyödyttävät enemmän niin sanottua normipelaajaa.
Hän nostaa esimerkiksi tappiorajan, joka on vuorokaudessa 500 euroa ja kuukaudessa 2 000 euroa. Tappiorajat ovat pelinjärjestäjän asettamia, joita pelaaja voi itse säätää pienemmäksi. Se ei ole Kinnusen mukaan kuitenkaan helppoa ongelmapelaajalle.
Peliongelmien ja ongelmapelaajien tunnistaminen kasinoissa on kuitenkin Kinnusen mielestä positiivinen kehityskulku.
– Mutta onko rahapelijärjestäjän tehtävä lähestyä peliongelmaisia, vai pitäisikö sen tehdä mieluummin sellainen taho, joka toimii pelihaittojen kanssa?
Minkälaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella siitä torstaihin kello 23:een saakka.