Ajankohtaista

Tietosuojavaltuutetun toimiston toimintakertomus 2023: tietosuojatyötä muuttuvassa digitaalisessa maailmassa

Tietosuojavaltuutetun toimisto on julkaissut toimintakertomuksensa vuodelta 2023. Kertomuksessa kuvataan vuoden tärkeimpiä tietosuojatapahtumia, keskeisimpiä päätöksiä ja valvontatoimia eri toimialoilla sekä toiminnan tunnuslukuja. Vuotta leimasivat uudistuva lainsäädäntö, aktiivinen eurooppalainen yhteistyö, kasvussa oleva asiamäärä sekä toimiston organisaatiouudistus.

Näytä lisää
Tiedote 14.8.2024 8.53

Euroopan komission arviointi EU:n yleisestä tietosuoja-asetuksesta: tietosuojasääntelyllä on saavutettu merkittäviä tuloksia, mutta yhdenmukaisuutta on edelleen kehitettävä

Euroopan komissio on julkaissut arvionsa yleisen tietosuoja-asetuksen toimivuudesta ja soveltamisesta. Komissio katsoo, että tietosuoja-asetus on toiminut tehokkaasti ja lisännyt ihmisten mahdollisuuksia omien tietojensa hallintaan. Etenkin lainsäädännön yhdenmukaista soveltamista EU-maissa sekä pienille toimijoille annettavaa tukea on kuitenkin vielä kehitettävä. Komissio tekee arvioinnin neljän vuoden välein.

Näytä lisää
Tiedote 31.7.2024 11.59

Euroopan tietosuojaneuvostolta lausunto tietosuojaviranomaisten roolista tekoälyasetuksen valvonnassa

Euroopan tietosuojaneuvosto suosittelee, että EU-maiden tietosuojaviranomaiset toimisivat erityisesti tiettyjen suuririskisten tekoälyjärjestelmien valvontaviranomaisina eli niin sanottuina markkinavalvontaviranomaisina. Tietosuojaneuvosto antoi lausunnon heinäkuun täysistunnossaan.

Näytä lisää
Tiedote 18.7.2024 14.41

Tietosuojavaltuutetun blogi

2.4.2024

Tarkastuksilla tuetaan tietosuojatyössä onnistumista

Tietosuojavaltuutetun toimisto pyrkii osana valvontatoimintaansa ennaltaehkäisemään henkilötietojen käsittelyyn liittyviä loukkauksia ja edistämään tietoisuutta tietosuojaan liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Näitä tavoitteita kohti pyrimme myös tarkastuksia tekemällä.

Näytä lisää